Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Tuli iso sätky - marraskuun gallupanalyysi

  • Kuva: Yle uutisgrafiikka
    Kuva: Yle uutisgrafiikka

Ylen marraskuun Taloustutkimus-gallup julkaistiin tänään.  Tulokset ovat lähes yhtä myllertävät kuin kuukausi sitten. Kymmenrajoja paukkuu ja useampikin puolue on kannatuksensa pitkän aikavälin ala- tai ylärajoilla.

Demareiden kannatus kävi viime kerran yhä korkealla joskus vuonna 2010. Kannatusta vaikuttaa tulleen niin perussuomalaisista, vihreistä kuin vasemmistoliitostakin. Vielä vuosi sitten demareista vuosi näihin kaikkiin suuntiin, nyt tilanne on kääntynyt ympäri. Kannatus on kasvanut kahdessa kuukaudessa yli kuusi (!) prosenttiyksikköä. Viime kuussa kannatuksen nousu tuli erityisesti duunarimiesten paluusta puolueeseen, nyt paluumuuttajat ovat datan mukaan naisia. Demarit on taas selvästi suurin puolue duunareiden keskuudessa, kuten aina ennenkin lukuunottamatta vuosia 2011-2015.

Perussuomalaiset taas ovat syöksykierteessä. Kannatuksesta on kadonnut kahdessa kuukaudessa kahdeksan prosenttiyksikköä. Mitään tällaista ei ole koskaan aiemmin nähty. Romahdus on samalla ikään kuin vihreä valo lähdölle vielä jäljellä oleville kannattajille. Saa suosiolla lähteä kun muutkin ovat jo lähteneet. Ei kukaan halua kuulua viimeiseen viiteen prosenttiin, joita puolueeseen viimeiseksi jää. Näin syvää syöksykierrettä voi olla vaikea oikaista. Varsinkaan kun Timo Soinin henkilökohtainen suosio on romahtanut takinkääntöjen myötä.  Kun kannatuksesta on kadonnut kahdessa kuukaudessa lähes puolet (!) niin lasku tuskin päättyy tähän. Lisäksi perussuomalaisten neuvotteluvoima hallituksen sisällä on nyt olematon, sillä uudet vaalit olisivat katastrofi persuille.

Vihreiden kannatuksen katto näyttää löytyneen. 12,2% on edelleen huikean hyvä tulos puolueelle, ja lähes neljä prosenttiyksikköä yli eduskuntavaalien. Silti laskua on vähän tullut. Puheenjohtaja Ville Niinistön medianäkyvyys on vähentynyt, ja viime aikojen keskeisin puheenaihe - työmarkkinat - ei ole vihreiden vahvinta aluetta. Siksi vihreiden kannatus ei varmaan lähiaikoina enää kasva, mutta yli 12 prosenttia on jotain mitä ei vielä keväällä kukaan odottanut.

Vasemmistoliitto taas on jäänyt oppositiossa täysin paitsioon. Henkiseksi oppositiojohtajaksi on arvioitu milloin Antti Rinnettä, milloin Ville Niinistöä, mutta ei kertaakaan Paavo Arhinmäkeä. Vasemmistoliiton 7,4 prosentin kannatus on shokeeraava ottaen huomioon hallituksen toimet ja muut olosuhteet. Koska vas.liiton kannattajat ovat vielä tyypillisesti laiskoja äänestäjiä, saisi puolue taas kerran historiansa huonoimman tuloksen, jos vaalit pidettäisiin nyt. Olin olettanut, että myös vas.liitto saisi perussuomalaisten romahtaessa entisiä duunariäänestäjiään takaisin, mutta näin ei ole käynyt.
 

Keskustan ja kokoomuksen kannatus ei ole juuri liikkunut, ja on eduskuntavaalien tasolla. Pienpuolueiden kannatus on kasvanut yli kahteen prosenttiin, mikä kertonee maahanmuuttokriittisten marginaalipuolueiden kasvusta.

Merkillepantavaa on, että hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on 49,8 prosenttia. Oppositio on kasvanut hallitusta suuremmaksi, jos myös eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet lasketaan mukaan.

Elämme taas kolmen suuren puolueen maassa. Näillä kannatusluvuilla Keskusta, SDP ja Kokoomus saisivat lähemmäs 150 kansanedustajaa. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (76 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tämän täytyy jo tuntua demareistakin kiusalliselta, sillä kannatuksen nousu on suorassa suhteessa demarijohdon katoamiseen julkisuudesta.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Millä ansioilla demarit ovat nousseet. Vastaus= tekemättä mitään. Keskustan suuria kannatuslukuja viime kaudella arvosteltiin sillä, että oppositiosta on helppo huudella. Tämä ilmiö toistuu aina politiikassa kunkin kohdalla riippuen onko hallituksessa vai oppositiossa.
Ei siis kannata paukutella henkseleitä kohonneiden kannatuslukujen vuoksi. Nykyisellä hallituksella on lähihistorian suurimmat ongelmat ratkaistavana. Siinä ei ole ruusukimppuja odotettavissa. Tässä tilanteessa toivoisi oppositiolta hiukan malttia ja jopa tukeakin hallitukselle. Odotetaan hallituskausi loppuun, silloin toivottavasti on korjattavana suomalaisille hyvä sato.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Millä ansioilla demarit ovat nousseet. Vastaus= tekemättä mitään."

Tuo on vähän triviaalia, sillä enemmistöhallituksen aikana opposition on lähes mahdotonta tehdä mitään, ainakin mikäli tekeminen tarkoittaa lakien saamista läpi.

En silti usko että kannatuksen nousu olisi vain muiden toilailua. Minkään puolueen kannatus ei ole koskaan ennen noussut kuutta prosenttiyksikköä kahdessa kuukaudessa.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Perussuomalaisia puolustan siksi, että kun ollaan yhteishallituksessa, niin on pakko joskus niin sanotusti kääntää takkia. Muuten hallitukset olisivat toimintakyvyttömiä jos kukaan ei yhteisen kannan muodostamiseksi luovu omista poteroistaan. Takkia joutuu kääntämään jossain asioissa niin Keskusta kuin Kokoomuskin.
Puolueiden suuri virhe on siinä, että vaalien alla annetaan liian ehdottomia lupauksia asioista. Pitää aina olla se varaus, että yhteisesti asioita hoidettaessa täytyy joskus luopua ehdottomuuksista.
Kuuden prosentin kannatuksen nousu johtuu yksinomaan Perussuomalaisten julkisuuteen tulleista linjaerimielisyyksistä. En epäile heidän kykyä hoitaa asioita hallituksessa. Junkikuva ja sitä myöten heidän kannatuksensa on romahtanut asioihin nähden ehkä liikaakin.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #16

Immoset ja tynkkyset vaikuttavat, mutta suurin syy persujen syöksykierteeseen on sen osallisuus "pakkolakihallitukseen", ja sen politiikan puolustus.

