Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Miksi Kokoomus hylkäsi takuueläkkeen noston?

Budjettiriihi päättyi muutama tunti sitten, ja nyt pöly alkaa laskeutua. Mediasta alkaa saada tarkentuvia tietoja tehdyistä päätöksistä.

Yksi asia kummastuttaa ylitse muiden. Miksi Kokoomus on torpannut Antti Rinteen vaatiman 10 euron korotuksen takuueläkkeisiin? Sen fiskaalinen vaikutus olisi ollut vain 20 miljoonaa euroa vuodessa, eli koko budjetissa alle puolen promillen luokkaa. Lisäksi köyhimmät eläkeläiset aivan kiistatta ovat köyhiä. Takuueläke on 743 euroa kuussa, joka ei Helsingin alueella riitä aina edes vuokraan.

 

Oltiinko Kokoomuksessa sitä mieltä, että takuueläke on jo nyt riittävän suuri, ja että sen korottamiseen ei ole tarvetta? Ehkä 740 euroa kuussa on jonkun mielestä eläkeläiselle paljon.

Vai onko sittenkin kyse siitä, että takuueläkkeen korotus olisi ollut valtiovarainministeri Rinteelle niin suuri poliittinen voitto, ettei sitä haluttu hänelle antaa? Rinne olisi vaikuttanut pieneläkeläisten sankarilta, jolloin muista puolueista olisi eittämättä virrannut hänelle kannatusta.

 

Oli miten oli, mieltä kaivaa kysymys: miksi Kokoomus kielsi takuueläkkeen noston?

Lisää päivänpolitiikkaa osoitteessa www.anttikoskela.fi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (88 kommenttia)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Moni on kyllä pettynyt Antti Rinteen periksiantoon ja uskoo, että Jutta Urpilainen olisi hoitanut homman kotiin. Jos demarien kannatus vielä laskee, se on ansaittua.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Miten voi syyttää demareita siitä, että Kokoomus torppasi takuueläkkeen noston? Outo logiikka.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Miten voi puolustaa huonosti hoidettua neuvottelua syyttämällä vastapuolta?Epärehellistä logiikkaa.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #8

Kun Kokoomus ei saa jotain läpi, siitä syytetään demareita. Jos demarit ei saa jotain läpi, siitäkin syytetään demareita. Missä kohtuus ja logiikka?

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #10

Jankuttaminen ei pue sinuakaan. Puoluekokous teki laitimmaisen virheen syrjäyttäessään Urpilaisen. Jos kokoomus ei saa jotakin läpi, on selvää, että syytetään demareita. Jos demarit hoitavat hommansa huonosti, kritiikkiin saa tottua omienkin taholta. Jatka vaan jankuttamista niin käännyn persuksi. Kukkapaitasetä on nyt hyvin pettynyt ja vihainen.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #20

Kokoomuksessa syy. Turha venkoilla.

Mika Samuel Kiekkijev

Minulla on sellainen lapsenomainen käsitys, että Kokoomus ei ollut ainoa puolue budjettiriihessä ja näin ollen otsikossa esitetty kysymys on väärin muotoiltu.

Oikeammin olisi kysyä, miksi hallitus hylkäsi takuueläkkeen noston?

Voihan se tietenkin olla niin, että esim. Demarit, jotka nyt siis myös hylkäsivät takuueläkkeen noston, sanoutuvat irti juuri tehdystä budjetista.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Vihreät tai kristillisetkö takuueläkkeen olisivat torpanneet? Tai Haglund? Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Mika Samuel Kiekkijev

Kyllä sen torppasi hallituspuolueet yhdessä, se on koko hallituksen yhteinen päätös, ei siitä nyt pääse irti luistelemaan.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #38

Oikeistologiikkaa.

Kun itsellä on selkeä ylivalta ja vastustaja on selätetty, ryntäävät apurit räkimään ja ilkkumaan.

Oikeisto on siitä merkillinen taho ettei sillä itsellään ole koskaan mitään vastuuta mistään. Semmosta se on kun aina ratsastellaan muitten selkänahoilla.

Toki SDP:kin on tehnyt paljon virheitä, tai demarijohto. Mutta ruohonjuuritasollakin on innostuttu liikaa. Kun SAK on saanut miesvaltaisilla aloilla hinattua joittenkin palkkoja huikeiks, hyvin on kelvannut kotitalouksilla ja hyvin kelpaa nyt ihan tavallista duunia tekeville vähemmän koulutetuille se että saavat vähentää verotuksessa kotitalous- ja lapsivähennykset samalla kun vähentelevät asuntolainakorkojaan, ties mitä.

Omatunto ei kolkuta ja etelään varataan jo syyslomia, räknätään mitä netistä tilataan ja mimmoset mopoautot penskoille ostellaan jouluahkaks eikä hetkauta niin yhtään kasvaako valtionvelka, riittää kun voi lukea tyytyväisenä miten kaikesta syytetään hierarkiassa aina itseä alemmalla tasolla olevia.

Ihmeen hissukseen hierarkian alaosassa ne sossupotut natustellaan. Hyvin on lääkitty!

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Takuueläkeläinenkään ei ole likimainkaan köyhimmästä päästä Suomessa. Lisäksi miksi demarit haluavat edelleen tehdä eläkemaksuista hyödyttömiä?

Jo nyt kymmenen vuoden työuralla ei saa mitään etua eläkkeessä sellaiseen nähden, jolla työuraa ei ole ensinkään. Eikö niistä eläkemaksuista pitäisi hyötyä itsekin edes jotenkin?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kyllä takuueläkeläinen on likimain köyhimmästä päästä Suomessa. Eläkkeen tason pitää olla sellainen, että sillä pystyy elämään kohtuullisesti.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos kerran solidaarisuuslinjalle lähdetään siksi että "pitää pystyä elämään kohtuullisesti" niin pannaan suomalaiset nettotulojen mukaiseen järjestykseen ja ruvetaan korottamaan tuloja kympillä sieltä alhaalta lukien. Siinä menee nimittäin tovi ennenkuin koittaa takuueläkeläisten vuoro.

Pienituloisimmasta desiilistä jopa kolmasosa saa pääasialliset tulonsa duunista tai yrittämisestä. Sinne minä niitä tulonsiirtoja laittaisin jos johonkin. Tekeville tarvitsijoille ennen passiivisia ja työhistoriattomia.

S Ander Vastaus kommenttiin #21

Harmillista että koet että takuueläkeläiset mukamas saavat paljon koska suurinosa on työkyvyttömiä mm minä itse eikä ole mahdollisuuksia nostaa tuloja mitenkään. Se että on pätkätöitä tai huonoja palkkoja ei ole työkyvyttömien vika, päin vastoin koska mitä enemmän työttömiä sitä huonommat työehdot koska kapitalismi tarvitsee paljon työttömiä jotta voidaan polkea palkkoja ja työehtoja sekä saada köyhät syyttelemään toisiaan.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #21

Eläkeläiset ovat sellainen erityisryhmä, jonka ei voi olettaa hankkivan elantoaan työtä tekemällä. Tokihan eläkeläinen on siinä mielessä passiivinen mutta mielestäni yhteiskunnan tulee perustua siihen, että kaikille tarjotaan mahdollisuus arvokkaaseen elämään, myös heille, jotka eivät tuota ikänsä, vammojensa tai sairauksiensa vuoksi tuloja yhteiseen pottiin.

