Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Toukokuun gallup: Mannerlaatat siirtyneet - PerusS 6. sijalla

  • Lähde: Yleisradio
    Lähde: Yleisradio

Yle julkaisi kuukausittaisen gallupinsa puolilta päivin. Mannerlaatat ovat tällä kertaa siirtyneet.  Hallituksen kannatus on laskenut 45,9 prosenttiin, mikä on hallituskauden surkein taso.

 

SDP:n kannatus on 21,5 prosenttia ja kokoomuksen tasan 17,0 prosenttia. Demareiden johto kokoomukseen nähden on siis 4,5 prosenttiyksikköä, mikä on korkeimmilla tasoillaan noin kymmeneen vuoteen. Eduskuntavaalitasolla ero tarkoittaa noin kymmentä kansanedustajaa. 

 

Vihreiden kannatus on kaikkien aikojen korkein 13,5 prosenttia. Nousua edelliskuukaudesta on tasan yksi prosentti. Näillä tasoilla vihreät kolkuttelevat jo suuren puolueen asemaa, mikäli onnistuvat vakiinnuttamaan kannatuksensa. 

 

Perussuomalaiset on valahtanut 8,5 prosenttiin kuudennelle (!) sijalle vasemmistoliiton taakse. Tämä on ensimmäinen kerta jytkyn 2011 jälkeen kun näin käy. Tulos 8,5 prosenttia on myös jytkyn jälkeisen ajan kaikkein huonoin. Aiemmin vaikutti siltä, että perussuomalaisten pohja on löytynyt 9-10 prosentin tasolta, mutta nyt löytyi uusi pohjatulos. 

 

Huomioitavaa on myös, että vasemmistoliiton kannatus ei ota noustakseen, vaikka kyljiltä SDP ja vihreät nousevat. Käynnissä oleva puheenjohtajakamppailu ei ole toistaiseksi nostanut kannatusta. Ottaen huomioon hallituksen ajaman politiikan, voidaan kysyä että jos puolueen kannatus ei nyt ota noustakseen, niin koska sitten? Kesäkuussa valittavalla puheenjohtajalla tulee olemaan vuori kiivettävänään. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (65 kommenttia)

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Perussuomalaisten kannatustaso on niin alhainen, että sillä jäätäisiin piilevän äänikynnyksen taakse ainakin Lapissa ja Satakunnassa, ehkä Keski-Suomessakin.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Demarien ja Keskustan kannatus on tosiaankin aika tasoissa. Tosin tämä kannatusmuutos on enemmän hallituksen tunaroinnin tulosta kuin SDP:n oppositiopolitiikan tulosta.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Onnittelut SDPlle. Olette saaneet jotkut uskomaan että teillä on oikeasti vaihtoehto

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Tervehdys ministeri. Olethan jo tutustunut meidän vaihtoehtobudjettiin?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

#4
Sosialidemokraatit näyttivät edellisessä hallituksessa kykynsä asioiden hoitamisessa. Oppositiossa on hyvä populistisia lupaukia antaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #21

"Oppositiossa on hyvä populistisia lupaukia antaa."

Hassua tuo politiikka. Opposition populistisuudesta syytettiin yleisesti perussuomalaisia silloin ennen wanhaan (eli ihan vähän aikaa sitten). Nyt sitten puolet entisistä perussuomalaisten kannattajistakin on todennut että populismia ja turhan huutamista se sitten kai olikin. Soinin jälkeinen aika näyttänee tuleeko kannatus koskaan enää takaisin ja jos tulee, niin millä johdolla.

Sen pitäisi olla jo hallituspuolueille hälyyttävää että jo kohtuullisen surkeasti esiintyneet demarit (oma mielipide vain) pystyvät helposti pyyhkäisemään ohi ja näinkin lyhyessä ajassa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En ole ministeri mutta veikkaan että luettu on. Ihan höttöähän se oli. Olisitte poistaneet autoveron alennuksen ja käyttäneet rahat muuhun, vaikka näyttää nyt että se tuottaa huomattavasti enempi verotuloja kuin mitä laskun hinta oli.