"Työväenpuolue" sosialismilla tai ilman ei voi olla pakkolakihallituksen kantava osa, tai osa ollenkaan.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

On aivan selvää, että nyt kun hallitus pyrkii Suomen ongelmille jotain tekemään, se tulee tekemään monelle kipeää ja vaalikyselyissä se näkyy.
Olisiko kenties niin, että moni kansalainen ei tajua Suomen todella huonoa tilannetta. Ja kun lukee demarien kannanottoja, niin niistä saa kuvan, että hallitus ilkeyttään pyrkii säästämään. Lähes jokainen säästöehdotus on tuomittu ja ehkä jotkut asioihin perehtymättömät pitävät sitä heidän etunsa ajamisena. Mitä se ei todellakaan ole. Minusta se on pelkkää populismia. Moni demari piti äänestäjiä tyhminä, kun he äänestivät perussuomalaisia. Voisiko nyt sanoa samaa heistä, jotka kyselyissä liputtavat demareita?

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Antti;

anna poikien huudella.

Heitä pitää ymmärtää: parisen kuukautta sitten samat julistivat suureen ääneen demarien "lopullista tuhoa."

Onhan se vaikea paikka.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #43

Näinhän se on. Demareita oltiin jo kuoppaamassa, mutta he nuolaisivat liian aikaisin.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mitäpä tässä voi muuta tehdä, kuin onnitella demareita onnistuneesta oppositiopolitiikasta ja hallituksen haastamisesta. Itseltäni tuo on jäänyt havaitsematta, mutta varmaankin sitä on jossain havaittu!

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Ihan kiva teille demareille että kannatus nousee, mutta teinä en tuuditautuisi vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen. Tuo kannatus voi vielä omituisesti kadota, kun olette seuraavassa hallituksessa. Ja gallupit eivät määrää paikanjakoa eduskunnassa. Todellinen gallup on vaalipäivä. Joten teinä en vielä korkaisi shampanjapulloja, jos se shampanja on edes enää juomakelpoista.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Todellinen gallup on vaalipäivä."

Tuossa olet oikeassa, mutta vaalipäivä voi tulla yllättävän piankin. Panikointia ja sähläilyä on ilmassa niin paljon, ettei hallitus välttämättä kestä ensi kesäänkään.

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

Toisaalta ajatus uusista vaaleista hirvittänee kaikkia kolmea hallituspuoluetta. Kepu voisi menettää suurimman puolueen asemansa demareille, Kokoomus voisi joutua oppositioon ja Persuja taitaisi odottaa iso vaalitappio.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Antti Koskela! Mietippä mitä uudet vaalit saisivat aikaan. Kuukausia menisi ilman, että kukaan todellisia tekoja Suomen hyväksi tekisi. Hallituspuolueitten olisi pakko tehdä äänestäjille mieluisia päätöksiä ja Suomi uppoaisi entistä syvemmälle. Vaaalitulos varmasti muuttuisi, mutta politiikalla, jota demarit ovat harjoittaneet, ei pelastusta maalle löydy.
Ja perusongelma ei hallituksen vaihdolla mihinkään häviäisi, suomalaiset syövät enemmän kuin tienaavat. Vaihtoehdot taitavat olla: tingitään eduista tai velkaannutaan lisää?

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Puoluepolitiikka on naurettava kausivitsi, milloin alamme oikeasti töihin paremman suomen eteen gallupsirkuksen sijaan, kysyn vaan kun kovasti kummastuttaa meno maallikkoa. Ei liene varaa tälläiseen leikkimiseen näin pienellä maalla, eipä ei ja voi voi!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Panikointia ja sähläilyä on ilmassa niin paljon"

Tuota nähtiin edellisessä hallituksessa, mitä te nyt muuttaisitte.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Persut puolueena on saattamassa kehänsä umpeen. Eli pienpuolueesta pienpuolueeksi, populistinen kupla on puhjennut tosiasioiden edessä hyväksymänsä hallituspolitiikan ja vaalilupausten eron välillä hallitusvastuussa. Tämän tulevan toiminnan kaikki rationaaliseen ajatteluun taipuvaiset ovat aina tienneet, kysymys on ollut vain aikajanasta. Nyt persut, keskusta ja kokoomus voivat sinnitellä ja yrittää pitää hallitus pystyssä vaikka kätilöiden avulla, mutta lopulta tosiasiat jyräävät tämän heikon hallituksen. Kuntavaalit viimeistään antaa suuntaviittaa.

Olin jonkin verran yllättynyt, kun Sipilä valitsi "neuvotteluiden" jälkeen erittäin oikeistolaisen hallituspohjan. Mukana oli varmaan paljon Sipilän ja Stubbin aivan selkeää isäntämentaliteetin automaattista hyväksymistä, mutta Soinin lähteminen tähän kelkkaan johtuu varmaan hänen henkilökohtaisista motiiveistaan. Niin tyhmä ei "Maisterisjätkäkään" ole, ettei ymmärrä täydellisten takinkääntöjen merkitystä populistiselle puolueelle. Sitä saa, mitä tilaa.

Kuten ex-edustaja Reijo aikoinaan ennusti, "hallitus kaatuu syksyisin, Jouluun mennessä, talvisin, keväällä, Vappuun mennessä ja Juhannukseen mennessä", niin itse vain toivon.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se vaan edelleen kiinnostaa, miksei demarit tehneet mitään suomen pelastamiseksi viime hallituskaudella, se on lapsellista aina mennä kokoomuksen selän taakse ja ruikuttaa, ettei me voitu, kun ei oltu pääministeripuolue.

