Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Tuoksuu punamullalta

Lännen media julkaisi eilen selvityksensä, jossa eri puolueiden kuntapoliitikoilta oli kysytty ihanteellista hallituspohjaa vaalien jälkeen. Kyselyssä sai vastata useamman toivottavan puolueen.

Tulos on Kokoomukselle murskaava. Lähes kaikki (93%) SDP:n kuntapoliitikoista vastasivat Keskustan olevan mieluinen hallituskumppani. Vastaavasti keskustalaisista noin 75% oli vastannut SDP:n olevan mieluisa.

Kokoomuksen kumppaniksi halusi vain 11 prosenttia demareista ja 23 prosenttia keskustalaisista.

Myös perussuomalaiset nostivat keskustan (95%) ja demarit (55%) halutuimmiksi hallituskumppaneiksi. Vastaavasti Kokoomusta toivoi hallitukseen vain reilu viidennes perussuomalaisista.

Toisin sanoen neljästä suuresta puolueesta Kokoomus on selvästi omillaan, kun muut kolme ovat löytäneet ainakin pääosin toisensa.

Vastaajia oli noin 1.200 eli otoskoko on kunnallispoliitikkojen kokonaismäärään nähden erittäin suuri.

 

Mitä tästä voi päätellä?

1) Kokoomuksella on vuori kiivettävänään. Heidän täytyy saada eduskuntavaaleissa huomattavasti demareita parempi kannatus päästäkseen hallitukseen, tai vaihtoehtoisesti luovuttava lähes kaikista omista tavoitteistaan. Pohjantuuli puhaltaa Kokoomukselle, mutta ihmeitä on nähty ennenkin.

2) Demareille hallitusneuvotteluista lienee tulossa helpommat, sillä monesta keskeisestä kysymyksestä ollaan jo valmiiksi Kepun kanssa samoilla linjoilla. Näitä ovat ainakin julkisen sektorin ensisijainen rooli sotepalveluissa, valtion vastuullinen rooli taloudessa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

3) Perussuomalaisilla on hyvä mahdollisuus päästä hallitukseen. 55% keskustalaisista toivoo perussuomalaisia hallitukseen. Jos PS ei nosta EU- ja maahanmuuttokysymyksiä tikunnokkaan, hallitustie voi hyvinkin olla auki.

 

Millainen hallitus syntyy?

Sipilä on luvannut karsia ministereiden määrää reippaasti. Ilmassa on ripaus populismia, mutta oletetaan silti että se toteutuu.

Ennuste: Hallituksessa Kepu, SDP, PerusS.

Ministereiden jako: Keskusta 5, SDP 4, PerusS 3

PMI Sipilä, VMI Rinne, UMI Soini. Mutta käydään tosiaan ensin ne vaalitkin :-)

 

Lisää päivänpolitiiikkaa sivuilla www.anttikoskela.fi

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

On vaikea ymmärtää, miten demarit voivat olla Kepun kanssa samoilla linjoilla ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jos Kepulla ei tällaista linjaa ole - tai sitten he eivät sitä kerro puolueen suulla.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kepun linjassa tosiaan on ollut ailahtelua, mutta pääpiirteittäin kepun linja on ollut, että ei muuteta ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaa.

Reijo Tossavainen

Antti: Voisit korjata otsikon muotoon "Tuoksuu peruspunamullalta".

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Olen kuullut tuosta myös muodon "punaniskamulta" :-)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

"Haisee punamullalta " lienee se inhorealistisin versio.

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja

Kovasti nyt tehdään työtä punamullan aikaansaamiseksi. Janne Salonen tuolla heti kärkeen maalaa juuri sen näkymän, mitä punamullasta syntyy.

Olisi hyvä äänestäjien nyt muistaa, että punamullassa kasvavat ennenmuuta verot ja velka. Lisäksi loput shillingit käytetään uuden suorilla vaaleilla ja verotusoikeudella varustetun hallintorakenteen pykäämiseen eli maakuntamalliin. Hyvä siinä on ministereitä vähentää, kun merkittävä osa niistä siirtyykin maakuntahallitukseen.