Kuuluisa slogan "velkaa otetaan vähemmän" on sitä itseään. Maahanmuuttokriisin kustannuksia ei juuri ole huomioitu ja Sitran ja Suomen pankin olisitte kertaluintoisesti putsanneet.

Harmaan talouden kohta on vitsi sekin. 20 miljoonan panostuksella 200 miljoonaa tuloa, huh. Kepulaiset lupasivat viimekaudella oppositiosta samasta aiheesta 600 miljoonaa, olivat vähän röyhkeämpiä.

Sen vaan toivon että seuraavaksi kun julkaisette varjobudjetin, niin annatte eduskunnalle hiukan enemmän aikaa lukea sitä kuin yhden yön, jolloin se tuli viimeeksi käsittelyyn. Ja ette käytä samoja rahoja uudelleen.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Voisi olettaa että Herra Ministerillä olisi tärkeämpää tekemistä kun kommentoida blogeja. Kyllä teidän ongelmanne on ollut kyvyttömyys tehdä omaa politiikkaa hallituksessa. Se ei auta että vietätte aikaa haukkumalla oppositiota, teidän työnäyte on ollut heikko.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Minusta on erittäin hienoa, että ministeri on täällä meidän kansalaisten parissa. Sekin on tärkeää tekemistä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

Ministeri taitaa olla aika suosittu ministeri ja saattaa suunnitella loikkaa takaisin SDP:hen. Jos entinen puolue alkaa sulaa jalkojen alta, edustajan ja ministerin tehtävät saattavat kiinnostaa Lindströmiä edelleen.

Mitä mielipiteisiinsä tulee, niin kyllä kai SDP:ssä on sen verran seinät leveällä ja katto korkealla että sinne aina yksi Lindstrom mukaan mahtuu.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #13

Suosiosta en tiedä, epäilen.

Mutta mitä tulee "loikkaamiseen" , niin siitä voin valaista. Tämä on varmaankin noin 178 kerta kun totean, että EN ole koskaan ollut minkään muun puolueen jäsen kuin PS:n ja en tule koskaan olemaankaan. Eli en voi loikata takaisin johonkin jossa en ole koskaan ollutkaan.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #8

Jos ministeri osallistuisi keskusteluun ministerin tietonsa ja vastuunsa tasoisesti, olisin samaa mieltä Markku Huuskon kanssa siitä, että on hienoa, kun ministeri "täällä meidän kansalaisten parissa" vierailee.

Olen Jari Lindströmin kommentin saanut omallekin blogisivulleni, eikä se ollut keskusteleva niin kuin ei ole tässäkään ketjussa. Pelkillä vähättelevillä heitoilla ei ministerin tarvitsisi ajatuksiaan ilmaista, sillä hänellä on varmasti tavallista kansalaista enemmän myös faktaa ja argumentteja, mitä jakaa. - Jos ministeri haluaa, että hänen poliittinen linjansa tulisi ymmärretyksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #29

Kokoomusväelle SSShallituksen politiikka on vähän yliampuva (esim koulutusleikkaukset) mutta looginen. Persujen tiedottajien pitäisi kai keskusteluttaa kiinnostuneita päätöksistä sekä etukäteen että jälkikäteen. Mutta ei, Turkkila istuu kädet taskussa ja Lindström käy "moikkaamassa" Antti Koskelaa.
Ovatko Audin takapenkki ja megaluokan puoluetuet ja Niinistön veljesten karriäärit ja palkkiovirat puolueen ainoat kunnianhimot??