Ei ole mitään järkeä ajaa eläkeläisiä kurjuuteen sen vuoksi, että myös muita köyhiä löytyy. Takuueläkettä pitäisi nostaa reilusti.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #26

Tai jos lasketaan verotusta pienissä eläkkeissä. Näin myös työhistorialliset voisivat nauttia runsaasta jakovarasta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Likimain joo. Toisin sanoen ei. Tarkistapa, paljonko saavat työmarkkinatuella, peruspäivärahalla ja opintotuella elävät.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suuria säästöjä ei pystytä tekemään, vaan täytyy nipistää sieltä sun täältä. Vastaavia kympin korotuksia puolestaan sinne sun tänne olisi voitu perustellusti esittää vaikka pilvin pimein. Tuosta kympistä ei ollut sovittu hallituksen budjettikeskusteluissa ja siksi se oli kuin olikin Rinteen yritystä kerätä irtopisteitä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Valtiovarainministerillä on virkansa puolesta mahdollisuus tehdä budjettiesityksiä. En ole niin kyyninen, että kutsuisin sitä irtopisteiksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kymppi lisää eläkeläisille, opiskelijoille, lapsiperheille, matalapalkkaisille, toimeentulotuen varassa eläville, työmarkkinatukeen, sotainvalideille, omaishoitajille, asumistukeen j.n.e.

Kaikki erittäin hyviä kohteita, mutta yhtäkkiä puhutaankin sitten jo satojen miljoonien menovaikutuksesta tilanteessa, jossa tarkoitus on karsia menoja. Tuosta Rinteen kympistä ei ollut sovittu, kuten totesin.

S Ander Vastaus kommenttiin #15

Edelleenkin sillä olisi elvyttävä vaikutus: pienituloisimmilta suurin osa rahoista menee suomeen. Esim 2000 luvulla tehty n.7 miljardin veroalet ennen talouskriisiä joista suurin osa meni suurituloisimmille jotka eivät niitä rahoja todennäköisesti suomeen tuo vaan menee ihan muualle.

Tuloerojen kasvamista ei pidä hyväksyä, vasemmistoliitto lähti juuri sen takia hallituksesta koska heikoimmassa asemassa olevilta leikataan ja tuloerot kasvavat.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #19

Suurituloisilla suurin osa rahoista menee jo nyt veroihin - kai sekin Suomeksi lasketaan? Reilu 40% jo pelkästään tuloista ja siihen ALV, progressiinen autovero, jne. päälle. Niitä loppujakaanko ei saa käyttää oman harkintansa mukaan?

Miksi pienituloiset ja vasemmisto äänenkannattajana eivät halua ajaa sellaista politiikkaa, jossa heistä useampi pysyisi mukana töissä, vaan ehdoin tahdoin yritetään vaan jarruttaa ja käydä muiden kukkarolla? Jos haluatte lisää tuloja, niin kannattakaa politiikkaa, jossa jollain on haluja maksaa teille enemmän.

Suurituloinen on todennäköisesti töissä ja hoitaa jo oman osuutensa yhteiskunnan eteen. Voisitteko tekin vasemmistossa yrittää tehdä oman osuutenne hyvinvoinnin eteen? Työkyvyttömiä Sebstianeja on lopulta aika vähän. Loput voisivat kysellä vaikkapa Antti Koskelalta, miksi SAK ei aja uudistusta, jolla koko potentiaalinen jäsenkunta kelpaisi olemassa oleville ja uusille yrityksille töihin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #41

"Suurituloisilla suurin osa rahoista menee jo nyt veroihin"

Onko sinulla hajuakaan mitkä puolueet ovat näin idioottimaista talouspolitikkaa tehneet että tämä järjetön verotuskaan ei riitä elämiseen vaan velalla katetaan suuri osa menoista?

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #42

Parikymmentä vuotta tätä politiikkaa on tullut seurattua. Vaikka jäljet johtavat vielä pitemmälle, niin 20 vuodessa olisi ehtinyt jo muuttaakin asiaa. Ainoastaan Kokoomus ja RKP haluaisivat edes puheissa muutosta. Käytännössä Kokoomuksenkin hallitusvastuusta johtajapuolueena vaikuttaa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jos ihan analyysinikin annan: Mun silmissäni tähän tilanteeseen on päädytty järjettömällä kolmen suuren puolueen mallilla. Kaksi muuta torppaavat aina kaikki järkevätkin ideat, kun tulevat kerran väärästä suunnasta. Se ei estä kuitenkaan pekkarointia eikä holhouksen paisuttamista vuorotellen Keskustan ja SDP:n ollessa vallassa. Tästä syystä tervehdin ilolla Persujen nousua neljänneksi suureksi puolueeksi. Suomi näyttää ajavan valtiona karille, mutta toivottavasti sen päälle saadaan Pekkarinen, Backman, jne. eläkkeelle ja hallitusvastuuseenkin nykyistä paljon rohkeampia uudistajia, mikä se kaksikko tai kolmikko sitten onkaan.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #41

"Suurituloisilla suurin osa rahoista menee jo nyt veroihin - kai sekin Suomeksi lasketaan? Reilu 40% jo pelkästään tuloista ja siihen ALV, progressiinen autovero, jne. päälle. Niitä loppujakaanko ei saa käyttää oman harkintansa mukaan?"

-Saisko tuollaisesta 40% esimerkin ja tilaston siitä, paljonko heitä on ja paljonko sitä käytettävää sitten jää itselle?

Omaan tuttavapiiriini ei taida kuulua ketään, joskaan en valkkaa ystäviäni kyselemällä tuloja, enkä edes tiedä paljonko lähimmäiseni saavat palkkaa. Ystävä on ystävä olipa sitten ammatiltaan mikä ja töissä missä tahansa kuhan ei ole pyöveli.

Työssä olevat tuttavapariskunnat asustelee aika hulppeasti ja minä yksiössäni työkyvyttömyyseläkkeelläni, josta osa on työeläkettä, jota ei ole karttunut ajalta 16v-23v. Eläkehän lasketaan korkeakouluopiskelijoiden työuran mukaan ja eläkeiän nostoakin hääritään ajatellen että kaikkien työura on yhtä lyhyt.

Työeläkettä saan kun olen sitä maksanut. Se ei kuitenkaan riitä.

Oma äitini on ollut töissä ikänsä miinus 7v. kotosalla kun ei ollut vielä päivähoitosysteemiä ja oli kolme lasta. Mutta oli eläkeikään saakka n.15v:sta töissä eikä hänenkään työeläkkeensä riitä. Ei ois hakenut asumistukea kun on tyhmä häpeäkulttuurin kasvatti, mutta laskimme ja käskimme vintata rollaattorilla kulman taakse täyttämään anomuksen. Totteli ja sai. Saa myös taksiseteleitä kun on ikivanha.

Valtaeliitin rovvasväki ei ole mitään feministejä, joita kiinnostaisi miehiään enempää matalapalkka-alojen duunarimuijat, joitten eläkkeet ei riitä elämiseen, saati lastenlasten kilpavarusteluun.

Sovinistieukkoja löytyy siinä kuin sovinistimiehiäkin. Ikävä kyllä niistä osa, aika isokin on olevinaan sosiaalidemokraatteja.

SDP:n pitäisi edustaa kohtuutta?
Kannattavat kuitenkin hekin tulonsiirtoja paremmin tienaaville ja eritoten niin, että ne saa vähentää veroista, jolloij varmistetaan ettei köyhimmät saa mitään.

Liekö SDP:ssa vallalla ajatus että hoitakoot Vasemmistoliitto ja SKP:n rääppeet köyhänsä?