Jos olisin sijoittaja tai luottoluokittaja, en punamullan myötä lisäisi A:ta enkä euroja Suomisalkkuun.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Punamulta on äänestäjille kallein, se on totta.

Mutta eihän politiikkaa tehdä yksinomaan luottoluokittajien hyväksi, vaan myös Suomen kansan hyväksi. Ei kansaa pidä laittaa polvilleen, jotta kansantalous saataisiin ylös.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Mitä pahaa suomen kansa on tehnyt jos demarit jatkavat vallassa?

Se on ainakin varmaa, että meidän keskituloisten verotaakkaa tulee kasvamaan.

Yhteisöverouudistus osoitti kenen puolella demariden sympatiat ovat ja jatkossakin saamme maksaa järjettömiä veroja osingoista ja myyntivoitoista.

Piensijoittajia potkittiin demareiden toimesta urakalla (verotaakkaa nousi useita prosenttiyksikköjä) kun hallintorekisteripiilottelu, säätiöiden ja rahastojen osinkoverottomuus jatkuu. Samoin lakiin kirjattiin erityispiirre jos omistaa yli 10% pörssiyhtiöstä.

Urpilaiselle voi antaa 4- asian valmistelusta ja läpiviemisestä vastuullisena ministerinä.

Demareiden puoluesihteeri puhui jotain täysin käsittämättömän typerää kun asiaa kysyttiin häneltä. Demareiden suuri huoli on, että ihmiset sijoittavat ja vaurastuvat. Joku saattaisi äänestää muuta kuin demareita. Siksi sijoittaminen ja etenkin piensijoittajan osinkoverokohtelu on pidettävä mahdollisimman vaikeana ja raskaana.

Verottomat osingot olivat piensijoittajalle kuulemma eriarvoisuutta lisäävää, mutta EI suurelle pörssiyhtiön omistajalle tai veroja välttelevälle "yleishyödylliselle" säätiölle.

Missä viipyy säätiöiden perusteellinen verotarkastuskierros. Moniko näistä on oikeasti "yleishyödyllinen". RKP:ta yksipuolisesti tukevaa säätiötä ei voi millään mittarilla pitää "yleishyödyllisenä".

Näistä ei voi keskustella, koska demarit ovat niin syvällä hyväveliverkostoissa.

Missä se demareiden tasa-arvo oli tässä?? Jopa oikeistolaiset kansantaloustieteilijät ja veroasiantuntijat (viimeksi tällä viikolla) peräänkuuluttivat OIKEUDENMUKAISEN osinkoverotuksen perään.

Työelämän uudistukset torpedoidaan SAK:n (SDP:n) toimesta.

Suomen kansan tietämättömyyden näkee siinä miten hyvin ministerit ovat onnistuneet tehtävissään.

Lauri ihalainen saa kärkipisteitä. Missä työelämän uudistus on? Missä on sosiaaliturvan yhdistäminen osa-aikatyöhön? Entä opiskelijoiden työskentely?

Ihalainen ja demarit ovat tämän maan kehityksen suurin jarru. Vain seniilit eläkeläiset ja lampaiksi pelotellut ihmiset äänestävät jarrupuoluetta.

Vihreillä on selkeästi parhaat ajatukset työelämän uudistamiseksi, valovuosia demareita edellä (dynaaminen vs. jämähtänyt)

Onneksi sentään pääministerikyselyssä rinne jäi ansaitsemalleen nelossijalle.

Punamulta tarkoittaa korkeita autoveroja, korkeita osinkoveroja TAVALLISELLE SIJOITTAJALLE, työelämän pysähtyneisyyttä, pk-yrittäjän aseman tukaloittamista ulottamalla kapulakieliset yleissopimukset kaikille yrittäjille.

Miksi demarit eivät huoli pk-yrittäjiä neuvottelupöytiin. On ihan turha tulla tarjoamaan suklaata. Ei kiinnosta teidän paskapuheet vaaleja ennen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itse epäilen, Kesk, sdp, rkp, vas ja kenties vih. Kesk. haluaa rkp:n mukaan hallitukseen, ei aiheuta ongelmia yhteistyölle ja tyynnyttää poliittista oikeistoa. Vaalitulos kuitenkin ratkaisee.

