*

Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Miksi hallitus velkaannuttaa valtiota?

  • Valtiontalouden tasapaino 2017
    Valtiontalouden tasapaino 2017

Eduskunnassa on eilen ja tänään käsitelty vuoden 2017 budjettia, joka on lähetekeskustelussa. Virallisemmalta nimeltäänhän budjetti on valtion talousarvio.

Pääpiirteittäin budjetti on yllätyksetön. Se perustuu pitkälti valtiontalouden kehyksiin, jotka on jo keväällä sovittu. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Kokoomuksen ja keskustan riveistä opetetaan jatkuvasti salin vasemmalle laidalle, miten valtion velkaantuminen on vakava asia, ja pitää saada loppumaan. Lisäksi osaavasti kerrotaan miten tärkeää on saada talouskasvua, koska kakkua pitää ensin leipoa ennen kuin sitä jakaa.

 

Tähän nähden hallituksen teot hämmentävät.

Ensi vuonna valtio ottaa 5,5 miljardia euroa lisää velkaa. Se on enemmän kuin vuonna 2015, kun edellinen hallitus lopetteli työtään. Hallitus esittää budjetissa 5,5 miljardia euroa lisävelkaa valtiolle, ja velkasuhde nousee. 

Lisäksi kasvuennusteita korjataan jatkuvasti alaspäin. Vähän aikaa sitten uutisoitiin viennin romahtaneen peräti 13 prosenttia heinäkuussa verrattuna vuoden takaiseen. Tämän vuoden huhti-kesäkuussa talouskasvu on ollut 0,0 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan. Missä hallituksen mainostama velan taittaminen ja kasvu?

 

Kysynkin keskustalta ja kokoomukselta: Jos velkaantuminen on mielestänne vakava asia, miksi ette vähennä sitä? Miksi lastaatte nuorten niskaan yli 5,5 miljardia lisävelkaa vuodessa?

 

Kun sanat ja teot ovat eri paria, jäljet näkyvät. Ainakin näiden velkalukujen valossa Kokoomuksen ja Keskustan maine tiukkoina taloudenpitäjinä taitaa olla ylimitoitettu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Tässäpä näkyy taas tämä, että liiallisella velkapelolla vain ruokitaan lamaa. Kun laitetaan hoitajat, opettajat ja poliisit kilometritehtaalle ja lyödään investoinnit jäihin, niin kulutuskysyntäähän siinä vähennetään ja ajetaan firmoja konkurssiin.

Harva firmakaan kykenee ponnistamaan vientimarkkinoille ilman kotimaista kysyntää. Vientialaa hallitsevat nykyään palvelut ja digitaaliset tuotteet. Raskaan teollisuuden ehdoilla toimiva vientisektori on historiaa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kumpaakos mieltä demarit ovat keskuudessaan? Velkaantumista ei pidä pelätä, vaan sitä pitää nopeuttaa vai sitä, että velkaantuminen on paha asia ja hallitus tekee typerästi kun se sitä nopeuttaa. Näistä kirjoituksista päätellen molempia. Mutta siitä, että se on hallituksen vika, näyttää vallitsevan suuri yksimielisyys.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Ennen eduskuntavaaleja sekä keskusta, kokoomus että perussuomalaiset lupasivat lopettaa velkaantumisen.

Nyt lupaus on liudentunut muotoon että velkaantuminen loppuu 2021. Muuten hyvä, mutta eihän nykyinen hallitus edes istu enää silloin. Eduskuntavaalit ovat 2019.

Helppo luvata sellaista, mitä ei itse ole päättämässä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Velkaantumisen jatkuminen johtuu osittain siitä, että hallitus jakaa isot veronkevennykset omille eturyhmilleen. Näitä ovat esim. metsälahjavähennys, osaketappiovähennys sekä perintöveron kevennys.

Osittain näistä syistä velkaantuminen ei taitu, vaikka rajuja leikkauksia tehdään mm. koulutukseen.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Antti Koskela

Hallitus toimii juuri niin kuin hallituspuolueita ovat äänestäneet ja edellyttäneet heidän niin toimivan. Demarit eivät saaneet riittävästi eduskuntavaaleissa kannatusta, joten teidän rahanjakolinjanne ja veronkiristys toimenpiteenne jääivät toteutumatta.

Sitten kun on teidän vuoronne, voitte lopettaa valtion velkaantumisen, perua kaikki leikkaukset, kiristää verotusta, kiristää yritystukia, yritysverotusta ja lisätä tulonjakoa.

Nyt demarit vastustavat näitä hallituksen toimenpiteitä, joten on varsin luontevaa, että palautatte kaiken ennalleen ja samalla lopetatte velanoton. Eihän tässä ole mitään ristiriita ?

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Viime hallituskaudella velkaantumista vähennettiin. Nyt sitä lisätään. Pata kattilaa soimaa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #8

Antti Koskela

Nyt velka on korotonta. Kun Antti Rinne otti velkaa se oli korollista.