Eihän SAK:ssakaan ajeta kuin tiettyjen liittojen etuja ja SAK on demareiden omaisuutta lähes kokonaan.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #61

Esimerkkinä käykööt vaikkapa meikäläinen ja kaverit/opiskelukaverit. Koulutettuja kohta nelikymppisiä, joilla on pienet lapset. Kymppitonnin kuukausitulot siihen 40%:iin tarvitaan. Vähän vaihtelua tulee kirkkoon kuulumisen perusteella. Eivät ne tulot kakskymppisenä vielä erityisiä olleet, joten kavereita ei valittu täälläkään tulojen perusteella ;).

Luulisin, että sulla on enemmän aikaa hakea tilastoja. Sellaista tilastoa tuskin löytyy, josta näkee paljonko jää "itselle". Hyvätuloiset asuvat usein pääkaupunkiseudulla, jossa tulot ja menot ovat muuta maata korkeammat. Sä voit ajatella tilannetta vaikkapa siten, että asutaan eri maissa. Itä-Euroopan maissa sun tuloillasi eläisi hyvin. EU-tasoisena verotuksena siis sulle voitaisiin laittaa vaikkapa 30% vero. Vastaavasti täällä pääkaupunkiseudulla "itselle" ei jää ihan samaan tyyliin kuin mitä kuvittelet omasta ikkunastasi katsellen. Merkittävämpi ero vasemman ja oikean ajattelun välillä on kuitenkin se, että oikea puoli on valmis pärjäämään omillaan ja auttamaan köyhiä. Vasemmistohan haluaa, että muut auttavat - ovat vaan välikätenä jakamassa rahoja.

Tulonsiirtojen osalta sun maailmasi on harhainen Pirjo. Niitä tulonsiirtoja / tukia eivät koskaan maksa pienituloiset. Koetapa sellaista ajatusleikkiä, että hyvätuloinen kustantaa lapsilisät sinä aikana, kun sillä ei ole lapsia, eli ennen ja jälkeen lasten lapsuusiän. Pääomatuloista ja ns "verottomista osingoistakin" menee yli 25% veroa, mikä on selvästi suurempi kuin "matalapalkka-alojen duunarimuijien" maksama tulovero.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #67

Eikö suju prosenttilasku, minäpä autan. 10 000 - 40% = 6 000€/käteen.

Sulla se Toni maailma on harhainen tältä osin. 6000/kk tuloilla pääsee oikein kivasti kiinni asuntolainaan ja makselee sitä inflaation nakertaessa lainaa vuosi vuodelta kunnes se on oma.

Tulonsiirtoja kustantaa kaikki, myös vanhatpiiat ja pojat, homot ja lesbot siinä kuin pienyrittäjät, pienipalkkaiset ja jopa me kaikista köyhimmät maksamme kiltisti. Just tulin päivittäistavarakaupasta n.50€ ostosten kanssa. Pari pakettia nessuja kun flunssaa pukkaa ja ostin useemman päivän eväät kerralla jos nousee kuume. Ei tarvii sitten rampata kippeenä ja kipeellä vasemmalla jalalla.

Maksoin ruokatarpeista sen 17€ alv:n, n.8€ kk:ssa saan eläkettä n.900 ja siitä menee n.20% ALV:na kun on sapuskaa 17%:lla ja sitten muuta 24%:lla

Onhan se todella typerää kun KELA joutuu sitten maksamaan asumistukea saman verran minulle. Juppendaalien "nerokas" kulutusvero, hohhoijjaa.

Pitäisi olla se kansalaispalkka ja sairaita yms. erityistarvitsijoita sitten autettais sen lisäksi sossusta. Verotus voi olla selkeesti progressiivinen ilman ALV kikkailua tai sitten palattais vanhaan hyvään systeemiin, jossa oli ylellisyysvero ylellisyystuotteilla ja perustarpeet sai ilman verokikkailua.

Joku tolkku pitää saada köyhien kiusaamiseen.

10 000 tienaava jos kokee kiusaamiseksi sen että jollakin kumman ilveelllä onnistuu saamaan sen 10 000, joka näyttää jokseenkin absurdilta, mutta onhan meillä IT-ala ja sen hyväpalkkaiset, joita tosin onkin sitten jäänyt paljon työttömiksi kun alan on vallannut jo heti alkujaan suuruudenhulluus, täydellinen vauhtisokeus.

Uusi ala ja lopussa Elop seisoo.

Minulle on turha pullistella. Ilman perusduuneja ei koodaa kukaan. Määräänsä enempää ei syö kukaan. On niitä jälkikasvun kautta tuttuja hyvin tienaavia. Siellä on sitten prätkää, hybridiautoa, omakotitaloa jos jotakin. Tavaraa, tavaraa ja taas lisää tavaraa. Ihan kuin sitä tavaraa ehtis edes käyttää vapaa-ajallaan, kun töissäkin pitäis käydä. Onhan se kai sitten kivaa ajaa maanataina prätkällä, Tiistaina hybridillä, Keskiviikkona vesijetillä.. semmosta lottovoittajan elämää ja aina rahat loppu! Semmosta se on nousukkaan elämä joka uneksiin lottovoitosta sitä koskaan saamatta ja vaikka saisikin niin äkkiä on tuhlattu mikä tuli ja sama ruikutus jatkuu vaikka rahaa tulis rännistä. Mikään ei riitä.

Ruikutiruikuti.

Nykyajan nousukkaita nyppii kun suuret ikäluokat on äkkirikastumisen tiellä, syntyvyyden lasku ja lama, nyyh. Muillekkin pitäis antaa niin johan itkettää.

"Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan".

Eikä taida enää paljoa olla 10 000 tienaajia tällä menolla. Työttömyys kasvaa eikä kukaan osta kallista työtä, halpaa kyllä. Jos kuluttajilla ei ole rahaa, kuka ostaa. Tarjontaahan maailmalla riittää.

Sitä en kyllä ole ikinä tajunnut, miks Hesaan pitää muuttaa kun siellä on niin ootanan kallista elää? Aika monet perheelliset muuttaa sieltä pois ja sen enemmänkin sellainen treffimesta missä asutaan nuoruusaika ja sitten muualle kun tulee perheenlisäystä.

Lopuksi vielä, kun et mulle palkkaa ole ikinä maksanut niin älä laita tekemään omia hommias. ;) Teen mitä lystään kun olen eläkkeellä. Olen ollut n.50v. käskytettävänä ja kiintiö täyttynyt piripintaan. Yhäkin olen sosiaalisten suhteiden vanki, mutta en orjasi. Sinullahan on muuten puolisosi kanssa varaa kotitalousvähennykseenkin ja nyt lapsivähennykset, korkovähennyksiä ja mitä lie sijopituksia sitten onkin ja holdingyhtiön kautta voitot kotiin että saat kuluttaa reippaasti, viedä ulkomaillekin niinkuin kaikki muutkin vie joilla on pätäkkää.

Minulla ei ole enää varaa reissata. Minä kulutan kotinurkissa ja melkein kaikki rahani kiertää lähikaupan, lähiliikenteen yms. kautta. Työllistän ja elätän yhdessä muiden lähikuluttajien kanssa paikallisia.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #68

Niinmuuten.. Niillä 6 000/kk käteen + puolison tulot saa ihan kivasti lainaa että voi ostaa sijoitusasunnonkin. Siihen joku köyhä vuokralle niin saa asumistukia verokassasta itselleen.

Tuttavani asui Hesassa keskustassa kopperossa, josta maksoi 600-700€/kk. Itse kyllä kustansi kun oli hyvätuloinen ja poikamiesboksihan se vain oli. Muutti pois perheellistyttyään.