Oikeastaan se olisi hienoa, jos demarit olisivat seuraavissa vaaleissa suurin puolue, sitten ei enää tekosyitä olekaan, hauska katsoa, miten sitten hyvinvointivaltio pelastetaan. Voisin lyödä vetoa, ettei mitään suuria muutoksia tule, ovat hyt hiljaa tyytyväisiä kun joku tekee ne likaiset työt, ettei heidän tarvitse.

Mulle on ihan sama kuka, tai mikä puolue hallituksessa on, kunhan tekevät hyviä päätöksiä, edelliskaudella niitä ei demareilta nähty, mutta jos nyt runsaan puolen vuoden oppositiotaipaleen jälkeen on saatu joku suuri jumalallinen herätys siitä, miten suomi pelastetaan. Harmi, ettei sellaista herätystä tullut viime hallituskaudella.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Petteri!

Eihän demarit ole oikeastaan mitään merkittävää tehneet Suomen pelastamiseksi. Eihän!

Ainoastaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, mutta sehän ei ole mittään...:-)

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Onhan tekoja ihan viime vuosiltakin. Kuten 300€ suojaosuus työttömille, hallintarekisterin torppaaminen ja 0,5 hoitajamitoitus vanhustenhoitoon.

Ihmiset eivät vain muista näitä. Yleinen jargon on etteivät demarit ole tehneet mitään sitten 80-luvun.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eikö sdp voisi sitten esitellä niitä ideoitaan joita se hallituksessa ajaisi Suomen talouden nostamiseksi? Selittelyjä on kuultu jo vähintään tarpeeksi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nimenomaan, sitä odotellessa, veikkaanpa, että vaihtoehdot ovat kuitenkin sellaisia, joiden hintaa ei voi laskea, varmasti tulee paljon juttua eläkeläisten leikkausten perumisesta, ei pakkolakeja ym. ym. Normaalia liturgiaa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Demareiden kannatus kävi viime kerran yhä korkealla joskus vuonna 2010."

Miten nopeasti demarit unohtavatkaan. Edellinen kannatuspiikki oli nimittäin niinkin äskettäin kuin kesäkuussa 2012, jolloin SDP sai Taloustutkimuksen mittauksessa 20,8% tuloksen. Siis lähes täsmälleen saman verran kuin nyt.

SDP:n kannatukselle kesä 2012 oli ylipäätään kulta-aikaa. Helmikuusta toukokuuhun 2012 onnistui puolue nostamaan kannatustaan 4,5 prosenttiyksiköllä, ja surffasi komeasti yli 20% lukemissa toukokuusta heinäkuuhun asti. Vielä syyskuussa gallup näytti 19,9% lukemaa, ja monet uskoivat, että SDP voittaisi kunnallisvaalit mennen tullen.

Miksi kannatus nousi, ja miksi se hyytyi ja romahti? Oma veikkaukseni on, että kannatuksen nousu oli Urpilaisen ansiota. Nykyään ei enää haluta muistaa, miten vahvan aloituksen hän teki valtiovarainministerinä. Kehysriihi 2012 oli SDP:lle myös komea arvovaltavoitto. Vastaavasti otaksuisin, että loppukesästä 2012 kannatus alkoi yskiä etupäässä siksi, koska kunta- ja soteuudistus ei sujunutkaan toivotulla tavalla, ja tämä lankesi paljolti Maria Guzenina-Richardsonin syyksi.

Lopullinen kannatuksen romahtaminen tapahtuikin sitten seuraavana vuonna, kun kokoomus alkoi heiluttaa tahtipuikkoa hallituksessa, maakuntakannatustaan menettäneet perussuomalaiset ottivatkin SDP:n tähtäimeensä, ja osinkovero-episodi sai liikkuvien äänestäjien katseet kääntymään Sipilään kansakunnan uutena Messiaana.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kiintoisin kannatusprosenttien yhdistelmä lienee tämä: Kesk 21,7 + Sdp 20,7 + Vihr 12,2 = 54,6.

Eiköhän kepujohdossakin mietitä, että uudet vaalit saattaisivat kannattaa ennen kuin pahemmin käy.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Jari-Pekka Vuorela
Herra varjelkoon Suomea tästä vaihtoehdosta! Sitä emme kestäisi!

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Keskustan sisäistä sceneä jonkin verran tuntevana en kyllä keksi yhtään mitään syytä, miksi kukaan siellä haluaisi ennenaikaisia vaaleja, saati sitten hallitusta jossa vihreät ovat mukana. Ympäristöasioihin ja maankäyttöön puuttuvat normitalkoot ovat tällä hetkellä se sydämen asia, ja siinä kokoomus ja perussuomalaiset antavat keskustalle kiltisti kaiken, mitä puolue haluaa. Vihreät eivät näin tekisi.

Se, että perussuomalaisten kannatus on romahtanut tekee heistä vain Sipilälle entistä kuuliaisempia kumppaneita. Totta kai Soini roikkuu nyt kynsin hampain hallituksessa, koska hän haluaa jättää jälkeensä jonkinlaisen poliittisen perinnön; uudet vaalit olisivat katastrofi ja katkaisisivat jytkypomon ministeriuran lyhyeen. Kokoomus taas on tyytyväinen, koska Sipilä käytännössä toteuttaa joka tapauksessa monessa suhteessa kokoomuksen sanelemaa ohjelmaa.

Demareita varmaan kaipailisi moni kentän toimija hallituskumppaniksi, mutta Sipilä ei kaipaa, ja se ratkaisee.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Lienet oikeassa. Tällä hetkellä hallituksen heikoin lenkki on perussuomalaiset. Keskustalla ja kokoomuksella ei erityisiä vaikeuksia ole. Hallituksen kaataa jos on kaataakseen lähinnä perussuomalaisten paniikki. Samalla näyttää, että perussuomalaisilta nyhdetään kahden kumppanin toimesta miltei kaikki mikä irti lähtee, perussuomalaisten lähinnä vikistessä ja vitsaillessa hämmentyneenä.

Kyse lieneekin lähinnä siitä, että osaavatko Sipilä ja Stubb arvioida oikein sen, missä menee perussuomalaisten sietoraja. Jos osaavat, niin hallitus pysynee pystyssä, jos eivät, niin edessä on uudet vaalit.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Jussi!