Käyttäjän AnttiHarjama kuva
Antti Harjama

Samahan se ketä siellä on. Jos hoitavat velkaantumisen pois, eli 7-8 mrd veke ni sitte on sama. Veikkaan että noilla koalitioilla puput tulee pöksyihin ja velkaantuminen kasvaa rajusti. Kyllä suomalaiset on idiootteja jos eivät näin yksinkertaista asiaa tajua.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Helppoahan leikkaaminen on. Kreikassakin on leikattu jo 20mrd julkisia menoja, joten kaikki on hyvin nyt. Ei kun ei olekaan..

Olavi Mansikka

Jos kuitenkin käytäs vaalit ennen. Tiedä mitä vielä tapahtuu...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Niinhän blogin lopussa sanoin :-)

Olavi Mansikka

demarin puheisiin ei kannata luottaa. Pakko varmistaa...

Jukka Laine

Sääli että ainoa todellisuudessa elävä demari jätti puolueen...punamulta on kyllä maamme surma. Mutta eipä ne muutkaan vaihtoehdot ole tuloksia tuoneet. Synkkää on. Onko Sipilästä taikuriksi. Jospa hänellä on yliluonnollisia kykyjä. Muuten Suomi on surman suussa.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kaksi edellistä hallitusta ovat olleet porvarihallitus ja sinipuna, eikä kovin hyvin tunnu menevän. Viime punamullan aikaan taas meni hyvin.

Olavi Mansikka

silloin meni maailman taloudellakin paremmin. Liika nojautuminen Nokiaan saattanut sekä kuntia että valtion heikkoon happeen... Jakopolitiikka ainakin olisi saatava loppumaan. saiskos punamulta sen ? tuskin... Vielä kun persut otatte siihen niin epäilen velkaasteen olevan valtava kun kausi loppuu...

Jukka Laine

Toivotaan parasta! Vaikeita asioita on edessä ja ihmettelen miten Antti Rinteestä joukkoineen tulisi uudistaja yhtäkkiä. fakta on se että Suomi on velkaantunut jokaisen hallituksen aikana ja kasvu perustui kapean viennin varaan. Mitä nyt tehdään kun työikäisten määrä laskee ja velaton Suomi on 25 vuoden aikana myynyt omaisuutensa ja ottanut jättivelat. Vaikea nähdä miten tästä selvitään. Tekeekö IMF sitten Suomen uudistukset. Pahalta näyttää.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Jukka. Demarit elävät menneessä maailmassa, rinteen johdolla ei saada tarvittavia uudistuksia aikaiseksi.

Demarit olivat isossa roolissa juuri päättyneellä vaalikaudella. Saa nähdä mitä tuubaa tällä kertaa vaalikarjalle syydetään.

Katteettomia "takuutuspuheita" vai? Se on varmaa, että yhteiskunnan tarvitsemia uudistuksia ei tehdä demareiden johdolla.

Jos haluat korkeat ja epäreilut verot, tehottoman julkishallinnon, pk-yrittäjille samat vastuut kuin suurille yrityksille negatiivisessa merkityksessä, työelämän joustamattomuus, euroopan korkeimmat autoverot niin valinta on demarit. Yksiselitteisesti.

Viimeinen nelisvuotiskausi osoitti tämän. MITÄÄN TODELLISIA UUDISTUKSIA EI TEHTY.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Viimeisen 25 vuoden aikana Kokoomus on ollut hallituksessa koko ajan lukuunottamatta 2003-2007. Sosialidemokraatit taas ovat olleet oppositiossa kaksi kertaa.

Jos jokainen hallitus on velkaantunut, miksi se olisi nimenomaan demareiden syy? Sittemminkin kun eniten leikannut hallitus (1995-1999)oli SDP-johtoinen.