Antti Lindtman on koko oppositiokauden vaatinut, Vihreiden ja Vasemmistoliiton säestämänä, hallitusta ottamaan velkaa investointeihin joka lisää työpaikkoja. Sinä et ole samaa mieltä. Sinun mielestäsi velkaa ei saisi ottaa.

Antti Lindtman on vaatinut hallituksen satsaamaan työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. No hallitus on helpottanut työnantajiin kohdistuvia kustannuksia ja sinä olet sitä mieltä, että rahat menee rikkaiden taskuihin.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela Vastaus kommenttiin #10
Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #8

#8
Nyt on tullut uusi velkaanuttava tekijä edellisen hallituksen jälkeen. Turvapaikan hakijat, olet kai sen huomannut.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #8
Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Julkisen sektorin taloudesta päätetään demokraattisesti, kun taas yksityisen sektorin taloudesta ei.

Yksityiset kapitalistit haluavat luonnollisesti kutistaa talouden sitä osaa, josta päätetään demokraattisesti, koska silloin kapitalistien taloudellinen valta kasvaa. Tämän takia kapitalistien poliittiset edustajat haluavat kutistaa julkista taloutta ja jos mahdollista, viedä sen pakkasen puolelle. Siksi kapitalistien etua ajavat poliitikot haluavat velkaannuttaa valtiota mahdollisimman paljon. Pitkällä tähtäimellä siis.

Kapitalistien asiaa ajavat poliitikot eivät halua ottaa julkista investointivelkaa, koska julkiset investoinnit kohentaisivat pitkällä tähtäimellä julkista taloutta. He haluavat ottaa vain syömävelkaa, jolla kustannetaan suurituloisten ja rikkaiden veronalennukset. Tämä velka tuottaa lisäksi korkotuloja yksityisille pankkiireille, ja on siitäkin syystä toivottu asia kapitalistien asialle.

Edit:
P.S. Joko olet Antti lukenut Pääoman? Se auttaisi näkemään sellaisia asiayhteyksiä, joista tässä blogikirjoituksessasi kirjoitat. Ehkä ne asiayhteydet jo näetkin, mutta hyvätapaisuus estää sanomasta niitä ääneen?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Eikö SDPn kannattaisi valita haukkuuko se hallituksen säästöjen vai lainanoton takia. Jos arvostelee molemmista aiheuttaa vain hämmennystä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kommenttini (#5) antanee valaisevan näkökulman tähän.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Ilmeisesti on niin, että kokoomus on aina tiukka taloudenpitäjäja sdp löysä, riippumatta siitä miten paljon velkaa kukin ottaa. Oi aikoja oi tapoja.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Onpa taas piristävää lukea välillä näitä populsitisia höpötyksiä, olen jo niin kyllästynyt tuohon ääriliikespekulaatioon.

Onko nyt oikeasti demareille tärkeämpää valtion velka vai työllisyys? puheenne vaihtelevat kuin tuuliviiri. Välillä pitää elvyttää ja välillä säästää, ota tästä nyt selvää.

Puheenne oppositiossa on kuin varjo viimeisestä hallituskaudesta, Antero Vartia sanoi hyvin, että kun kuuntelee Rinnettä nyt ja viime hallituksen valtionvarainministerinä, niin ei voi olla sama mies.

Kaikki puolueet puhuvat ja lupaavat mitä sattuu, mutta senhän te jo itse tiedättekin.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Se on muuten jännä, että vaikka vihreät ovat myös syyllistyneet populismiin, niin erityisesti Vartia nyt ja Kasvi (kabotaasista) ovat virkistäviä poikkeuksia. Ja ovat monesti järjellisillä puheenvuoroillaan saaneet demarien puheet kauniisti sanottuna noloon valoon.

Käyttäjän NelliBaran kuva
Nelli Baran

Samaa olen itsekin miettinyt. Muistelee myös hallituspuolueiden vaalilupauksia...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Teidän velkakakku on kyllä hauskin keksintö pitkään aikaan. Ja hölmöin. Puoli biljoonaa velkaa yhdessä kakussa.

Toivon muuten että teikäläisten varjobudjetissa on jotenkin huomioitu viime vuoden maahanmuuttajien saapuminen, semmoisella 700 miljoonan - 1 miljardin kakulla. Se on helppo jättää poiskin...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Haluaisinpa nähdä sen laskelman, jossa ovat mukana paitsi sisäministeriön budjetissa olevat turvapaikanhakijoiden kustannukset, myös muiden ministeriöiden, kuten sosiaali- ja terveysministeriön ja oikeusministeriön sekä kuntien kustannukset. Ja turvapaikanhakijoiden kustannusten lisäksi myös oleskeluluvan saaneiden kustannukset.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Miksi hallitus velkaannuttaa valtiota?"

Pakkohan sen on jostain keksiä rahat masssiivisen maahanmuuton kustantamiseen. Verotulot eivät riitä mihinkään , kun lisäsyötettäviä on niin paljon päästetty rajojemme sisään.

Joku voisi kysyä, onko tässä touhussa mitään järkeä?

Toimituksen poiminnat