Näinhän se varmasti on. Soinia ei näillä kannatusluvuilla saa lähtemään hallituksesta kirveelläkään - tai ehkä ainoastaan sillä:-). Todennäköisesti hän katsoo tilanteen katkeraan loppuun saakka. Puolueväestä viis!

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä
Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Miksi Kepu alkaisi sellaisia harkitsemaan. Ei vaaleja järjestetä gallupien perusteella. Ja voisin kuvitella olevan Sipilän hallitukselle paha arvovaltatappio jos ajauduttaisiin uusiin vaaleihin. Keskusta voi kyllä pysyä suurimpana puolueena, mutta se joutuisi vaihtamaan hallituskumppaneita ja ohjelmaa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kiinnostavaa noissa luvuissa on myös se, kuinka vahvasti perussuomalaisilla ja demareilla näyttäisi olevan yhteistä kannatuspohjaa.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kyllä. Se kuuluisa työväenluokka jota ei enää pitänyt olla olemassa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen kuunnellut asiantuntijoiden ja puoluejohtajien selityksiä siitä, miksi näin on käynyt. Noissa keskusteluissa on keksitty monenlaisia syitä tälle kehitykselle. Oleellista selitystä on kuitenkin kierretty kuin kissa kuumaa puuroa. Ei ole jostain syystä haluttu nähdä sitä ilmeistä tosiasiaa, että pääoman puolue Kokoomus on myrkkyä hallituskumppanina työn puolueille. Ja PS on ilman muuta työn puolue.

Persujen kannatusromahdus on aivan sama ilmiö kuin demarien romahdus huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kysymys on jopa suurelta osin samoista äänestäjistä, jotka pettyvät katkerasti, kun heidän äänensä meneekin Kokoomuksen ”apupuolueelle”.

Pölkkypäisessä Suomessa ei ole ymmärretty blokkihallitusten oleellista merkitystä, vaan työn puolueet ovat jatkuvasti erehtyneet hallituksissa "herrojen kanssa marjaan", niin kuin Sdp, Vasemmistoliitto ja Vihreät viimeksi Kokoomus-vetoiseen hallitukseen 2011-2015.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Suurin uutinen näissä kannatusmittauksissa (ja oikeastaan ainoa merkittävä) on että lähes puolet PS:n eduskuntavaalikannatuksesta on siirtynyt SDP:n leiriin. Muut muutokset vaalien jäljiltä pl. Vihreiden kannatus (joka on perinteisesti aina ollut gallupeissa paremmissa asemissa kuin vaaleissa).

Onneksi Suomella on 3,5 vuotta toivon aikaa ennen kuin pösilöt äänestävät Suomea jälleen mahdollisesti Kreikan tielle ja antavat äänensä korporaatio-korruptiolle (SDP:lle). Soini tietää ettei hallitukseen ole asiaa, ja antaa puolueensa ennemmin vaikka hajota kuin luopuisi pestistään. Tarvittaessa vastuulliset ja tosiasiat tunnustavat KD ja RKP voidaan rekrytoida oppositiosta hallitusta tukemaan Suomen pelastamiseksi.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Yritäs kuule Virri miettiä, kuinka riemuissaan Calle Haglund olisi siitä ajatuksesta, että hyppäisi samaan kirnuun. Vallankin, kun Sipilä jo kerran hallitusneuvotteluissa lemppasi RKP:n pellolle, ilmeisesti ihan vain siksi koska Soini näin edellytti ja Vaha-Juha ei halunnut antaa kokoomukselle ylimääräistä apupuoluetta.

Niin että ei kannata fantasioida siitä, että RKP ryhtyy hallituksen pysyväksi apupuolueeksi. Muutenkin kahden pikkupuolueen kannatus on sellainen, ettei sillä Herran huonetta rakenna.

Sitä en nyt sitten tiedä, miten Suomea pelastetaan tekemällä tulonsiirtoja yliopistosektorilta hevosenpaskan polttamiseen, mutta kai tämä nyt sitten tosiaan nähdään muutaman vuoden sisään.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kesk+Kok+RKP+KD = 102 paikkaa. Ei se oikein kolmeksi vuodeksi riitä. Koko ajan pitäisi paimentaa.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Kokoomuksen sijaan varmaan persuja tarkoitit.

Se on totta että enemmistö on tuolla pohjalla tosi ohut ja vaatii yhteistyötä, joustoa ja luottamusta. Mutta silti mahdollinen vaihtoehto, jos Kokoomus nyt tässäkin asiassa vaatii että täysin heidän linjallaan mennään.

RKP todennäköisesti hyppisi tasajalkaa riemusta, kun korpivaellus oppositiossa jäisi kuukausien muttaiseksi.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri Vastaus kommenttiin #83

Ja huomautettakoon vielä erikseen, etten usko Kokoomuksen muuta kuin näyttelevän. Heillä ei A) ole mitään takuupaikkaa hallituksessa ja B) takeita uusista vaaleista jos hallitus hajoaa. Ja vaikka hallitus hajoaisi, niin nykyisellä kannatuksella hallituksen ovet eivät aukene.

Monelta osin hallitus on kuitenkin onnistunut edistämään asioita ja tekemään päätöksiä nopeassa ajassa. Sen varmasti myös maalaisjärkiset kokoomuslaiset ymmärtävät.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Upea keskustalainen, suomalais-kansallinen ja yleiseurooppalainen mielipide! Jatka valitsemallasi tiellä!

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Joissakin kommentissa edellä on kauhisteltu ennenaikaisten vaalien tuhoisilla seurauksilla siinä mielessä että maassa ei puoleen vuoteen tehtäisi mitään kriisien ratkaisemiseksi. Mielestäni tämä olisi pienempi paha kuin että hallitus nyt toteuttaa maan ja kansalaisten kannalta tuhoisaa agendaansa. Hallituksen ohella potkut ansaitsisi valtiovarainministeriön ylin johto vääräksi osoittautuneen 'yhden ainoan totuuden' jääräpäisestä ajamisesta vaikka johtavat taloustieteilijät ympäri maailmaa ovat osoittaneet paremman vaihtoehdon olemassaolosta.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

PS ei korvaa ketään ja SDP ei muuta mitään.