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #8

Ministeri Mäntylää ei ole näkynyt 2011 eduskuntavaalien jälkeen, nykyisellä puolisolls ei ole entisen veroisia kirjoituslahjoja.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Koko hallitus on kyvytön tekemään päätöksiä. Tehdään asioita hätäilen ja sitten joudutaankin perumaan tai miettimään päätöksiä uudelleen. Tulosta ei oikein tunnu tulevan.

Paitsi aika hyvin ollaan myymässä kansallisomaisuutamme kansainvälisille firmoille.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Nytkö se arvon ministeri vasta havaitsi SDP:n vaihtoehdon. Vastahan se on noin 100 vuotta ollut tarjolla. Gllup kertoo aika selvästi sen miten hyvin sen sijaan se Perussuomalaisten tarjoama vaihtoehto on toteutunut.

SDP sen sijaan voi kiittää erityisesti ministeri Lindströmiä siitä, että hän on omalla toiminnallaan kirkastanut ihmisten mieliin mitä se sosialidemokratia tarkoittaa ja minkälaisia asioita se ajaa. Jytkyn saitte lupailemalla demarimpaa politiikkaa kuin demareilla, mutta lopputulos onkin vain kokkareiden kumileimasin. Sen hyvä puoli on, että ihmiset havahtuivat siihen etteivät ne kaikki sosialidemokraattien tuomat yhteiskunnalliset hyödyt olleetkaan itsestäänselvyyksiä vaan niiden eteen joutuu taistelemaan. Huono puoli on, että teidän jäljiltänne ei tällä menolla ole enää mitään pelastettavaa jäljellä seuraavien eduskuntavaalien aikaan.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Onnittelut SDPlle. Olette saaneet jotkut uskomaan että teillä on oikeasti vaihtoehto"
****************************************

No epäonneksenne olette puolueena saaneet vaalien jälkeen enemmän kuin vain jotkut uskomaan että perussuomalaiset eivät ole vaihtoehto tai jos ovat, niin ovat perin huono vaihtoehto. Jos yli puolet entisistä äänestäjistä on saatu uskomaan edellä mainitusti, niin eihän tuo ihan putkeen ole mennyt.

Eipä siinä mitään.. perustulokokeilu (mikäli kokeiluun löytyy toimiva kokeilumalli vain) on hyvä homma. Samoin työttömyysturva starttirahaksi oikein ok. Onhan sitä jotain järkevääkin siis tehty tai ainakin suunniteltu, mutta ei nyt oikein jaksa listata sitä kasaa mistä kaikesta äänestäjänne ovat pettyneitä tai osa jopa melko raivoissaan. Teillä se lienee ihan hyvin selvillä jo muutenkin ja listasta tulisi turhan suuri tähän laitettavaksi.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Tai sitten "Sitä saa mitä tilaa" on osoittautunut todeksi. Perussuomalaisia äänestäneet ovat kysyneet hiljaa itseltään: ”myivätkö persut persettä” vai ”saatiinko sitä mitä tilattiin”? Tuskin on tarvinnut miettiä vastausta kahta kertaa.. silti 8,5 % on yllättävänkin korkea kannatusprosentti vielä, mutta saavuttaa sen 5 %:n rajapyykin toki tällä tahdillakin.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Hallituksen kannatuksen lasku koostuu seuraavasti:

Keskusta -0,7%
Kokoomus -1,2%
PerusS -9,2%

Ihmettelen keskustan solidiutta tässä. Hallituksen "aluepolitiikka" kurittaa kovimmin juuri heitä. Keskustan täytyy olla seuraavina vuosina tarkkana, sillä merkittävä osa heidän äänestäjistään on varmasti pettyneitä.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

-9,2% osoittaa, että äänestäjälle kyllä kuuluisi kuluttajasuoja, sen toteuttaminen vain on ongelmallista.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos tilannekatsauksesta, Antti Koskela. Eivätkö perussuomalaiset ole kuitenkin jaetulla viidennellä sijalla yhdessä vasemmistoliiton kanssa?

http://yle.fi/uutiset/hallituksen_kannatus_hupenee...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Promillen kymmenesosissa ilmeisesti vas edellä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Pidätkö eroa tilastollisesti merkitsevänä?

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #16

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #18

Anteeksi, en ymmärrä mitä olen tavoitellut? Mikäli uskot että Persujen kannatusluvut harmittavat minua, olet toki oikeassa. Harmittaa aina kun lukema alkaa nollaa suuremmalla numerolla. Se ei kuitenkaan osu tuohon kettujuttuun.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #16

"Pidätkö eroa tilastollisesti merkitsevänä?"

Kai tuo lienisi vähän symbolisesti merkittävä. Siinä mielessä vain että Soinin haukkumista pienistä "takiaispuolueista" kumpikin olisi jo suurempi gallupeissa kuin Soinin oma puolue. Muutamien perussuomalaisten kannanotot kansan ymmärtämättömyydestä (nyt kun gallupsuosio syöksylaskussa) eivät myöskään ihan sovi siihen entiseen "kyllä kansa tietää" sloganiin. Kertoo vain että entiset puheet ja sloganit aika usein itsekullakin tulevat takaisin puraisemaan omaan nilkkaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #30

Symbolisesti voi varmasti olla valtava asia. Kysymykseni koski kuitenkin tilastotieteellistä luotettavuutta. Olisi ollut helppo todeta Huuskon asiallisen korjauksen olleen paikkaansapitävä. Blogisti halusi kuitenkin tuoda keskusteluun promillen kymmenykset, kun prosentinkin kymmenys menee tällaisessa kyselytutkimuksessa helposti virhemarginaaliin.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

OK, mihin tuo tieto perustuu?

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

No ei sitten muuta kuin uudet vaalit. Tulee puhtaampaa ilmaa eduskuntaankin tunkkaisuuden vastapainoksi. Suomi on vain sellainen jäykkäniskaisten paratiisi, että kaikki uusi tuntuu tänään pelottavalta. Vaatii asiantuntijoilta paljon, ymmärtää missä tänään tämän hallituksen toimesta mennään. Ja kuinka kaikki se korjataan, joka korjattava on, näiden päätösten seurauksena. Kunnia siitä hyvästä työstä hallitukselle, jonka se on viimeisen vuoden aikana tehnyt. Kuka sitten kertoo mitä se on ja missä se näkyy. Ilman kapitalismin mainoslauseita, totuudessa pysyen, kiitos.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nyt se suurin ongelma on saada tämä galluptulos kestämään lähes kolme vuotta, siinä on isompi työ kuin hallituspuolueiden työssä :)

Opposition ainoa toive on, että talous ei lähde nousuun, jos niin käy, niin hallituspuolueiden kannatus lähtee nousuun.

Kuka toivoo, että Suomella menisi edelleen huonosti?

Persujen kannatus on juuri siinä, missä se mielestäni kuuluukin olla, kaikki muu oli lisää populistisita vaalipuheista, ja tunnetusti äänestäjä on tyhmä.

Jos demarit voittavat vaalit, niin siitä puoli vuotta ja kannatus on taas tippunut n.5% vaaleista, tämä on ikiliikkuja mikä tapahtuu aina vaalien jälkeen. Pudotus riippuu siitä, kuinka populistista vaalikampanjaa oppositio suunnittelee, ja siinää suurta osaa näyttelee senhetkinen taloustilanne. Kaikki demarit, toivokaa Suomen ja Suomalaisten kurjuuden jatkuvan ainakin liki kolme vuotta, niin vaalimenestys on taattu.

Ei Suomen niin väliä ole, kunhan ovet hallitukseen avautuvat, sitten voikin taas nautiskella muutaman vuoden.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Antille ja vähän muillekin:
Eihän tarvitse kuin kolme vuotta vetää opintopiirejä nykytaloudesta ja -politiikasta, niin voitto on varmaa.
Näin myös VAS ja Vihreillä.