Käyttäjän TaryaKorhonen kuva
Tarya Korhonen

Kaikkien syy se on että maa on näin velkainen, julkinen sektori syö maamme perikatoon.. ei siihen riitä enää ministereiden vähentäminen vaan tämän maan on vähennettävä byrokratiaa ja rutkalla kädellä. myös lastensuojelun toimenpiteet olisi syytä korjata sellaiseksi, ettei käytetä "turhia huostaanottoja" jolla hajotetaan perheet ja paiskataan oman tuskansa keskelle. kuka tässä maassa enää mitään haluaa tehdä oli johdossa kuka tahansa, kun sosiaaliviranomaisten annetaan tehdä mitä ikinä mielivallassaan haluavat. ystäväni on kärsinyt ilman lapsia, minut jätettiin heitteille.. vieläkö kaipaat lisää, miksi tässä maassa ei mikään mene.. kaikki muuttuu kun asiat ovat korjattu kuntoon.

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Kyllä tuo Antti tuntuu taas olevan jäljillä. Toivottavasti nyt hallituksenmuodostajalla olisi vihdoin myös munaa jättää nämä apupuolueet pois hallituksesta.

Suurin ongelmahan tulee siinä kuinka julkisen sektorin menoja ja henkilöstöä leikataan koska se on oikeastaan ainoa keino leikata sillä veronkorotuksethan on jo käytetty.

Suurimmat säästöthän tehdään jos todellakin leikataan julkisen puolen henkilöstöä sillä joka kunnassahan (lähes) suurin työnantaja on aina kunta ja valtion puolella on sen toineen toistaan turhempia virastoja ja laitoksia väärällään suojatyöpaikkoja ja toinen toistaan tärkeämpiä tutkijoita ja tutkijan tutkijaa ja asiantuntijaa jotka nauttivat palkkaa tuottamatta senttiäkään.
Lisäksi ihan ensimmäisiä ja todella suuria säästöjä tuova uudistus olisi valtion ja kuntien tietohallinto jotka haaskaavat miljardiluokalla rahaa kankkulan kaivoon toimimattomuudellaan ja kalliilla ylläpidollaan jotka pääsääntöisesti on hyväveli järjestelmän mukaisesti ulkoistettu yksityisille firmoille. Palkataan nämä hemmot jotka mm rakensivat Viron terveydenhoitojärjestelmät murto-osalla mitä Suomessa pelkästään pääkaupunkiseudun toimimattomat järjestelmät ovat maksaneet. Säästöjä kyllä löytyy varmasti muualtakin kuin Stubidon mainitsemat lapsilisät ja työttömuuskorvaukset jos vain yhteistä tahtoa löytyy.

Mutta, mutta... kun niistä saavutetuista eduista (nyt en tarkoita palkkoja van poliittisia suojatyöpaikkoja) on niin vaikea luopua ja nimenomaan tämä saattaa sekä demarit että kepunkin hankalaan asemaan. toivottavasti Sipilällä olisi kuitenkin munaa ruveta purkamaan tätä mätäpaisetta koska Rinteessä ei sitä ole.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Hallitus lamaantui täysin sen jälkeen kun Vasemmistoliitto ja Vihreät jättivät sen. "Apupuolueet" siis pitivät päätöksenteon käynnissä ja päähallituspuolueet yksin jäädessään olivat täysin avuttomia. Toivottavasti kumpikaan näistä jarrupuolueista ei päädy enää koskaan hallitukseen.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Viime päivät ovat osoittaneet vakuuttavasti, että Kokoomus ja Sdp eivät voi istua samassa hallituksessa. Tämä seikka on puolueiden kenttäväen piirissä ollut itsestäänselvyys jo pitkään. On suurenmoista, jos nuo mielipidetiedustelut panevat Sdp:n johdon myöntämään tämän tosiasian ja toimimaan sen mukaisesti.

Toivottavasti tämä blogi heijastelee Sdp:n johdon ajatuksia. Jos niin on, nyt ollaan oikealla tiellä.

Olen jo useita kertoja todennut näillä palstoilla, että Keskusta on Sdp:lle vähintään sata kertaa parempi hallituskumppani kuin pääomapiirien etuja ajava Kokoomus.

Nyt voimme sitten tässä maassa vihdoinkin siirtyä sivistyneiden demokratioiden vaalikäytäntöön eli blokkivaaleihin. Se tarkoittaa sitä, että Keskusta ja Sdp mahdollisesti Vihreiden, Vasemmistoliiton ja jopa Perussuomalaisten kanssa menisivät vaaleihin yhteisellä periaateohjelmalla. Tällaisen hallitusblokin "ideologisena liimana" on tavallisen työtätekevän kansan vaan ei talouseliitin etujen ajaminen.

Leikkauslistojen sijaan oppia olisi otettava siitä, miten Yhdysvallat selvisi taantumasta nousuun reippaan elvytyksen avulla. Tästä löytyy selvityksiä vaikkapa Paul Krugmanin ja Pertti Haaparannan kirjoituksista.

Onnea matkaan! Vihdoinkin on luvassa valoa tunnelin päähän!

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Hirveältä ennustus näyttää. Tosi pahaa karsimista pitäisi tehdä, tilanne on niin paha.
Monen ryhmän etuihin pitäisi puuttua. Monilla aloilla palkkataso on liiankin alhainen, sekin on totta. Mutta on se niinkin, että Suomen hintakilpailukyky on useilla aloilla huono, että työn hintaan on pakko puuttua.
Jos mukana on ammattiyhdistysliikkeen ohjailema SDP, ei tuollaista kyllä aikaansaada. Näennäisiin uudistuksiin taidetaan mennä, eikä niillä taloutta kuntoon saada.
Aivan kauhistuttavalta vasemmiston puheissa näyttää jo 15 minuutin työajan pidennys. Minusta tuollaisella lisäyksellä ei oikeasti ihmiselle mitään ongelmia tule. Niin lyhyt työaika nykyään on, omaa aikaa ja vapaalla oloa ei tuollainen lisäys oikeasti millään tavalla muuta.

Veikko Yli-Nisula

Pahinta mitä Suomelle voisi vaalien jälkeen tapahtua olisi punamulta hallitus .nämä kaksi jakopuoluetta eivät kykene tekemään mitään koska jaettavaa ei ole

Käyttäjän RainerRajaheimo kuva
Rainer Rajaheimo

Kiitos taas Ajatuksenjuoksustasi Super-Antti(K.)!
Mielenkiintoista nähdä Sipilän asema Maalaisliitossa,kun vanhat isännät ja politiikkokonkarit nousevat perunakuopistaan näyttämään kaapinpaikkaa!
Samoin Perussoinilaisen puolueen Impivaaralaisten ja Halla-aholaisten rasistien kyvystä kantaa hallitusvastuuta?Vai tuleeko taas "Isä aurinkoisen" jyrähdys:Me emme takkiamme käännä,eemmekä persettämme jaa!
Käydään nyt kuitenkin vaalit ensin,kuten kirjoitit.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Käydäänpä tosiaan ensin vaalit. Mutta eipäs käydäkään enää vanhaan pölkkypäiseen tapaan "pääministerivaaleja", vaan mennäänpä vaaleihin hallitusblokkeina. Silloin kansalaiset tietävät, mitä saavat, jos äänestävät jotain suomalaisista sirpalepuolueista.

Demarien kannattaa kiireesti blokkiutua Sipilän ja Keskustan kanssa, jotta Kokoomus ei ehdi ensin. Jos meille tulee oikeistovoimien hallitus, niin todella kylmät tullet alkavat puhaltaa tavalliselle työtätekevälle kansalle. Odotettavissa on karmeaa leikkauslinjaa. Se sopii talouseliitille, sillä leikkaukset lisäävät tuloeroja, ottavat köyhiltä ja antavat rikkaille.

Ottakaamme sen sijaan oppia Yhdysvalloista, jossa taloustaantumasta selvittiin Bushin ja Obaman johdolla reippaalla elvytyspolitiikalla. EU:n talouspolitiikka on kaikki nämä vuodet ollut täysin väärillä raiteilla.

Toimituksen poiminnat