Koko edustuksellinen demokratia puoluemafioineen on henkisessä konkurssissa.

Valitettavasti me äänestäjät joudumme maksamaan laskut.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela
Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jollain konstilla vakavaa kysyntälamaa toimeenpaneva hallitus pitäisi saada uusille urille. Toivotaan, että kannatusmittauksilla on jotain vaikutusta.

Odotan kiinnostuneena joulukuun ilmastokokousta. Ympäristöasioiden pitäisi nousta mediassa otsikoihin. Ihmiset ehkä tajuavat miten suuria vaikutuksia hiilineutraali energiapolitiikka tuo tullessaan. Osa ymmärtää, että Vihreitä tarvitaan ja vielä suurempi osa vastustaa kaikkea muutosta elämäänsä. Tulevilta sukupolvilta on niin paljon helpompi varastaa elinympäristöä tuhoamalla kuin rahaa lainaamalla. Jännä nähdä miten tuo vaikuttaa kannatuslukuihin.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Uimonen:
Onneksi lähes 90% ymmärtää, että vihreät eivät ole vastaus Suomen ongelmiin?
Päinvastoin, joku Satu Hassi on maksanut Suomelle maltaita. Vihreiden utopioihin, ei todellakaan Suomella ole varaa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Oho! Ministeri Hanna Mäntylää epäillään petoksesta? Yle viittaa Seiska-lehteen. Tämä persuilta vielä puuttui.

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/11/05/seiska-mi...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Arvokonservatiivisessa ympäristössä nainen on aina heikoilla. Minun käy sääliksi Mäntylää.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Perussuomalisten politiikka ei perustu vasemmistolaisiin kansan kiihotuksiin erilaisilla marsseilla tai mielenosoituksilla. Me olemme tavallisia arjen ihmisiä, jotka myös politiikan saralla kuljemme kansan keskuudessa. SDP:n saama kannatus on marssien avulla aikaansaatua populismia.
Omassa vasemmistoenemmistöisessä kunnassani harrastetaan "talkoovapaita" ja säästetään henkilöstökuluista niin, ettei palkata uutta henkilökuntaa eläköityvien tilalle ellei se ole välttämätöntä. Nämä toimnpiteet kohdistuat juuri naisvaltaiseen henkilöstöön!
Henkilökohtaisesti hallituksen vaihtaminen ei toisi muuta uutta kuin SDP:n mukanaollessa elettäisiin yli varojen.
Ei palata enää Kekkosen aikoihin, jolloin hallitusta vaihdettiin tuhka tiheään. Katsotaan edes miten ne hallituksen suunnitelmat edes toteutuvat ennekuin lähdetään heittelemään kiviä vastustajien leiriin!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Perussuomalisten politiikka ei perustu vasemmistolaisiin kansan kiihotuksiin erilaisilla marsseilla tai mielenosoituksilla."

Eikö?:

"Tampereen Perussuomalaiset osallistui kuitenkin Tampereelta Tornioon mielenosoittajia kuljettavan linja-auton vuokrauskuluihin."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1443750355176

Vihdin Perussuomalaiset järjestivät muutama päivä sitten vastaanottokeskusta vastustavan mielenosoituksen, jossa isoon banderolliin kirjoitetussa tekstissä turvapaikanhakijoita kehotetiin painumaan vit***n

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109586-lakana-peru...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Asiallinen kysymys. Persujenkin pitäisi puhua totta omasta puolueestaan. Kenties äänestäjät ovatkin eniten kyllästyneet persuvaikuttajien epämääräiseen retoriikkaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Anita on toki oikeassa siinä, että perussuomalaisten kansankiihotusmarssit eivät ole vasemmistolaisia vaan äärioikeistolaisia.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Persujen kannatusromahdus on aivan sama ilmiö kuin demarien romahdus huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kysymys on jopa suurelta osin samoista äänestäjistä, jotka pettyvät katkerasti, kun heidän äänensä meneekin Kokoomuksen ”apupuolueelle”.
Pölkkypäisessä Suomessa ei ole ymmärretty blokkihallitusten oleellista merkitystä, vaan työn puolueet ovat jatkuvasti erehtyneet hallituksissa "herrojen kanssa marjaan", niin kuin Sdp, Vasemmistoliitto ja Vihreät viimeksi Kokoomus-vetoiseen hallitukseen 2011-2015. Tämä aiheutti sen, että työn puolueiden äänestäjät pettyivät ja etsivät turvakseen Perussuomalaiset, jotka saivat huiman vaalimenestyksen 2015.
Tuon vaalivoiton ja Suomen idioottimaisen poliittisen "kulttuurin" seurauksena persut vuorostaan erehtyivät "herrojen kanssa marjaan" ja menettivät heti yli kolmanneksen kannatuksestaan.
Typerällä hallituspolitiikallaan Sdp ja Vasemmistoliitto ovat kuihtuneet niin pieniksi puolueiksi, ettei niiden varaan voida rakentaa blokkia. Vihreät on myös työn puolue, joka sopii samaan blokkiin. Mutta senkään avulla Suomessa ei saada aikaan Ruotsin mallista vasemmistoblokkihallitusta.
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205919...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Niin se menee, kaikki pettää vuorollaan, ainoastaan kokoomus pysyy suht korkealla, koska rikkaimmalla väestönosalla ei ole muita vaihtoehtoja.

Demarit nyt vuorostaan paistattelevat nousussa, ja koittavat olla tekemättä mitään, ettei vain tulisi virheitä. Sitten taas kun hallitustaipale alkaa voikin tehdä 4 vuotta kaikkea mahdollista kuraa, kunhan on vallassa. Sama toistuu aina vaalikausien välillä.

Vihreillä on pohjalla ihan hyviäkin ajatuksia, mutta tuo maailman pelastaminen tuulella ja auringolla on vielä niin lapsellista höpötystä, ettei niitä valtaosa suomalaisista voi äänestää.