Hesassa on varmaan kaikista parhaat vuokra-apajat. Muutenkin siellä raha liikkuu hulppeesti. Kohta ehkä Hornetitkin? Levotonta seutua, ei käy kateeks. Kaikessa on puolensa ja puolensa.

En ole koskaan haaveillut Stadissa asumisesta saadakseni olla stadilainen, tai niistä 10 000 tuloistakaan voidakseni pröystäillä. En ole sen sorttinen. En briljanteeraa muutenkaan kun en ole sen sorttinen. En ole sairastunut kenkäfetismiin eikä mulla oo koskaan ollu sitä Vittuunin laukkuakaan. Ne on rumia.

Vesijettiä en ostais ikinä kun järvet on kaloja varten, ei jättivauvojen möykkäämistä varten. Puhdas luonto on parasta "huumetta". Liikuntaa saa vain liikkumalla jne.

En ymmärrä ihmisiä ketkä kerskakuluttaa, saati valittaa kun on ylimääräistä pätäkkää. En pääse sisään sellaiseen haluumiseen. Se on jotenkin absurdia. Itselleni tulee kamalan huono omatunto jos muut jää ilman ja vain minä saan.
Ja minä olen sentään asperger-oireilja ja meistä väitetään ettei muka kyetä empatiaan!

Minä en kehtais ikinä vuokrata asuntoa ja ottaa verovaroista asumistukina itselleni tuloa.

En ymmärrä miksi oikeisto kannattaa moista systeemiä kun voitais rakentaa kuntien ja valtion vuokrataloja, joissa ois kohtuullisemmat vuokrat.

Omantunnon kysymyksiä.
Niinkuin tuo mariseminen kun mikään ei riitä + letkauttelu.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #69

Pirjo tuollainen kiinnostus muiden tuloihin ei ole tervettä enää. Kuvitelmasi hybrideistä, vesijeteistä jne. ovat harhaisia. Ei ihme, että sua harmittaa nykysysteemi.

En mä ole valittanut elintasostani tässä - sinä olet. Siitä huolimatta pidän 50% marginaaliveroa (+lisät + muut progressiiviset elementit) kohtuuttomana. Hauskinta tässä kuviossa on Suomessa se, että vaikka minä olen kerryttänyt nyt lauantaiaamunakin enemmän sekä kunnallis, että valtionveroja enemmän kuin sinä koko viikkona, niin silti sinä olet mielestäsi se "hyvä joka antaa vähästä" ja minä se "paha, joka ei anna paljostakaan".

Prosenttilaskuista sen verran, että missään hinnassa ei ole yli 20% ALVia Suomessa, joten sun esimerkkisi ei pidä paikkaansa. Sä et tunnu tuntevan (holding)yhtiöidenkään verotusta, joten siinäkin olisi opiskelun paikka. Pirjo sä olet kasannut katkeruutesi kohteeksi olkiukon, jota ei oikeasti ole olemassa.

Kuvasit kuitenkin hyvin tätä Suomen sosiaalidemokraattista maailmaa. Makkonenhan tuumasi jo aikaisemmin "..tämä järjetön verotuskaan ei riitä elämiseen vaan velalla katetaan suuri osa menoista?"

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #70

Jokuhan ne kaikki tavarat ostaa, ei niitä kaupata huvikseen. Ne ostaa joilla on rahaa. Simppeliä.

Älä sinä huutele minun terveydestäni siellä. Suomessa yritetään vaientaa lääkitsemällä, mutta älä nuolaise ennenkuin tipahtaa.

Meillä on yleinen ALV% 24 Etkö muka tiennyt?

Elintarvikkeiden on 14% Väitin että 17%, elin menneessä, mutta päivittäistavarakaupasta ostetaan vessapaperit, pesuaineet, yms. joissa on alv 24%

Katkeruudestani huuteleminen on myös omituista?
Älä alennu henkilötasolle.

Minä kysyin esimerkkiä 40% verotettavasta tulosta, sain. Kiitos. Eihän siinä mitään valittamista pitäis olla jos tekee jotain hommia 8/5 21pv. viikossa. Ay-liikkeen saavuttama työaika. Palkatkin sidotty nykyään aika pääsääntöisesti eri alojen palkkataulukoihin.

Vuorotöistä tienaa paremmin kun on ilta ja yölisät, viikonloppulisät, sekin ay-liikkeen ansioita. Ilman vasemmistoa duunareilla ei ois hääppöset oltavat.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #72

Oikastaan vähän väärinkäsityksiä:
- Kaikkea myytävää ei ole valmistettu etukäteen. Suuri osa arvokkaasta tavarasta tehdään tilausohjautuvasti. Rovaniemen kelkkatehdaskin oli aikanaan suljettuna parikin vuotta, kun kysyntää ei riittänyt ja oli tehty liikaa varastoon. Tavaroiden kauppaamista ei keskeytetty missään vaiheesasa.
- ALV lisätään verottoman hinnan päälle. 24% ALV muodostaa hinnasta noin 19,4%. Sun 50 euron ostoskassissa oli maksimissaan noin kymppi arvonlisäveroa.
- Lääkkeeksi tuohon vasemmiston tautiin auttaisi parhaiten asioiden selvittäminen ihan oikeilla faktoilla. Turha siihen on mielialalääkkeitä sotkea mukaan. Erityisesti tuo teidän olkiukkomaailma on huono. Koet epäoikeudenmukaisuutta jostain, mitä ei ole olemassakaan.
- Ay-liikkeellä on hyvin vähän tekemistä suurituloisten maailmassa. Tämä pätee sekä palkkaan että työaikoihin. Jo keskituloista ylöspäinkin Ay-liikkeestä alkaa aiheutua enemmänkin vain harmia. Esimerkiksi prosenteissa sovitut yleiskorotukset aiheuttavat irtisanomisia, kun palkka kasvaa nopeammin kuin tuottavuus viidenkympin jälkeen. Palkka on noussut hyväksi jo ennen sitä eikä sitä olisi enää varaa nostaa automaatin tavoin.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #74

Aikoinaan kun olin itsellinen ammatinahrjoittaja, alv oli 22%. Jouduin perimään sen asiakkailta ja tilittämään verotoimistoon. En minä mitään 19.4% laskuttanut tai tilittänyt.

Ja verojen kerääminen ei ole minun tai vasemmiston keksintöä. Etkä ole kuullut neitsyt Mariasta kuka ratsasti Aasilla kohti Nasaretin kaupunkia verolle pantavaksi.

Takuulla sielläkin rääväsuut huuteli dyynien takana että mitä läski, et sää niimpaljoo maksa kummää!

Tokko sillä nuorella naisella oli paljoa verotettavaa ja lapsenkin oli tehnyt itsekseen neitseenä lisääntymällä.

Toivotaan että sinun pennuilles sataa taivaan mannaa samaan tahtiin kuin ittelles, etteivät hypi joskus faijan silmille omine aatteineen. Lykkyä tykö ja tämä tästä.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #75

Veroja on maksettu vuosituhansia ja aika pitkään se pysyi myöskin kohtuuden rajoissa. Venäjällä kokeiltiin yhdenlaista ratkaisua sata vuotta sitten hyväosaisia vastaan. Pohjoismaissa valittiin kuppaamisen, vittuilun ja rajoitusten tie. Ranskassa Hollande yrittää nyt likvidointia ilman verenvuodatusta. Kun kohtuus unohtuu, niin jossain vaiheessa tulee aina pää vetävän käteen.