Mutta nyt kukaan ei opiskele mitään vaan vaaleihin mennään taas ihan "musta tuntuu"-fiiliksillä. Jolloin nukkuvat, se uinuva voima, vain kääntävät kylkeään.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #32

Lisättäköön tähän vielä:
On se hallituspolitiikka heikkoa, mutta myös oppositiopolitikka on - perin surkeaa.

Henry

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #36

Ainakin opposition kannatus on noussut roimasti, joten kansa lienee eri mieltä tuosta.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Demareiden kannatus perustuu täysin kansalle annettuun oppositiopolitiikan antamaan viestiin siitä, että jos demarit olisivat hallituksesa mitään uudistuksia ei tehtäisi, työehtoja ei muutettaisi joustaviksi, rakenteita ei uudistettaisi, kestävyysvajeeseen ei koskettaisi, veroja nostettaisiin, mitään kilpailukykysopimuksia ei tarvita, mistään ei leikattaisi, etc.

Kaikki olisi ihnasti rempallaan lisäätyvän velkataakan alla niinkuin ennenkin ja työpaikat siirtyisivät kiihtyvällä tahdilla pois Suomesta.

Kaikki talouden mittarit huutavat punaista. Suomi on EU:n heikoin talous, mutta demarit nostavat kannatustaan.

Ihminen on rationaalinen ja ajattelee mielessään, että meni miten huonosti tahansa niin minun hyvänolontunteeseen ei saa kukaan koskea. Minä en luovu mistään ja äänestämällä demareita mikään ei muutu minun kohdallani.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Demareiden kannatus perustuu täysin kansalle annettuun oppositiopolitiikan antamaan viestiin siitä, että jos demarit olisivat hallituksesa mitään uudistuksia ei tehtäisi, työehtoja ei muutettaisi joustaviksi, rakenteita ei uudistettaisi, kestävyysvajeeseen ei koskettaisi, veroja nostettaisiin, mitään kilpailukykysopimuksia ei tarvita, mistään ei leikattaisi, etc."

Tuosta meni ainakin 5/7 väärin. Demareiden vaihtoehtobudjetissa kokonaisveroastetta ei nosteta, kestävyysvajeeseen kyllä puututaan, monestakin asiasta leikataan ja lisäksi SDP kannattaa kilpailukykysopimusta.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Antti Koskela

No miksi te jäitte oppositioon ? Ei ollut vaalien alla näitä tavoitteita ! Sipilä kippasi teidät ulos kun muutoshalukkuutta ei ollut.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #23

Vain Sipilä osaa kertoa miksi hän päätyi tähän hallitusratkaisuun. Tiedossahan oli, että kepun kenttä toivoo punamultaa.

PS:n kannatusromahdus sinetöitiin samalla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

PS kannatusromahdukseen vaikuttaa myös puolueen välinpitämättömyys omista vastuistaan. Puolue ei kommunikoi linjojaan mihinkään suuntaan. Kaikkihan sen näkee että audin takapenkit ovat heille tarpeeksi ja näyttäytyvät puolueen ainoina päämäärinä.
Puolue putosi omista kärryistään. Sellaista ei tapahdu muille puolueille.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #27

Sanojen ja tekojen ristiriita on PS:llä suurin hallituspuolueista.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki Vastaus kommenttiin #27

On kyllä tuo kommunikaatio ollut aika heikkoa. Ei olla mitenkään selitelty sitä rajua takinkääntöä vaan höpötetty Suomen surkeasta tilanteesta ja syytelty muita.