Ja vasemmistoliiton touho on jo surkuhupaisaa, nyt kun äänestäjät ovat liikkeellä ja kannattajia pitäisi helpolla saada kannatus menee kuitenkin samaan suuntaan kuin persuilla, Arhinmäki pitäisi kyllä jo vaihtaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Onneksi luonto on aina Vihreiden puolella ja pakottaa siirtymään uusiutuviin energialähteisiin, joita insinöörit meille onneksi jo kilvan kehittävät.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #55

Jännää, että asian voi nähdä noinkin. Itse olen aina uskonut ettei luonto välitä politiikasta pätkän vertaa ja kohtelee kaikkia tasapuolisesti, ihan vakaumuksesta riippumatta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #58

Niin, hyvässä lykyssä Vihreät ovat luonnon puolella, mutta ei se nyt siitä riippumatonta ole, mitä Vihreät kulloinkin sattuvat päättämään.

Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #58

Juu ei se luonto välitä politiikasta yhtään mitään mutta esitetään sille Luonnolle hypoteettinen kysymys, ja se kuuluu seuraavasti:

Hyvä rouva/herra Luonto, meidän ihmisten on nyt saatava lisää energiaa ja meillä olisi kaksi vaihtoehtoista menetelmää, joko ydinvoima tahi tuulivoima. Ydinvoima tuottaa toki pitkäikäistä jätettä, ja sen pystymme hoitelemaan piiloon mutta sen päästöt ilmakehään ovat ehkä hieman nollasta poikkeavat. Yksi ydinvoimala toki vie Teiltä jonkinverran maata mutta ei muuta. Tuulivoiman vaatima maa-ala taas on moninkertainen, ja sen vaatima varavoima tuottaa ilmastoon niitä ikäviä päästöjä, sekä mahdollisesti myllyjen aiheuttamat infraäänet ovat Teidän pikkuväellenne haitallisia. Eli kumman me saamme rakentaa ?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #58

Juuri noin ajattelivat jatkosodan käpykaartilaiset hakeutuessaan metsän siimekseen, pakoon mielestään väärää politiikkaa.

Juha Merisaari

Vaalien jälkeinen tilanne on mielenkiintoinen. Innokkaimmat hallituksesta ulos jääneet puolueet haluaisivat hallituksen hajoavan ja uudet vaalit heti. Odotusarvo omalle menestykselle on gallupin mukaan perusteltavissa juuri nyt. Nyt on oikea "momentum" ja se saattaa mennä myös ohi.

Mikä siellä hallituksessa olossa on niin ihanaa ja mikä siellä mahtaakaan odottaa kun sinne on niin kova hinku? Pystyiskö uusi hallitus nostamaan Suomen uuteen nousuu? Miten se sen tekisi?

Tietenkin sopimalla yhdessä kaikkien korporaatioiden kanssa kaikesta; työnantajien, talouselämän asiantuntijoiden, tutkijat ja proffat saavat tuoda asiantuntemuksensa palvelemaan kansaa, SAK:n ja muiden ammattijärjestöjen, luonnonsuojeluorganisaatioiden,eläkeläisten(ei niiltä oikeasti tarvitse mitään kysyä), MTK:n kanssa. Pakolaiskriisikin tulee kuntoon siinä sivussa ihan itsestään, kun yhdessä sovitaan. Vihapuhe määritellään ja kielletään, verotuksesta tulee oikeuden mukainen, energian hintaa nostetaan kaikkialla käyttötarkoituksesta riipumatta, cleantec tulee bio hankkeiden tilalle, tukea lisätään tarvitseville, ketää ei jätetä mistään ilman, kehitysapua lisätään ja eri avustusjärjestöjen rahoitusta lisätään, opiskelijoiden ja lapsiperheiden tilannetta parannetaan. Sote ja kaikki muut uudistukset jätetään tekemättä. Hallitusohjelma on 200 sivua ja yksityiskohtainen jossa kaikki on luultu jo sovituksi.

Eo. vuodatuksella ei ole tarkoitus loukata ketään ja kenenkään arvomaailmaa, käsityksiä ja mielipiteitä. Ehkä hieman ivaa vuoden 2011 vaalien jälkeiselle hallitukselle. Mutta ei sinne hallitukseen nyt vielä kannata rynnätä. Uusien vaalinen jälkeen ei muutu kuin puoluetuen määrä joillekin puolueille. Jos se on pääasiallinen syy uusiin vaaleihin ei minkäänlaista uutta tai parempaa ole odotettavissa. Omaa, suomalaista Rahaa valtiontalouteen ei vaaleissa äänestämällä tule äänestää mitä puoluetta tahansa.

Sipilän hallitusta ei kannata kadehtia. Sen sisällä on varmasti monenlaista vääntöä kaikista jo näennäisesti hallitusohjelmassa sovituista asioista. Jos Sipilän hallitus hajoaa niin se tapahtuu sen jälkeen kun ns. isoista asioista on sovittu. Hallitusohjelman toteuttamisessa on eri asioissa erilainen ajallinen, kronologinen funktio, mitä tehdään / päätetään ja milloin tehdään / päätetään. Tarvittaessa asioiden käsittelyä siirretään myöhemmäksi. Tätä funktioita Timo Soini osaa käyttää hyväkseen saadakseen Perusuomalaisen kädenjäljen näkyviin. Ja siinä tilanteessa ei Sipilä ja Stubb voi kuin antaa ajan kulua jos haluavat saada omat kärkihankkeensa maaliin. Näin edetään tämä hallituskausi jos Kepun ja Kokoomuksen kärsivällisyys riittää. Seuraava hallitus voi sitten korjata nykyisen hallituksen aikaan saamat epäoikeudenmukaisuudet, niin kotimaassa kuin muuallakin maailmassa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Demarien kardinaalivirhe oli erehtyminen Kataisen-Stubbin hallitusten apupuolueeksi 2011-2015. Seurauksena oli katastrofaalinen vaalitulos huhtikuussa.

Typerällä hallituspolitiikallaan Sdp ja Vasemmistoliitto ovat kuihtuneet niin pieniksi puolueiksi, ettei niiden varaan voida rakentaa sivistyneiden demokratioiden kaltaista Labour-blokkia. Vihreät on myös työn puolue, joka sopii samaan blokkiin. Mutta senkään avulla Suomessa ei saada aikaan Ruotsin mallista vasemmistoblokkihallitusta.

Vaaleissa pettyneet demarit & Co äänestivät persuja. Mutta persutpa tekivät täsmälleen saman virheen eli menivät "herrojen kanssa marjaan" eli SSS-hallitukseen. Näissä nykygallupeissa on kyseessä pettyneiden persuäänestäjien vastaisku. Toivo on taas paremman puutteessa pantu Sdp:hen, vaikka tuo toivo on vuosien mittaan kerta kerran jälkeen petetty.