Usko pois vaan tuo alv tai tarkasta kauppakuitista. Satasen päälle sun piti lisätä 22% veroa eli:
- perit asiakkaalta 122 euroa
- tilit 22 euroa verottajalle
= vero osuus: 22 / 122 = 18%

Kiitos ja lykkyä sinnekin.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #77

Asikas maksoi sen 22% alv:a, jonka minä sitten tilitin eteenpäin, en ottanut välistä itselleni mitään 4%.

Olin rehellinen yrittäjä.

Ja tykkään hurjasti pohjoismaisesta hyvinvoinnista joka oli.

Kohta on yhteiskuntarahua uhattuna ja poliisit pamputtamassa ihmisiä kadulla. Sinun unelmasi. Kerjäläisiä, ihmisiä asumassa kadulla, lapsia kadulla, lapsia joilla ei ole tulevaisuutta, kasvavaa nuorisorikollisuutta = lisää poliiseja tai parempi väki ei ole turvassa. Niikuin Jenkeissä. Siellä pitää olla kotona aseett valmiiks ladattuina ja ovissa paljon lukkoja. Jengit ja mafia rehottaa.

Ihan kuin Venäjällä.

Semmosta on Suurissa Unioneissa elämä! Yök.

Eri yhteiskuntaluokat vieraantuu toisistaan. Eikä enää välitä toisistaan, alkaa vierastaa ja pitää vihollisenaan. Mun kehitys jatkuu tuota rataa, syntyy sosiaalinen tilaus siällissodalle. Mummuni kertoi 1918 tapahtumista ihan omin sanoin ja monen muunkin isovanhemmat on kertoneet.

On sinulla ihanteet, Yök!

Ja heippa vaan.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #78

Taas rakensit hienon olkiukon. :D Hauskaa on taas huomata, että vaikka mä maksan suhteellisesti ja absoluuttisesti enemmän veroja kuin sinä, niin silti sun maailmassani mä unelmoin kerjäläisistä ja lapsista kaduilla.

Ei siinä välissä ole mitään neljää prosenttia. Tilitit 22 euroa ja asiakas maksoi 122 euroa. Siitä tulee veron määräksi 18%.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #79

Voi hyvä #¤#%#&# thrilleri..

Jos asiakas on teettänyt vaikka pusakan, jonka työ on 100mk ja alv on 22% niin satanen jäi minulle ja 22€ lähti verottajalle. Minä en todellakaan ole mikään välistävetäjä.

Prosentti on luvun sadasosa, tässä tapauksessa 1€ se 22 kertaa niin satasesta menee 22€ alv:oa.
Jos alv olis 18%, satasen työstä menis 18€!

Prosentti kun aina on luvun sadasosa ja satasesta 1€ ja 18x1=18
Asiakas makoi minulle 100 ja se vero menee verottajalle! Minun tapauksessani se oli 22% ja satasesta 22€

Toivottavasti et ole yrittäjä!
Tai tee muutenkaan mitään tärkeää työtä..

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #80

Ja miksi et sinäkään kunnioita kaikille yhteisiä sääntöjä täällä US Puheenvuorossa?

"Keskusteluun osallistuminen edellyttää oman nimen ja tunnistettavan kasvokuvan käyttöä."

-Ettet vaan ois yks niistä lukemattomista trolleista tai yksi ja sama eri nimillä?!

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #80

Pirjo sä muistat väärin. Ei se mene noin. Alla linkki verottajan ohjeeseen.

http://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Yhdistys_ja_saatio/Arvonlisaverotus/Miten_arvonlisaveron_maara_lasketaan(9619)

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #83

Enkä muuten ikinä unohda että "prosentti on luvun sadasosa". Hilluin kerran (taas) tunnilla enkä seurannut opetusta. Ope kysyi: "Pirjo, mikä on prosentti"? -Ööööö.. sain rangaistukseksi kirjoittaa sata kertaa: Prosentti on luvun sadasosa.. :D

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #83

Noniin, moon oikias ja soot vääräs ;)

(Kirjoita siihen sun laskuriisi verollisen hinnan kohdalle 100, verokannaksi 22 ja paina laske. Veron määräksi tulee 18,03 euroa.)

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #85

Eihän tule. Vero on 22€ laski sen sitten päässään tai laskurilla.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #86

Kun veroton hinta, siis minun tekemäni työn arvo on 100€ ja asiakas maksaa lisäksi 22% alv:oa. Asiakas maksaa 122€ verollisenna. Minä sain satkun ja verottaja 22€.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #87

Pitäisköös tulostaa tää ja laittaa hakemus verotarkastajaksi tämä liitteenä? :DDD

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #86

Ei oo totta enää. Kysäise kaupassa joltain seuraavalla kerralla. Verottajan esimerkki kertoi asian ja laskurillakin voit kokeilla. Syötät siihen laskuriisi verolliseksi hinnaksi sen satasen, jonka saa asiakkaalta tai maksoit aikanaan itse kauppaan. Verokannaksi se sun yrittäjäaikainen 22%.

Lähtöarvot:
Veroton hinta
Verollinen hinta 100
Veron määrä
Verokanta 22 %
-> Nyt painat laske

Tulokset:
Veroton hinta 81,96721 81,97
Verollinen hinta
Veron määrä 18,03279 18,03
Verokanta %

Veroa on siis tilitetään 18,03 euroa siitä satasesta.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #88

Ei oo totta enää!

Se 100 on veroton hinta.

Asiakas kuitenkin maksaa 22% eli 22€ alv:oa

122€ on verollinen hinta ja se 22€ tilitetään verottajalle.

...
Muoks.
Tässä on se alkuesimerkki jonka laitoit:
"Usko pois vaan tuo alv tai tarkasta kauppakuitista. Satasen päälle sun piti lisätä 22% veroa eli:
- perit asiakkaalta 122 euroa
- tilit 22 euroa verottajalle
= vero osuus: 22 / 122 = 18%"

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #90

"Maksoin ruokatarpeista sen 17€ alv:n, n.8€ kk:ssa saan eläkettä n.900 ja siitä menee n.20% ALV:na kun on sapuskaa 17%:lla ja sitten muuta 24%:lla"

Siitä ei mene sulla 20% ALVina, kun noi 24% ja 17 tai 14% lasketaan verottomasta hinnasta. Sulla ei ole mitään lisärahaa tuon eläkkeen päälle veroihin, vaan maksat verollisen hinnan. Ruoassa ALVin osuus on 12,3% verollisesta (eli siis hintalapussa olevasta) hinnasta. Tavaroissa ja palveluissa pääosin 19,4%.

Sun laskelmat ja tilitykset ovat ketjun lopussa oikein, mutta lasket veron jotenkin irralliseksi loppuhinnasta. Loppuasiakkaan kannalta katsottuna verottomassa hinnassa on 0% ALVia ja verollisessa hinnassa max 19,4% ALVia. Sun ostoskassisi ei siis sisällä ikinä yli 20% ALVia. Noissa välissävedoissa menit sekaisin. Mä taas en arvannut, että sun "minä sain satkun" ei tarkoittanut rahaa, jonka asiakas antoi sulle, vaan verotonta hintaa, jolloin näissä viimeisissä jankattiin turhaan samasta asiasta.

Sotkeuduttiin siis lopussa termeissä. Mulle myös "sun työn arvo on 100€" ja asiakas joutuisi maksamaan siitä 122€ tarkoittaa, että kauppa ei ole asiakkaalle kannattava.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #91

Olen jo kertaalleen sanonut että se olikin 14% elintarvikkeista, ei 17%. Oikaisin itse, siis korjasin.

Mutta kun ostin myös nenäliinoja ja muuta ei-elintarviketta.. Meidän marketista löytyy yhtä sun toista, niin n.18-20% alvia. kai miinä itte sinua paremmin tiedän mitä kasseissa oli?

Ja ostoksissani voi olla välillä se 24€ kun ostan tuotteita missä on 24% alvia.

Ja sinä olet nyt kuin ministeri Räty. Et voi vaan myöntää olleesi väärässä. Sekoilit itte ja koitat nyt jotenkin tasata virhettäsi minulle. Kiitos ei. Vastaan vaan omista mokistani. On selkeempää sillälailla. ;)

Kuiteissa on muuten eritelty alv:t.

Ei asiakkaan tarvitse laskea alv:n osuutta verollisesta erikseen, mutta sen voi laskea jos ei luota kassakuittiin. Jos tuote kuuluu 24% alv:n siitä lasketaan 24% pois ja loppu on verotonta.

Ei prosenttilasku ole mitään rakettitiedettä.

Mutta minä jatkan nyt flunssan potemista täällä. Aika karsee olo.. Toivottavastio teillä perhe säästyy vaikka näyttää ihmiset pärskivän siellä sun täällä ainakin mun lähipiiristä.

Illan jatkoja sitte vaan. :)

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #92

"Ei asiakkaan tarvitse laskea alv:n osuutta verollisesta erikseen, mutta sen voi laskea jos ei luota kassakuittiin. Jos tuote kuuluu 24% alv:n siitä lasketaan 24% pois ja loppu on verotonta."

Kun just näin ei ole. Verotonta hintaa ei saa laskemalla 24% pois, vaan se 24% lisättiin verottomaan hintaan. Verottoman hinnan saat jakamalla kassalla maksaman hinnan 1,24:llä. Satasesta verottomaksi hinnaksi tulee siis se reilu 80€.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #93

Jos tuotteeseen on lisätty 24% siitä voidaan laskea se summa joka on tuotteesta 24%. Siten saadaan veroton hinta.

Jos mun kauppaostokset ois 124€ ja alv. ois 24% niin veroton hinta ois 100€

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #94

Tästä ollaan samaa mieltä. Toivottavasti siitäkin, että 100€ tuotteessa ei ole 24€ ALVia.

Mä en muuten takertunut sun 17 prosenttiin missään vaiheessa, vaan tarkoitan tätä käänteistä matematiikkaa, jossa kauppakassin arvosta ei ole koskaan yli 20% ALVia.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #95

Tämänpäiväisessäkin kauppakuitissani on 24% alv tuotteita!
Mitä sinä siellä jankutat.

Olen maksanut joistakin tuotteista kauppaan 24% alv.
Älä jankuta enää näin yksinkertaista asiaa hyvä ihminen.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho Vastaus kommenttiin #96

Joo ja kun kauppiaallekin piti maksaa, niin sä maksoit sitten yhteensä 124% :D. 24% on verokanta. Sellaisen verokannan tuotteita on varmasti kuitissa monta.

Nyt kun sä maksat sillä sun 124% eläkkeelläsi jotain, niin tosiaan 24% menee verottajalle ja 100% kauppiaalle.

Jos taas ajateltaisiin, että sun eläkkeesi on vaan 100%, niin sillä kun ostat koko rahalla niitä 24% nenäliinoja, niin verojen osuus on max 19,4%. Jos ostat 50/50 ruokaa ja nenäliinoja, niin verojen osuus on 15,8%. Tähän siis puutuin sun ensimmäisessä postauksessa "saan eläkettä n.900 ja siitä menee n.20% ALV:na". Sä et varmaan vieläkään tajua, mikä tuossa väitteessäsi on väärin?

Tää on ollut mulle Pirjo hyvin selvää jo paljon ennen tätä viestiketjua. Sinäkin tiedät, miten ALV tilitetään, joten turha näitä laskelmia on enempää tänne laittaa.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #97

Prosentti on luvun sadasosa.

Tämä tästä! :D

S Ander

Pienituloisimmille eläkeläisille olisi järkevää ollut se kymppi antaa koska se olisi mennyt kulutukseen ja lisäksi kaventanut tuloeroja.Veronalennuksethan eivät koske kaikkein pienituloisimpia eläkeläisiä joten tuloerot kasvavat.

Se että kymmenen vuoden työuralla ei saa hyötyä verrattuna takuueläkeläiseen johtuu siitä että ei ole eläkekattoa esim 3000 euroa kuussa jolloin voisi pienimpiä eläkkeitä nostaa. Lisäksi jos kymmenen vuoden työura niin taitaa olla työkyvyttömyyseläke tullut tai sitten huono tuuri ja paljon työttömänä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mitä varten tuloveroprogressio on jyrkin takuueläkkeen ja köyhyysrajalla olevan työeläkkeen välillä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Siksi, että keskituloisten veroprosentti on Suomessa kohtuuton ja pienituloisten yksi länsimaiden matalimpia. Progression pienentäminen heidän kohdalla edellyttäisi keskituloisten veroprosentin alentamista. Keskituloisten progression pienentäminen puolestaan edellyttäisi suurituloisten veroprosentiin alentamista. Tämä on sitä Elon matematiikkaa, nääs.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei se noin mene. Ei tuloeroja tarvitse pienentää niin että kaikista köyhistä tulee rutiköyhiä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #36

Miten tuo kommenttisi liittyy alkuperäiseen ihmettelyysi progression suuruudesta, johon vastasin tyhjentävästi ja aukottomasti?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #54

Kun jyrkin progressio on köyhyysluokan sisällä tuloerot tasoittuvat tässä luokassa. Sitähän alinperin ihmettelinkin, että onko tarkoituksenmukaista tasoittaa 200-300/kk tuloero.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #56

Ei varmaankaan ole ja juuri siksi tasaveroprosentti olisi ainoa oiekudenmukainen valinta. Silloin ei kukaan koskaan joutuisi minkäänlaiseen loukkuun. Kaikki rajat ovat asymptoottisesti piirrettyjä. Ennen tulorajaa olet hätääkärsivä ja sentin sen tulorajan ylitettyäsi olet suurituloinen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #64

Tasavero olisi oikeudenmukaista tasatuloille.

Olavi Mansikka

Kyllä se on heikkoutta neuvotteluissa jos penneistä ei pysty mies pitämään kiinni. Tais olla Rinteeltä vain ja ainoastaan poliittisten pisetiden hakua. Samalla laillahan nyt pyritään kokoomusta syyllistämään kuten blogisti väittää demareiden saavan kaikki syyt kaikesta... Toki sitä voi olla marttyyri mutta se isoin kuoli aikoinaan golgatalla...

edit.

Miten lieneekään Rinne jonka piti olla kova luu neuvottelupöydässä pitää ryhtinsä Euroopassa. Tais mennä suomi ojasta allikkoon täti tiukan jälkeen..

Käyttäjän Karileppanen kuva
Kari Leppänen

Missä vaiheessa Pekka Pylkkönen kerkeää yrittää?
Olet vain wannabe porvari.

Yrityksesi mainonnan idea on surkea, jos sinulla ei ole muuta kuin sossupummit.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Stubbin mukaanhan yhtään tiukkaa tilannetta budjettineuvotteluissa ei ollut. Rinteen maine kovana neuvottelijana se vain rapistuu. Ja valitettavasti joutuu toteamaan, että taas demarit kuittasivat kokoomuksen linjan. Hyviä ajatuksia oli kyllä taas demareilla - joilla olisi voinut osittain hyvittää kehysriihen köyhän kansan elämää rankalla tavalla kurmuuttavia päätöksiä - mutta toteutus jäi taas puolitiehen.