Osa ongelmaa taitaa olla se, että moni Persu ei ole ammattipoliitikko.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #40

Näin se on. Ylpeys käy lankeemuksen edelle. Timo Soini ja kumppanit eivät sanallakaan perustele, miksi takki kääntyi. Sen sijaan syyttävät oppositiota. Joskus on malka omassakin silmässä. Ja peiliin pitää katsoa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #24

Todennäköisesti Rinteen kehon kielestä näki, että hän ei halua lähteä hallitukseen sen kummemmin PS:n kuin Kokoomuksenkaan kanssa... Joten miksi ottaa hallitukseen sellaista, joka joka tapauksessa inhoaa kumppaneitaan.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #39

Uusi hallitus tulee uusien vaalien kautta.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

"Vasemmistoliiton kannatus ei ota noustakseen" ... Puolue uudistanee linjaansa uuden pj:n myötä, vaikkei kovin mahdolliselta näytä. ... Varmastikin kaikkensa yrittävät ja sinnittelevät tuollakin kannatuksella vielä pitkään. Itse näkisin mieluusti vasurit tulevaisuudessa SDP:n sisällä jöötä pitämässä (osan siirtyessa kommunistien riveihin).

Vasemmistoliittoa ei nykyisellään tarvita, jos vihreät ja demarit pysyvät oppositiopolitiikkansa mukaisella vasemmalla reunalla vastakin. Niin samanlaisia nämä puolueet nyt ovat.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Vas.liiton ongelmana taitaa juurikin olla se, että hyvin suuri osa sen äänestäjistä voisi äänestää myös joko demareita tai sitten vihreitä. Punavihreälle siivelle sopii vihreät hyvin ja perinteisemmälle siivelle demarit.

Uudelle puheenjohtajalle tulee vaikea tie kuljettavaksi, mutta tsemppiä siihen.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Jos uusi puheenjohtaja ruotii VAS-politiikan virheet tältä vuosikymmeneltä ja pesee kätösensä siitä, (jota ei tulla näkemään), - on oppositiopolitiikan tekeminen helppoa kuin heinän teko.

Henry

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Osa Vasemmistoliiton ongelmaa taitaa tosiaankin olla se, että se on ideologisesti liian lähellä demareita ja vihreitä.

Puolue tarvitsisi paljon muutoksia menestyäkseen. Sen tulisi ainakin kiristää omaa maahanmuuttopolitiikaansa, lopettaa maailmanavustuspolitiikansa ja lakata olemasta niin Nato-vastainen. Puolueen tulisi myös tehdä selkeä pesäero väkivaltaisiin anarkistiryhmiin ja tuomita väkivalta ehdottomasti. Näillä eväillä voisi puolueen kannatus noustakin.

Mutta ei taida tapahtua, ainakaan jos Anderssonista tulee puheenjohtaja.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Jos vasemmistoliitto tekisi kaikki nämä linjan tarkistukset, joita Ville Mäki ehdottaa, se olisikin jo täysin sama kuin SDP - jos olen oikein demarit ymmärtänyt.

Vasemmistoliiton on pakko edes jonkinlaista vaikutusvaltaansa ylläpitääkseen turvautua myös kansalaisliikkeisiin ja -aktivismiin, koska parlamentaarinen valta on niin olematon.
Väkivaltaa puolue ei kuitenkaan hyväksy - ainakaan en itse ole sellaista huomannut.

Li Anderssonin johdolla puolue radikalisoituu ja nuorentuu entisestään, Aino-Kaisa Pekosen johdolla haalistuu näkymättömiin - ellei sitten radikaali porukka nosta siinä tapauksessa päätään puolueen sisällä, kuten on ennenkin käynyt.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tuskimpa demarit voitonhuumassaan kelpuuttavat edes vasureita vaaliliittoon kanssaan.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Vaaliliittoon? Tarkoitat varmaan hallituskumppaniksi.

Eivät SDP ja Vas ole koskaan olleet vaaliliitossa valtakunnallisesti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Min oikein toivon, että demarit voittavat vaalit, voi sitä selittelyn määrää taas sitten, siinä voi jäädä jopa Soini toiseksi.

Nyt kun hallitus on tehnyt kaiken väärin, niin mielenkiinnolla odotan, että sitten vastuussa ollessanne, perutte kaikki hyvinvointiyhteiskunnalle myrkylliset päätökset.

Uskooko kukaan, että näin käy?

Hiljaa olette tyytyväisiä, että kaikki paskimmat päätökset tekee tämä hallitus, niin sitten te voittekin äänestää taas vaikka omia esityksiänne vastaan.

Mitään päätöksiä ei tulla perumaan, alkaa normi selitys valtion velkaantumisesta ym. ym......

Vihreät ja demarit pelastavat Suomen, sitä odotellesa :)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Niinpä. Mitään muutoksia ei tapahdu, kun vain kierrätetään näitä vanhoja puolueita hallituksissa. Ja varmasti demaritkit olisivat tehneet joitakin samoja päätöksiä kuin tämä hallitus.

Ei ihme, että ihmiset alkavat turhautua politiikaan ja äänestysinto laskee. Eduskuntaan tarvitsisi nousta uusia puolueita uusine ajatuksineen. Tosin nekin saattavat muuttua vanhojen kaltaisiksi puolueiksi.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Politiikka on maratonlaji. Osa turhautuu matkalla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ei ihme, että ihmiset alkavat turhautua politiikaan ja äänestysinto laskee. Eduskuntaan tarvitsisi nousta uusia puolueita uusine ajatuksineen. Tosin nekin saattavat muuttua vanhojen kaltaisiksi puolueiksi."

Jospa asia olisikin niin että keinot on samat, riippumatta puolueista. Kansalaiset eivät yväksy niitä keinoja joilla maan talous pelastettaisiin ja siitä johtuu kaikki hämmennys.

Kaikkien puolueiden "ytimissä" tiedetään mitä pitäisi tehdä, mutta tiedetään myös miten nuivasti kansa siihen suhtautuu mitä pitäisi tehdä.

Puolueiden tehtävänä on paitsi Suomen pelastaminen, myös oman kannatuksensa kasvattaminen. Näimä kaksi tavoitetta ovat toistensa kanssa ristiriidassa ja puolueet ja politikot kipuilevat kumman vaihtoehdon valitsevat ja kumman hylkäävät.

Nähtävissä on eri puolueilla eri variaatioita siitä miten he ovat päättäneet suhtautua näihin kahteen toistensa kanssa ristiriitaiseen tehtäväänsä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nimenomaan tästä on kyse, tällä hetkellä opposistiossa olevat julistavat liki maailmanloppua, vaikka suuret linjat eivät tule mihinkään muuttumaan, jos vaalit voittavat.

Äänestäjät ovat hyväuskoisia ja uskovat näihin illuusioihin, joita oppositio vuorollaan esittää, aina se totuus sitten paljastuu hallitusvastuun alla.

Puolue, joka ei kerro muunneltua totuutta ennen vaaleja, ei myöskään menesty, vaalivoiton saa ainoastaan räikeästi valehtelemalla tai sitten vaan olemalla hiljaa.

Nämä vaihtoehtobudjetit ovat sitten yksi huvittava piirre, niissä ei ole totuuden häivääkään, minäkin pystyn tekemään heti vaihtoehtobudjetin, jolla velkaantuminen taittuu ja köyhät rikastuvat, uskottavaa tottakai :)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Miten neuvoisit äänestäjää käyttäytymään, jos huomaa hallitusneuvotteluiden jälkeen tulleensa petetyksi samansuuntaisia vaalilupauksia antaneiden puolueiden taholta? Pitääkö hallitusta silti kannattaa, vai vastustaa? Asiathan eivät yleensä muutu kuukaudessa tai kahdessa, merkittävästi.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #50

Ainakin PS:n kannattajat ovat jo tehneet johtopäätöksensä.

Sitä sai mitä tilasi. Ei saanutkaan. Sian säkissä sai. Persujen puoliintumisaika on yksi vuosi.

Risto Laine

Mielenkiintoiset gallupit ja tietysti se, että miten ne tulee elämään vielä ja kestääkö tämä asetelma vielä kolme vuotta. Politiikkaa tehdäänkin tunteella, ei järjellä. Vetoamalla ihmisten tunteisiin saadaan yleensä äänestäjäkuntaakin ja gallupit toiseen asentoon, SDP tietää tämän. Vaikka kuinka argumentoit järjellä taloutta ja miten tulisi tehdä tietyt asiat yhteiskunnassamme, et saa äänivyöryä aikaiseksi.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Minun mielestäni pitäisi tehdä hallitusremontti. Hallitusta pitäisi täydentää demareilla.
Arvaan, että tälle ehdotukselle nauretaan, mutta siitäkin huolimatta olen sitä mieltä.
Perustelen mielipidettä niillä isoilla ratkaisuilla, joita on tehtavä saadaksemme Suomi nousuun ja kasvun uralle.
Kattava hallituspohja takaisi sen, että mahdollisimman laaja joukko yhteiskunnallisia toimijoita olisi ratkaisujen takana.
Kovasti siinä pitäisi neuvotella ja vääntää kättä, että ratkaisuja tulisi saaduksi.
Mutta se tärkein:suurilla ratkaisuilla olisi laaja parlamentaarinen tuki ja päätösten kanssa voitaisiin laajasti tulla toimeen. Ja eduskunnassa keskityttäisiin riitelyn ja syyttelyn sijaan asioiden oikeaan hoitamiseen. Toteaisimme, että yhdessä me teimme sen. Nimittäin saatiin Suomen asiat kuntoon.
Mutta edellä kirjoitettu olikin vain toiveunta, johon juuri heräsin!

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Minun mielestäni pitäisi tehdä hallitusremontti. Hallitusta pitäisi täydentää demareilla."

Hallituksen kantava voima EK ei suostu tuohon. Ja Antti Rinnekin on sanonut että uusi hallitus tulee uusien vaalien kautta. Pian ne tulevatkin. Ensin kunta, sitten eduskunta. Alle vuosi aikaa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Raimo Tossavainen

Suomessa oli juuri sixpack hallitus ! Jälkiä on ryhdytty nyt korjaamaan ja kaikki viisi syyllistä puoluetta istuvat nyt oppositiossa vaatimassa entistä menoa takaisin.

Kannatuslukujen laskusta huolimatta on nyt viimeinen tilaisuus muuttaa suuntaa !

Tämä on kummallinen kansa. Edellinen hallitus tyri kaiken ja kansa osoitti vaaleissa heille ovea. Nyt kansa haluaa ne takaisin valtaan. Reilussa vuodessa ymmärtämättä, että peruskorjaukseen menee vähintään viisi vuotta.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

En tarkoita takiaispuolueita. Neljä suurta vain.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nykyisen kannatuksensa mukaan persut eivät siihen joukkoon enää kuulu.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Kaikki muuttuu vielä tämän matkan aikana. Nyt hallitusta kosiskelee se tosiasia, että työllisyys on vihdoin kääntymässä nousuun. Ennen kilpailukykysopimuksen maaliin tuloa, mutta kenen on sitten kunnia ja ansio, siitä sitten riitelemään seuraavaksi. Vai voihan sitä asiallisestikin puntaroida, asiantuntijat tehkööt sitten sen työn. Hallitukseen on kuitenkin näillä näkymin hyvin vaikeata uskoa, sillä kun ei pelaa kaikki oikein. Puheenjohtajakin on yhdellä puolueella kesken kaiken vaihdoksessa, jos se vaihto sitten toteutuu. Yhtenäisyys kuitenkin selvästi rakoilee Kokoomuksen riveissä, hallitus on kysymys sinällään. Kerran Sipilä oli jo menossa presidentin puheille, mutta se ongelma silloin vielä ratkaistiin.

Toimituksen poiminnat