Jotta Suomessa syntyisi kilpailukykyinen työn (Labour) halitusblokki, siihen olisi saatava mukaan myös Perussuomalaiset. Tuon puolueen vähävaraisille kannattajille se olisi ilman muuta ainoa oikea "kotipaikka". Pääomapuolueiden vetämässä hallituksessa PS on kaiken aikaa hätää kärsimässä.

Idioottimaisen "sekametelisoppahallituskulttuurin" aika olisi julistettava Suomessa vihdoinkin päättyneeksi.
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205919...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Blokkipolitiikka ei toimisi Suomessa siksikään, että Vihreät ja PS eivät suostu kummankaan blokin osiksi. Kummallekin on elinehto saada kannatusta sekä vasemmalta että oikealta. Ilman noita kahta puoluetta kummankaan laidan on vaikea saada yli 50%.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Antti Koskela, #65.
Vihreät on aivan selkeästi työn (Labour) blokkiin kuuluva puolue aivan niin kuin Ruotsissa. PS on kannattajakunnaltaan vähävaraisten työläisten ja työttömien puolue. Talouspolitiikassaan se on aivan selvästi noiden ryhmien etujen ajaja ja siis samoilla linjoilla kuin Sdp. Ei pitäisi antaa sen häiritä, että PS on arvokonservatiivinen puolue.

Ruotsissa PS:ää vastaavaa mutta vielä radikaalimpaa SD-puoluetta ei ole tarvittu Labour-blokkiin. Suomessa tilanne on toinen, koska Sdp ja vasurit ovat "sekametelisoppahallituksissa" Kokoomuksen apupuolueena seikkaillessaan kadottanut suuren osan kannatuksestaan - mm. juuri PS:lle.

Kannattaa muuten muistaa, että Sdp:llä ja Skdl:llä oli v. 1966 vaalien jälkeen eduskunnassa yhteensä 103 kansanedustajaa. Ja 50 vuotta aiemmin Sdp:llä oli yksinään eduskuntaenemmistö.

Mihin Suomen Labour on kadottanut vetovoimansa? Selvästikin siihen, että se on erehtynyt "herrojen kanssa marjaan" eli mukaan "sekametelisoppahallituksiin".

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #67

"Vihreät on aivan selkeästi työn (Labour) blokkiin kuuluva puolue aivan niin kuin Ruotsissa."

Miten perustelet tuon? Suomen vihreät ovat reippaasti porvarillisempia kuin Ruotsin (tai Saksan) ja lisäksi kiistävät itse olevansa vasemmalla. Äänestyspäätöksissä ovat milloin vasemmalla, milloin oikealla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Perussuomalaiset on yksiselitteisesti äärioikeistolainen populistipuolue. Työväenpuolueiden koalitioon sitä ei tarvita. Ne vähävaraiset, jotka ovat sitä protestiksi äänestäneet, ovat tervetulleita demareihin, vasureihin, vihreisiin ja kepuun. Ensimmäistä kertaa tai takaisin.

PS on liittynyt europarlamentissa Tory-blokkiin. Se on Labourin vastustaja. Enemmänkin: vihollinen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jari-Pekka Vuorela, #66.
Perussuomalaiset ei ole äärioikeistolainen populistipuolue vaan arvokonservatiivinen työn Labour-puolue. Se ajaa talouspolitiikassa käyhän ja syrjäytyneen kansan etua niin kuin vasemmistopuolueet väittävät tekevänsä.

Arvokonservatiivisuus on PS:n ongelma. Mutta se on pienempi ongelma kuin rikkaiden etuja ajava talouspolitiikka, josta välittämättä Sdp ja jopa Vasemmistoliitto ovat suostuneet Kokoomuksen apupuolueiksi hallitukseen.

PS on EU:ssa liittynyt Tory-blokkiin. Syynä on Toryjen arvokonservatiivisuus ja EU-vastaisuus, jotka sopivat PS:n pirtaan. Ilmeisesti PS:ää ei olisi edes hyväksytty europarlamentin demariblokkiin. Ennakkoluulot ovat vahvoina valloillaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #68

Pähkähullu ajatuskin, että äärioikeistolainen puolue olisi pyrkinyt saati hyväksytty europarlamentin demariryhmään. Kokoomuksen EPP-ryhmäkin oli sille liian vasemmistolainen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #69

Jari-Pekka Vuorela #69.
En voi lainkaan ymmärtää, millä tavalla PS on muka äärioikeistolainen. Oikeisto-vasemmisto-akseli muodostuu nimittäin talouspolitiikan perusteella. Äärioikeistolaiset ajavat oikeistokokoomuslaisten tavoin suurkapitalistien ja oligarkkien etuja. PS ajaa köyhien ja syrjäytyneiden asiaa.

Toisaalta PS on monessa asiassa arvokonservatiivinen, jopa rutivanhoillinen. Sen vastakohta on taas ääriliberaali.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Demarit eivät ole enää vanha työväenpuolue! Kannattaa seurata verotusta niin huomaa, että aktiivisimmat demarit löytyvät keskituloa ylemmästä asteikosta. Hyvä jos ovat ajaneet työläisten etua ei siinä mitään pahaa mutta köyhemmät ja työttömät suomalaiset ovat edelleen omanarvontuntoista väkeä, joka ei halua elää pelkillä almuilla. Heidät SDP on unohtanut keskittymällä pelkästään ammattiyhdityksissä työläisten etujen ajamiseen.
Mikäli oikeistolaisena pidetään esimerkiksi SDP:n jäsenkirjan omaavaa pappia ollaan kyllä metsässä. Samaa voidaan ajatella perussuomalaisista. Arvokonservatiivisuus hyväksytään KD:ltä ja perussuomalaiselta mutta ei SDP:läiseltä papilta. Tämän olen viime aikoina huomannut.
Teoreetikot ja toimittajat elävät omissa poteroissaan. Pitää lähteä mukaan erilaisiin ryhmiin kansan pariin niin huomaa, että nykyään vanhanaikaiset jaottelut eivät enää pelaa. Ne , jotka niitä pitävät yllä vievät yhteiskunnallista kehitystä taaksepäin!