S Ander

Ajattelin että kun rinne valittiin demareiden puheenjohtajaksi että nyt on kunnon ay jyrä oikeistolle vastuksena mutta näköjään tulokset jäi laihoiksi.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kyllähän demarit saivat monta tavoitetta maaliin. Eläketulovähennyksen nosto, lapsiperhevähennys, metropolihallinto. Olisi mielenkiintoista kuulla kokoomuslaisilta, miksi nimenomaan takuueläkkeen nosto torpattiin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Paljonko siitä kympistä olisi jäänyt käteen?

Pirjo Jokinen

Eläketulovähennyskään ei koske kaikista pienimmillä eläkkeillä olevia.

SDP on parempiosaisten puolue. Sitä ei kannata äänestää köyhän tai köyhien etuja ajattelvien.
Työnnätte äänestäjiänne Persujen syliin vaikka nekään ei aja köyhien asioita.

Aika monet on peloteltu NL:n haamuilla pelkäämään SDP:sta vasemmalla olevia ja niinollen te, joilla yhä roikkuu tuo "Sosiaali" sana demokraattisanassa kiinni jätätte köyhät heitteille.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kova luu tuo Rinne. Pari kuukautta hallituksessa ollut ay johtaja pistää työmarkkinajärjestöt koville. Rinne sanoo, "Jos tulosta ei neuvotteluissa ala tulla, niin me täällä hallituksessa päätämme porukassa mikä se ikä on".

Te olitte sitä sinne hallitukseen valitsemassa kun junttasitte Urpilaisen ulos. Kuinka se Rinne ei toimikkaan niinkuin laskelmoitte.

Sitten ihmettelen Koskela sinun tapaasi hoitaa näitä Suomen asioita. Et koskaan puhu hallituksen päätöksistä vaan sen mitä demarit ovat tehneet tai Kokoomus jättänyt tekemättä.

Koskela sinulla on todella paha vastakkainasettelun henki joka lienee lähtöisin SAK:n käytäviltä. Siellä sinulla oli vastapareina ammattiyhdistys ja EK.

Jari Leino

Kirjoitit: "Takuueläke on 743 euroa kuussa, joka ei Helsingin alueella riitä aina edes vuokraan."

Etkö tiedä, että takuueläkkeen saaja on oikeutettu asumistukeen siinä missä muutkin ihmiset?

Terttu Marin

(miksi viesti tallentuu kahteen kertaan)

Terttu Marin

Vastaus Antti Koskelalle: Ideologisista syistä tietenkin. Laura-tädin totuuden töräysten jälkeen oli hauskaa seurata Stubbin surkeaa selviytymisyritystä, miten lakeja on noudatettava ja kaikki tekevät virheitä. Veikkaanpa, että sisimmässään Stubb olisi halunnut teipata Rädyn suun ja heittää hänet kankkulan kaivoon häpeämään sitä, että pyyhki kokoomuksen kutomaa valheverkkoa puolueen brändin kiiltävästä kilvestä. Ei kokoomusjohdolle ole todellisuudessa köyhiä olemassakaan. Pikku Kakkonenkin on uskottavampi, kuin kokoomus koko kansan puolueena.

Demarit ovat menettäneet kannatustaan, ovat joutuneet liikaa joustamaan kova luu kokoomusta vastaan. Kumpi on tärkeämpää: säilyttää äänestäjäkunta vai pysyä hallituksessa? On alkanut horjua oikeistokautena jo usko demokratia-ajatukseenkin. Toteutuiko äänestäjien ääni, kun persut eivät jääneet hallitukseen? Ei todellakaan toteutunut, mutta Soini veikkasi ilmeisesti jo ennakkoon heille samaa eli nykyistä demarien kohtaloa ja piti pienempänä pahana luopua hallituspaikasta kuin tapella kokoomuksen kanssa.

Budjettiriihestä vielä, että mikä tuon kouluille luvatun rahan kohtalo tulee olemaan? Sama kuin männä vuosina, jolloin esim. Vantaalla kouluille tarkoitettu raha käytettiin urheilukentän rakentamiseen? Jos rahoja ei ole korvamerkitty, kokoomusjohtoiset kunnat käyttävät ne mihin haluavat, kaikkein viimeksi varmaan "lapsille tarkoitettuna varhaisena tukena", kuten Risikko jo A-studiossa ehti kaavailla. Lapsille annettu varhainen tuki kun vähentäisi parhaimmassa tapauksessa huostaanottoja ja se on punainen vaate kokoomukselle. Heille kun on paljon tärkeämpää lastensuojelulaitosten tuomat suuret verorahat, ei niinkään suomalaislasten kohtalo, miten heitä niissä laitoksissa kohdellaan.

Tutkimuksen mukaan taloudellinen niukkuus aiheuttaa ihmisille masennusta, kyllä se tiedetään valtapuolueessakin, mutta ei välitetä. Samalla tavalla se tuo ahdistusta eläkeläisille, työttömille, opiskelijoille kuin esim. pienipalkkaisille yksinhuoltajillekin. Pääministerin järjestämässä teatterissa "lyötyä ei saa lyödä", mutta sen kyllä kokoomus tekee kansalaisille sumeilematta. Ainut työttömien ryhmä, jolle jopa kokoomus on hiukan nimellistä myötätuntoa osoittanut ovat entisen nokialaiset, heidän joukossaan kun saattaa olla hyvinkin varakkaita henkilöitä, joten ei heidän köyhtymisensä ole todellisuudessa kenellekään ensimmäinen huolen aihe, moni kun saa vielä pitkään ansiosidonnaista, eikä varmasti putoa mihinkään sossun luukulle, kuten moni pienipalkkainen joutuu nöyrtymän.

Ei hallituksen linja voi jatkua tällaisena, kyllä suomalaisäänestäjätkin jossain vaiheessa järkiinsä tulevat. Jos linja jatkuu kokoomuslandian rakentamisena, ei koko Suomea ole kohta enää olemassakaan. Nythän kaavaillaan jo suomalaismetsien myymistä ulkomaalaisille!

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Verotus on kovaa ja aiheuttaa työttömyyttä. Verotulot käänytvät siis laskuun.

4 miljardia alijäämää edelleen. Demarien politiikan sisältö on tässä muutaman irtopisteen keräämisessä.

Mikä on se SDP ja Rinteen linja ongelmien ratkaisemiseksi? Sen minä haluaisin kuulla lapsellisten leikkimisten sijaan.

Kun ne on ratkottu on taas varaa aidosti parantaa hyvinvointia. Tosin se pitää tehdä tuottavuutta parantamalla, hintatasoa ja verotusta laskemalla.

Niko Sillanpää

Käytetäänkö valtion budjettineuvotteluissa oikeasti aikaa erikseen jonkun 20 milj. euron vatvomiseen? No enpä usko, vaan jonkun paketin osana. Tai sitten käyttävät aikaa väärän nollamäärän ongelmista kiistelemiseen.

Käyttäjän salkku1950 kuva
Ville Salonen

" Lisäksi köyhimmät eläkeläiset aivan kiistatta ovat köyhiä. Takuueläke on 743 euroa kuussa, joka ei Helsingin alueella riitä aina edes vuokraan."

Riittääkö opintotuki vuokraan?
Riittääkö työttömyysraha vuokraan?

Tuolla eläkkeellä saat asumistukea vaikka 800€ vuokraan noin 500€/kk.

Käyttäjän esamttl kuva
Esa Mattila

Kyllä tuo kymppi kuussa lisää esitettyjen veronkorotusten valossa olisi ollut lähinnä vittuilua.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Pitäisikö meidän kiittää hallituksen porvareita, että säästivät pienituloisimmat eläkeläiset vi**uilulta?

Jos kymppi takuueläkkeeseen on vi**uilua niin mitä olikaan viimeisin TES-kierros työläisille?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Näpertelyähän tämä budjetinvääntö oli, jokainen tietää mitää siitä seuraa kun säästetään ja säästetään, se tarkoittaaa että vuoden kuluttua säästetään lisää kun verotulot vähenee ja ostovoima laskee. Ikävää ettei hallitus uskalla/pysty tekemään todellisia muutoksia, mutta niistä keskusteleminenkin on tabu.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Antti Koskela kirjoitti:
"Vai onko sittenkin kyse siitä, että takuueläkkeen korotus olisi ollut valtiovarainministeri Rinteelle niin suuri poliittinen voitto, ettei sitä haluttu hänelle antaa? Rinne olisi vaikuttanut pieneläkeläisten sankarilta, jolloin muista puolueista olisi eittämättä virrannut hänelle kannatusta."

Tuo aiheellinen korotus olisi ollut aivan naurettavan pieni. Mutta tätäkään "poliittista voittoa" ei haluttu Sdp:lle suoda. Herääkin kysymys, mitä järkeä demarien on jatkaa Kokoomuksen apupuolueena tällaisessa hallituksessa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Vaaleissa tulee vain lisää takkiin.

Pitäisi mennä jo huhtikuun 2015 äänestykseen ruotsalaismallisina blokkivaaleina. Sehän on parlamentaarista demokratiaa. Niinpä Ruotsin demarit ovat maan ehdottomasti suurin puolue, joka todennäköisesti voittaa vaalit ensi kuussa.

Pääministeri Stubb oli kutsunut hallituksen talouspoliittisiksi neuvonantajiksi pelkästään oikeistolaisia asiantuntijoita, jotka suosittelevat valtionvelan kuittaamista kiristävällä budjettipolitiikalla panemalla köyhät yhä syvemmälle kyykkyyn.

On myös toisenlaisia talouseksperttejä. Elvytystä olisi jatkettava jakamalla vähävaraisille lisää ostovoimaa, joka auttaisi välittömästi pitämään talouden pyöriä liikkeessä.

Suosittelisin kuuntelemaan Yle Areenasta tämän haastattelun, jonka kuulin eilen Yle Puheen Politiikkaradiossa klo 12:30:

Talousprofessori Pertti Haaparanta ei pelkää Suomen valtionvelan puolesta. Valtio voisi Haaparannan mukaan velkaantua jopa 100 prosenttiin BKT:sta. Lisävelka pitäisi laittaa elvytykseen, jolla Suomeen luotaisiin merkittävästi uusia työpaikkoja ja verotuloja. Parhaimmillaan velkaantuminen kääntäisi velkaantumiseen laskuun. Sakari Sirkkanen haastattelee. http://areena.yle.fi/radio/2344739

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho

"Tuo aiheellinen korotus olisi ollut aivan naurettavan pieni. Mutta tätäkään "poliittista voittoa" ei haluttu Sdp:lle suoda. Herääkin kysymys, mitä järkeä demarien on jatkaa Kokoomuksen apupuolueena tällaisessa hallituksessa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Vaaleissa tulee vain lisää takkiin."

Katselen politiikkaa todennäköisesti toisesta suunnasta kuin Uotila, mutta olen tästä naurettavuudesta ja järkevyydestä ihan samaa mieltä. Kokoomuksen "poliittinen voitto" voisi olla se, että tehtäisiin kunnollinen remontti, jossa karsittaisiin julkisen puolen menoja/rakennetta >20%, jonka jälkeen lähdettäisiin nousuun. Kokoomus ei saanut edes 1% poliittista voittoa ja vaaleissa tulee takkiin ihan aiheesta.

Kannatan myös blokkivaaleja. Soinikin voisi tällöin hakea jo ennen vaaleja blokin, johon voisi osallistua.

Käyttäjän RaikoKarvonen kuva
Raiko Karvonen

Demarit ovat jo antaneet aivan liikaa periksi eri asioissa Kokoomukselle. Kokoomus vie nykypolitiikkaa ja muut vain vikisee.

Tulokset on nähtävissä. Kaikkein köyhimpien asema ei parane tippaakaan ja talous sakkaa nykyään pahasti ja gallupeissa toistaiseksi Kokoomus on tähän asti porskuttanut samalla kun demareiden kannatus on ennätysalhaalla ja uhkaa yhä vain huveta. Tätä se Kokoomusyhteistyö sitten on. Jatkuvasti erilaisia mahoja kompromisseja, mitkä eivät tyydytä demareiden äänestäjiä juuri tippaakaan.
Suuren pääoman mellastamiseen ei puututa juuri millään tavoin. Ihmiset pettyvät demareiden saamattomuuteen ja munattomuuteen tässä hallituksessa. Tulokset näemme gallupeissa ja kannatuksen suunta on koko ajan heikkenevä tai korkeintaan nykyisellä tasolla pysvyvä.

Sitä saa mitä tilaa ja SDP ei ole kummoisesti onnistunut nykyhallituksessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Sitä saa mitä tilaa ja SDP ei ole kummoisesti onnistunut nykyhallituksessa."

Pääoman suosimisen suhteen Kokoomus ja SDP ovat olleet samoilla linjoilla jo ennen Lipposen aikaa joten pistää olettamaan että tämä on myös SDP:n linja joka on kyllä nähtävissä kun lukee Korpilammen kokouksen tavoitteista jo Sorsan aikana. Nähtävästi olettavat että kannatus pysyy vaikka tekevät mitä ja hyvinhän se on näihin päiviin pitänyt ja kasvaa taas oppositiossa kuten Keskustankin kannatus kunhan räksyttävät hallitusta vastaan.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Erittäin hyvällä 2300 €n eläkkeellä ymmärrän hyvin, että takuueläkkeellä olijat olisivat kymppinsä ansainneet. Minullakin vero on 600 €.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pelkkä verosi on enemmän kuin työmarkkinatuen ja peruspäivärahan netto.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Linkki #63 Pekka Vuorela

Kyllä. Olen ollut työssä ajalla, jolloin työeläkemaksua perittiin koko ajan 1971-2006 ja se siis hyödyttää nyt minua. En ole ollut päivääkään työttömänä. Olen mukisematta maksanut veroni ja "työttömyysveroa" 1,4%/kk maksan kunnes täytän 68.

Takuueläkkeen saajissa on paljon VANHOJA NAISIA. Työeläkelaki tuli voimaan, kun he olivat 40 v. He asuvat yksin huonokuntoisissa omakotitaloissa, syrjässä. Ei niitä taloja kukaan osta ja lämmityskuluihin tuo eläke menee. He todella olisivat 10 € tarvinneet. Samoin lapsiperheet.

10:llä saa 10-15 purkkia maitoa kuussa - ei katkea luut ja sairaalapaikat säästyvät töissäkävijöille.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Paljon kiinnostavaa keskustelua. Kokoomus ei kuitenkaan ole vastannut, miksi se hylkäsi takuueläkkeen noston.

Käyttäjän RainerRajaheimo kuva
Rainer Rajaheimo

Kiitos taas Super-Antti "Ajatuksenjuoksustasi",jolla sait monenlaisia mielipiteitä esille aiheesta,jonka Antti R.-"puheenjohtajataiston" aikana-lupasi korjata parhaan kykynsä mukaan.Ehkä tämä "taisto" selvensi puolueiden välisiä eroja?Toivotaan.

Solisaliratti Rainer R.

Toimituksen poiminnat