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Anita Koivu, #71.
Taitaa olla niin, että perussuomalaisten talouspolitiikan silmämääränä ovat työttömien ja hyvin heikosti palkattujen ryhmien edut. Demarit huolehtivat vähän paremmin toimeentulevista duunareista. Tässä mielessä on aivan absurdia nimittää perussuomalaisia äärioikeistolaisiksi.

Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyyden selityksenä saattaa olla se, että he elävät yhtä niukalla perustulolla kuin maahanmuuttajat, jotka he siten tuntevat helposti kilpailijoikseen.

Oikeat "äärioikeistolaiset" taas elävät palatseissaan jossakin Kaivopuistossa, jossa maahanmuuttajia ei juuri näe päivittäin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Muistatko, Timo, mitkä puolueet viime hallituskaudella ajoivat läpi satasen korotuksen työmarkkinatukeen ja muuhun perusturvaan? Minä sain sen täysimääräisenä. Nyt minulla on varaa kulkea maahanmuuttajien ajamilla busseilla, joskus jopa syömään maahanmuuttajien tekemiä pizzoja.

Perussuomalaisia kiinnostaa lähinnä henkilöautoverotuksen pienentäminen, jotta kannattajakunnan ei tarvitsisi nähdä vääränvärisiä edes julkisissa kulkuneuvoissa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #73

Jari-Pekka Vuorela, #73.
Tuon perusturvakorotuksen ajoi Kokoomus-vetoinen hallitus. Enemmän olisi saatu aikaan, jos demarit olisivat tosissaan pyrkineet Labour-blokkiin.

Persut todellakin tekivät keväällä samanlaisen virheen kuin demarit v. 2011 eli menivät apupuolueeksi pääomapiirien hallitukseen.

Demarien ja persujen pitäisi hakeutua yhteistyöhön eikä jatkuvasti näykkiä toisiaan. Jos Labour-puolueet demarit ja persut riitelevät eivätkä hakeudu yhteistyöhön, suurrikkaat naureskelevat kulman takana. Demarien ja persujen yhteistyö olisi heille kauhistus.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Taitaa olla niin, että perussuomalaisten talouspolitiikan silmämääränä ovat työttömien ja hyvin heikosti palkattujen ryhmien edut."

Juurihan PS:t ovat suostuneet työttömyyskorvausten heikentämiseen ja työehtojen heikentämiseen. Työministerinäkin on PS ja silti näin käy.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #79

Antti Koskela, #79.
PS teki saman virheen kuin demarit neljä vuotta sitten eli meni apupuolueeksi pääomapiirien johtamaan hallitukseen. Päätökset ovat sen mukaisia, vaikka Jari Lindström yrittää ajaa vähävaraisempien asiaa.

Nyt kun hallitus natisee liitoksissaan, demarien ja persujen kannattaisi hakeutua yhteistyöhön duunarien, työttömien ja eläkeläisten tilanteen kohentamiseksi ja Labour-blokin aikaansaamiseksi. Keskinäinen nahistelu kannattaa lopettaa. Siitä hyötyvät vain rikkaat ja etuoikeutetut.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #82

"Nyt kun hallitus natisee liitoksissaan, demarien ja persujen kannattaisi hakeutua yhteistyöhön duunarien, työttömien ja eläkeläisten tilanteen kohentamiseksi ja Labour-blokin aikaansaamiseksi."

Tuo lienee vaikeaa niin kauan kun keskeisissä asemissa olevien persujen mielestä maailman alhaisin olento on pohjoismainen sosialidemokraatti.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #85

Antti Koskela, #85:
"Tuo lienee vaikeaa niin kauan kun keskeisissä asemissa olevien persujen mielestä maailman alhaisin olento on pohjoismainen sosialidemokraatti."

Vai noin on. Vähävaraisten kannalta oleellisen yhteistyön esteenä on siis pahanpäiväinen kauna ja nahistelu. Kokoomuksen kanssa kyllä päästään yhteistyöhön, mutta kahden vähempiosaisten asioita ajavan puolueen välillä on jatkuvasti menossa jokin pikkumainen arvovaltakiista.

Ei ihme, että Eteläranta pääsee sanelemaan ja lobbaamaan kaikki talousratkaisut, kun työn puolueet ovat näin sekasortoisessa tilassa.

Nyt Kokoomus on joutumassa hallituksessa heikoille. Eikö nyt demarien olisi hyvä hypätä tilalle. Silloin syntyisi keskustavasemmistolainen hallitus. Tämähän on todellinen momentum!

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #86

Ymmärrän, että persuja ritarillisesti puolustaneella Uotilalla on hätä kädessä, mutta en nyt sentään usko demarien rupeavan pelastajiksi.

Minkäänlaista näyttöä vähäosaisten puolustamisesta persuilla ei ole. Kaikki kunnia sille, että he, mahdollisesti, ovat hallituksen sisällä havahtumassa vastustamaan kaikkein räikeimpiä varakkaimpien edunvalvontatoimia.

Hannu Karppinen

Tuossa on mielenkiintoinen kommentti, onkohan kallupit aina tehty ihan oikein?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/135058-tylya-tekst...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jari-Pekka Vuorela, #89.
Minähän en puolustele persuja sen kummemmin kuin demareitakaan. Moitin molempia erehtymisestä "herrojen kanssa marjaan" ja keskinäisestä yhteistyökyvyttömyydestä heikommassa asemassa olevan kansanosan etujen puolustamisessa.

Juuri nyt olisi demareilla, persuilla, vasureilla ja vihreillä tuhannen euron paikka käydä yhtenä miehenä/naisena eli Labour-blokkina pyrkimään hallitukseen Kokoomuksen tilalle.

Tämä blokki voisi samalla vaatia itselleen pääministerin paikkaa, koska Labour-blokki on parlamentaariselta voimaltaan paljon vahvempi kuin Sipilän Keskusta.

Mutta voisiko Labour-blokki sopia pääministeriehdokkaastaan? Olisiko se persuista, koska se on suurin blokkipuolueista? Ettei vain köyhän asian ajaminen vain taas kerran kaatuisi näin tyhjänpäiväiseen kiistaan!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset