Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Vaaliennuste osa 6: Kaakkois-Suomen vaalipiiri

  • Maaliskuun kannatukset. Lähde: Yle/Taloustutkimus
    Maaliskuun kannatukset. Lähde: Yle/Taloustutkimus

Vaaliennuste etenee kuudenteen osaansa. Vuorossa on Kaakkois-Suomen vaalipiiri, eli entinen Kymen vaalipiiri + Etelä-Savo. Paikkoja on jaossa 17 joten piilevä äänikynnys asettunee vajaan viiden prosentin tuntumaan. Viimeksi sen uhriksi jäi Kristillisdemokraattien Sari Palm, kun KD jäi 4,5 prosentilla niukasti ilman paikkaa. 

Perinteisesti Kaakonkulma on demareiden vahvaa aluetta. Entisestä Kymen vaalipiiristä 12 paikasta oli tyypillisesti 4 demaria. Vuosina 2011 ja 2015 alueella ovat pärjänneet huomattavan hyvin Perussuomalaiset. Viimeksi alueen äänikuningas olikin Jari Lindström karvan verran alle 10 000 äänellään. 

Mielenkiintoinen havainto on, että demareiden kaikki neljä istuvaa kansanedustajaa ovat naisia ja persujen/sinisten kaikki neljä ovat miehiä!

 

SDP: 5 paikkaa, kärkenä Sirpa Paatero

Demareilla on kaakossa timanttinen lista. Oikeastaan lähes jokaisesta suuremmasta keskuksesta on vahva demariehdokas tarjolla. Kotkassa Sirpa Paatero, Kouvolassa Risto Kuisma, Lappeenrannassa Anneli Kiljunen, Imatralla Niina Malm, Mikkelissä Satu Taavitsainen ja Savonlinnasta Jouni Backman ja Anni-Kristiina Mikkonen. Lisäksi pienemmältä paikkakunnalta Suna Kymäläinen. Uutisvuoksen tuoreessa arviossa SDP saisi 5 paikkaa noin 26% kannatuksella, eikä arvio osu kauas. Demareiden vahvuutena ehdokasasettelun lisäksi on se, että Vihreiden voimakas nousu ei tunnu Kaakossa  välttämättä kovin voimakkaasti suuren yliopistokaupungin puuttuessa (sorry Lappeenranta). Listan äänikuningattarena lienee viime kerran tapaan entinen omistusohjausministeri Sirpa Paatero.

 

Keskusta: 4 paikkaa, kärkiä useita

Keskustan listalla puuttuva Kimmo Tiilikainen tekee Etelä-Karjalan alueella pahan loven. Istuva ministeri lähti/määrättiin ehdolle Helsinkiin, jossa hänen läpimenonsa ylipäätään on epävarmaa. Keskustalla on kuitenkin asettaa 4 istuvaa kansanedustajaa ehdolle: Jari Leppä Mikkelin seudulta, Hanna Kosonen Savonlinnasta, Markku Pakkanen Kouvolasta ja Ari Torniainen Etelä-Karjalasta. Demareiden tapaan maantieteellinen kattavuus on suurta, lukuun ottamatta Kotkan seutua, jossa Keskustalla ei perinteisesti ole juuri kannatusta. Yleinen kannatuksen lasku ja Kimmo Tiilikaisen puute lähes 10 000 äänensä kanssa vievät Keskustalta oletettavasti yhden paikan, mutta voi mennä kaksikin. 

 

Kokoomus: 3 paikkaa, kärkenä Antti Häkkänen

Pitkään Kymenlaakson Kokoomus oli oikeastaan synonyymi Häkämiesten suvun kanssa. Nyt heitä ei ole vähään aikaan ollut ehdolla Karin vaikuttaessa Turun seudulla ja Jyrin ollessa EK:n nokkamiehenä. Sen sijaan yhdistyneen vaalipiirin kärkinimi on oikeusministeri Antti Häkkänen, joka on selviytynyt ministerinpestistään hyvin. Toinen varmahko läpimenijä on eteläkarjalainen oikeistosiiven edustaja Jukka Kopra, jonka läpimenoa helpottaa imatralaisen Anu Urpalaisen poissaolo. Kokoomus kärsii myös mikkeliläisen Lenita Toivakan vetäytymisestä, joten listalla on tilaa. Jos Kokoomus ei saa tuulta purjeisiin, voi putoaminen kolmesta kahteen paikkaankin olla mahdollista. Mielenkiintoista on myös seurata sarjaloikkaaja Kaj Turusen äänisaalista.

 

Perussuomalaiset: 3 paikkaa, kärkenä Juho Eerola

Perussuomalaisiin iskee pahasti Jari Lindströmin siirtyminen Sinisiin ja jossain määrin Kaj Turusen siirtyminen Sinisten kautta Kokoomukseen. Sen sijaan kotkalainen maahanmuuttokriittinen Juho Eerola kerännee suuren potin, kuten viimeksikin. Kaakko on perussuomalaisten vahvaa aluetta, ja pehmeä pudotus neljästä paikasta kolmeen vaikuttaa todennäköiseltä. Listan selvänä puutteena on Etelä-Savon ja Kouvolan alueen "puuttuminen" loikkausten myötä, minkä vuoksi neljän paikan säilyttäminen ei ole realismia. Lappeenrantalainen istuva kansanedustaja Jani Mäkelä säilyttänee paikkansa. Etelä-Savon alueelta tunnetuin ehdokas on entinen voimamies Ano Turtiainen, mutta hänen äänisaaliinsa ennustaminen on vaikeaa.

 

Vihreät: 2 paikkaa,  kärkenä Heli Järvinen 

Vihreiden kannatus oli viimeksi vaalipiirissä 6,4 prosenttia. Kahteen paikkaan tarvittaneen  9-10 prosentin kannatus. Vihreiden valtakunnalliseen kannatusnousuun verraten he ovat aivan yhden ja kahden paikan rajoilla. Ainoa istuva kansanedustaja Heli Järvinen Savonlinnasta saanee hyvän äänisaaliin, mutta on vaikea ennustaa kuka tulee listalla kakkoseksi.  Jos jotakuta pitää veikata, niin Vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen Mikkelistä voi nokittaa muut. Pidän mahdollisena, että matalahkolla äänisaaliilla tullaan listan kakkosena läpi. Myös jääminen yhteen paikkaan on mahdollista, jos tapahtuu Vihreiden tyypillinen nuukahtaminen nuorten heikon äänestysaktiivisuuden ja pääministerikisasta puuttumisen myötä. 

 

Kristillisdemokraatit: niukka karsiutuminen

Viimeksi kristilliset putosivat vaalipiirissä nollille piinaavan pienellä marginaalilla. Oppositiossa kannatus on kuitenkin jossain määrin noussut, joten puolue voi ottaa revanssin. Istuvan kansanedustajan puuttuminen on kuitenkin aina vaikea paikka, varsinkin kun Palm ei enää edes ole ehdolla. Oletus on että KD jää niukasti karsintarajan alle, kuten viimeksikin.

 

Vasemmistoliitto: niukka karsiutuminen

Vas.liitolla ei KD:n tapaan ole istuvaa kansanedustajaa Kaakossa. Aiemmin kotkalainen Pentti Tiusanen istui pitkään Arkadianmäellä, mutta hän putosi 2011 jytkyvaalien myötä, eikä alueen laitavasemmisto ole tästä toipunut. Nytkään listalla ei ole selkeää kärkinimeä, ja istuvan kansanedustajan puuttuminen on aina vaikeaa. Kristillisten tapaan kohtalona on karsiutuminen. 

 

 

Viimeisestä paikasta käydään kova vääntö, ja se menee joko Kristillisille, Perussuomalaisten neljännelle ehdokkaalle tai Keskustan neljännelle ehdokkaalle. Niukasti kallistun siihen että Keskusta saa neljä läpi, perustellen maantieteellisesti vankalla ehdokasasettelulla ja neljän istuvan kansanedustajan ehdollaololla. Uutisvuoksen tämänpäiväisessä gallupissa PerusS tosin oli promillen edellä ja heillä on tapana nytkähtää lopussa ylöspäin. 

Mahdolliset virheet ovat omiani. Pahoittelen niitä jo valmiiksi. 

 

edit. Sinisten ja Kansalaispuolueen vaaliliitto kariutui

 

Paikkojen jakautuminen:

SDP          5

Keskusta  4

Kokoomus 3 

PerusS      3

Vihreät     2

Vas.liitto   0

Kristilliset 0

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Korjaus: ei ole mitään vaaliliittoa Sinisillä. Ei kenenkään kanssa vaan omalla listalla mennään.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela
Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Teillähän on Jarppa sieltä hirvensalmelta ihan huikea ehdokas, kait näitte videon?
https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/ecbddd4f-f7b...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Aikaisempiin ennusteisiisi verraten enemmän epävarmuustekijöitä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Oikea havainto. Suurehko vaalipiiri ja monet vertailuluvut lähellä toisiaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ei ole ennustaminen helppoa näissäkään vaaleissa. Koskelan Antin ennusteita on kuitenkin mukava lukea, kun teksti on viileän asiallista.

Esimerkiksi en itse keksi mitään syytä Keskustan äänestämiseksi sillä perusteella, että Sipilä pisti pillit pussiin. Vaan ilmeisesti Keskusta löytyy useita, jotka tykkäsivät. Olennaista on kaiketi se, tykkäsi liikkuvat äänestäjätkin? Tästä ei ole mitään tietoa minulla. Seuraava mielipidemittaus ennen vaaleja kertonee jotain.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kiitos.

Keskustalla ensimmäinen askel on vakuuttaa omiin kallellaan olevat nukkuvat. Heihin Sipilän toimenpide voi upotakin, ken tietää.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Lindströmin vaikutus saattaa olla merkittävämpi lopputulokseen, vaikkei läpi menisikään.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Kaj Turusen ja Lindströmin loikka on mielestäni väärin tulkittu. Turunen keräsi viimeksi äänet oikeastaan oman puolisonsa suosiolla Savonlinnasta, sillä hanen puolisonsa on erittäin pidetty torimyyjä. Nyt loikka kostautuu ankarasti.

Lindströmin loikka taasen sekin on entiselle kannattajakunnalle myrkkyä, kuten kaikki loikkaukset historiassa osoittavat.

Persut keräävät neljä läpi ja keneltä tuo on pois on sitten haastavampaa päätellä.

Risto Huovinen

Nyt meni ennuste pahasti pieleen, kun tähtiliike jäi ennusteessa ilman paikkoja. SDP:n tyrannia on jatkunut Kaakkois-Suomessa jo niin kauan ja sen seuraukset ovat olleet niin tuhoisat, että eiköhän ko. puolue romahda seuraavissa vaaleissa.

Kimmo Tiilikainen lähti kosiskelemaan cityvihreiden ääniä ja kepun muutenkin oikeistolainen linja realisoituu vaalitappiona.

Kun vielä perussuomalaisetkin hajosivat sinisiin ja Halla-ahon kaappi-kokoomuslaisiin, niin eiköhän tähtiliike ainakin pari paikkaa Kaakkois-Suomesta ota.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Tähtiliike tulee saamaan 0 paikkaa. Kaupunginvaltuutettuihin on jatkossa kohtuulliset mahdollisuudet.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Etelä Savosta Tanja Hartonen-Pulkka on kova sana ja muut
"radikaalisiiven harrastelijat" ES alueelta jäänevät valovuosien päähän.

Varakansanedustaja Pekka Korpivaara vie entisiä ps:läisten ääniä.
Euroopan alueiden komitean jäsen Ilpo Heltimoinen on myös vahvoilla.

Kaikki edellä olevat olivat myös ehdolla 2015 ek-vaaleissa hyvillä äänimäärillä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Korpivaara, Pekka 4 658 (kuntavaalit 2017 - 439 ääntä, vaalipiirin suurin kaupunki) - nykyinen kokoomuslainen
Hartonen-Pulkka, Tanja 2 566 (kuntavaalit 2017 - 206 ääntä, tosi pieni kunta)
Aalto, Airi 1 957 (kuntavaalit 2017 - 152 ääntä) - nykyinen sininen
Heltimoinen, Ilpo 1 947 (kuntavaalit 2017 - 212 ääntä, vaalipiirin toiseksi suurin kaupunki)

Risto Huovinen

Heltimoinen voi olla myös rasite perussuomalaisille, sillä hän on avoimesti Naton kannattaja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Miten niin, Natoahan kannattaa avoimesti Halla-ahokin.

Halla-aho haluaisi Suomen liittyvän Natoon

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201702172200...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Kansalaisista eri tutkimusten mukaan jopa kymmeniä prosentteja haluaa liittyä Natoon. Voi olla PS:ltä hyväkin veto, nyt kun Kokoomus on sammutetuin lyhdyin Niinistön pelossa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tuoreempiakin toteamuksia Jussilta on kuin kahden vuoden takaa kun ei ollut puheenjohtaja. On selvästi sanonut että natojäsenyys ei ole nyt realismia koska kansan enemmistö ei sitä halua, eikä nato välttämättä ota lisäjäseniä. Joten siitä on turha puhua nyt.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Mikäli perussuomalaisissa ei olisi NATOn kannattajiakin, niin taitaisi jäädä äänisaalis pienemmäksi. Enemmistö persuissa toki on valitettavasti NATOa vastaan. Mutta mikäli Suomen turvallisuus kiinnostaa paljonkin eikä Kokoomus ole vaihtoehto (ja monelle todellakaan ei ole lukuisista syistä), niin Perussuomalaiset ei ole lainkaan hassumpi valinta siinä mielessä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jo 1. varapj. Huhtasaari on Natoa vastaan, ei taida olla paljon kannattajia.

Presidenttiehdokas Huhtasaari Natosta eri mieltä kuin pomonsa Halla-aho

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237664-presidentt...

Timo Lassila

Persut on ainoa oikea puolue.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Risto, Nato asenteessahan Heltimoinen on oikeassa.
Persujen Nato mieltymyksen julkituominen ei käy, koska ps:n on päästävä omasta mielestään hallitukseen.
Nykyinen neutraali linja sopii, oli kyseessä demarit tai kokoomus.
Takkia käänetään sitten mahdollisissa hallitusneuvotteluissa, rippuen siitä, mikä on pääministeripuolue.

Risto Huovinen

Varmasti on Naton suhteen oikeassa omasta mielestään ja myös 20% kansasta on hänen kanssaan samaa mieltä.

Perussuomalaisten ongelma on se, että ideologisesti täysin epäyhtenäinen porukka on koottu yhteen maahanmuuttokriittisyyden avulla. Kun tällainen porukka sitten lähtee hallitusneuvotteluihin, sillä ei ole selkeää ideologiaa, johon nojata ja tämän takia puoluetta viedään hallitusneuvotteluissa kuin litran mittaa. Tämä tapahtui jo edellisissä hallitusneuvotteluissa.

Pitää myös muistaa että perussuomalaiset koostuvat pääosin kikeistä ja teuvoista, joka tarkoittaa sitä, että näillä puolueen terävillä kynillä, kuten Halla-aholla ja Hankamäellä on todella suuri painoarvo puolueen linjaa muodostettaessa.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen Vastaus kommenttiin #25

Juuri näin.
Radikaalisiipi pitää esillä eliittiteemaa vaikka ps:n suhtautuminen
eliittiin ja finanssikeplotteluun paljastui jo hallintareksiterilain puolesta
äänestämisessä.
https://seura.fi/isanpikajuna/2017/05/17/perussuom...

Sama temppu tullaan näkemään, kun he tulevat hyväksymään äänestyksen EVM:n (EUn vakausmekanismin) määräenemmistön puolesta, Suomen edun vastaisesti, ilman että vastuunkannon laajentamisesta tarvitsee olla kaikkien EU jäsenmaiden yksimielisiä.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen Vastaus kommenttiin #25

Edellisiä neuvotteluissa oli PS:lle tärkeintä, että puheenjohtaja saa ministerin postin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #29

Ja mikäli uskomme Simon Eloa, joka taannoin sanoi kyselytunnilla että PS:n ainoa tavoite hallitusneuvotteluissa puolueen jakaannuttua oli saada Soini ministerinpallilta pois, niin ehdot olivat samaa luokkaa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Reijo loikkarina on aika jäävi kirjoittelmaan takinkäännöstä.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen Vastaus kommenttiin #35

Mikko, En sanoisi noinkaan. En loikannut enkä takkia kääntänyt, vaan samat on aatteet mutta hieman tarkennettuja, Siperian opettamia.
Palasin rankalta korpivaellukselta takaisin kotiin. Keskustaan josta lähdin.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Miksi ihmeessä tämmöinen nostetaan karuselliin?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Siksi, että maan kaakkoisenkin osan asiat ansaitsevat julkisuutta! Onko se muka joltain pois?

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Mielenkiinnolla odotin Koskelan analyysia, kun tiesin, että ulkopuolinen tuskin kovin hyvin näkee paikallisen tilanteen.

Vastaavassa spekulaatiossa ei 4 vuotta sitten mainittu Häkkästä ollenkaan, vaikka täällä pelipaikoilla sen tekemisen näki. Olikin sitten se eniten ääniä saanut.

Veikkaan, että Koskelan arvaus heittää monelta osin aika paljon, kärkien veikkailu kun onnistuu kaikilta.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

"Vastaavassa spekulaatiossa ei 4 vuotta sitten mainittu Häkkästä ollenkaan, vaikka täällä pelipaikoilla sen tekemisen näki. Olikin sitten se eniten ääniä saanut."

Hyvin muistettu. Veikkasin muistaakseni Fobba Forssia. No, paikkamäärä meni Kokoomuksen osalta oikein.

Risto Huovinen

Naton kannatus on luokkaa 20%. Tämän takia sen avoin kannatus vie perussuomalaisilta ääniä.

Itse ennustan, että tähtiliike saa paikan. Ehdokkaita on 16 ja alue on aina ollut Väyrysen vahvaa aluetta. Perussuomalaisiin moni ei enää luota, keskustaan ollaan pettyneitä ja alueen demarit eivät ole saaneet mitään hyvää aikaan. Lisäksi vihreiden kannatus on alueella niin alhaista, että 2 paikkaa on tuskin realistista.

Kaikki edellä mainitut asiat satavat tähtiliikkeen laariin.

Saapa nähdä, kuka on oikeassa, äänestäjät asian lopulta ratkaisevat.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

NATOn täysimittainen vastustus ja Väyrysen avoin itäänpäin kumartaminen ei taida tuoda Tähtiliikkeelle edustajaakaan yhtään mistään.... ellei sitten juurikin vain Väyrysen itsensä.

Persuissa muutenkin on sekä NATOn kannattajia että vastustajia - enemmän valitettavasti vastustajia. Tähtiliike on vähän kuin IPU 2.0 eikä silti menestyne.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Minusta on erittäin hyvä asia, että perussuomalaisissa saa ehdokkaat olla Natosta mitämieltä tahansa, eikä pitäytyä jossakin puolueenjohdon määräämässä, niinkuin muissa puolueissa.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Kuukauden kenttää kiertäneenä ja piirin suurimman Kaupungin toimintaa kun katsoo, niin vihreillä on hyvät mahdollisuudet 2 paikkaan. Ei ole kukaan aiemmin tehnyt sellaista vihreää vaalityötä jota kouvolalainen vihreä täällä nyt tekee. Tosin henkilönä en arvosta yhtään, mutta suoraselkäisenä myönnän työn vahvaksi.

Vaikka olisi Väyrysen vahvaa aluetta, niin tähtiliikkeestä täällä ei puhu kukaan. Paras vetomieskin kun jättäytyi viime hetkellä pois, kun kyllästyi Paavon touhuun.

Ja mukamas Perussuomalaisiin ei kukaan luota. Juuri paikallinen media teki gallupin joka näytti kakkos paikka, ja vaalityö ei ole edes kunnolla alkanut.

Käyttäjän timoekman kuva
Timo Ekman

Pökkääs seuraavaksi jos mahdollista Vaasan vp. Täällä nimittäin on kans muutamia mielenkiintoisia kuvioita käsillä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Pian tulee Vaasan vuoro. Itselleni se on vaikeimpia vaalipiirejä, koska en tunne suomenruotsalaista maailmaa juuri ollenkaan.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Kummallista, ettei vasemmistoliitolla ole enempää kannatusta. Onhan vaalipiiri tunnetusti tehdastyöläisten aluetta. Ehkä vasemmistoa äänestävät kannattavatkin vasemmistodemareita enempi kuin vasemmistoliittoa? Myöskin sinisten (ex perussuomalaisten Lindström kumppaneineen) äänet valuvat demareille ja "nykypersuille"? Lindströmiä (ex duunari) äänestäneiden duunarien ja vähäosaisten pettymys aiheuttanee ainakin hänen kohdallaan monien tuhansien äänien katoamisen. Veikkaan ei jatkoa?

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Perinteisesti Kaakossa vain Kotka on ollut Vas.liiton aluetta. Sieltähän Taisto Sinisalokin oli kotoisin.

Käyttäjän KymisKymlinen kuva
Kymis Kymäläinen

Hyvää analyysiä pukkaa. Näitä on aina ilo lukea.
Kiitokset.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Hyvä jos Tiilikainen tippuisi. Ei ymmärrä mitään ilmastonmuutoksesta, mutta iloitsee kaikista Suomea koskevista kiristyksistä. Mutta hyväksyy Kiinalle ja Intialle annetut 10 vuoden siirtymäajat.

Risto Huovinen

Sikamaisen tempun Tiilikainen teki omille äänestäjilleen lähtemällä kosiskelemaan cityvihreitä teemoilla, jotka nostavat maaseudulla häntä äänestäneiden kuluja jopa tuhansilla euroilla

Idioottimaisin teko oli se, että Tiilikainen itse ehdotti omakotien lämmitysten kytkemistä päästökauppaan, vaikka tämä kurittaa erityisesti pohjoista ja kylmää Suomea.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kuten blogisti näköjään lopussa linkkasikin, niin vaalipiirin oma gallup kertoo paljon tarkemmin. Kokoomuksen 3 paikka on aivan liipasimella, samoin vihreiden toinen ja kristillidemokraattien ainoa.

https://esaimaa.fi/vaalit/vaalit/3d39cb10-778b-44f...

Demarit 26,4%
Perussuomalaiset 17,7%
Keskusta 17,6%
Kokoomus 13,9%
Vihreät 11,3%
KD 4,9%
Vas 4,1%

Käyttäjän juhalehtonen kuva
Juha Lehtonen

Lappeenranta on iso yliopistokaupunki, mutta johtuen yliopiston koulutusohjelmasta, jossa ei kouluteta - Kalevauvaa lainatakseni - huuhaa humanismia, vaan "kovaa" tekniikkaa ja taloutta, niin siellä eivät ole vihreät lyöneet itseään läpi. LUT on ollut perinteinen oikeiston temmellyskenttä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Pitää paikkansa. Lisäksi Lappeenrannan vihreiltä puuttuu selkeä "johtohahmo" toisin kuin Savonlinnassa ja Mikkelissä.

Käyttäjän steffers kuva
Tatu Ahponen

Vasemmistoliitto voi tosiaan saada tai olla saamatta paikkaa, mutta on omituinen analyysi, etteikö selkeää kärkiehdokasta olisi. Kärkiehdokas ja todennäköinen paikan saaja, jos paikka tulisi, on Joona Mielonen, joka oli viime eduskuntavaaleissa VasL:n eniten ääniä saanut ehdokas, kuntavaaleissa Tiusasen jälkeen selvästi toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas Kotkassa, ja Kotkan VasL:n kunnallisvaltuustoryhmän PJ.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Mutta onko hän Kotkan ulkopuolella tarpeeksi tunnettu?

Käyttäjän steffers kuva
Tatu Ahponen

Todennäköisesti tunnetumpi kuin muut kotkalaiset ehdokkaat. Onhan Mielonen ollut Salatuissa Elämissäkin, ja useissa aiemmissa vaaleissa. Vasemmistoliiton ehdokas olisi joka tapauksessa todennäköisesti Kotkasta.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Antti. Kaakkois-Suomen politiikassa on eräs muuttuja, jonka vaikutusta et mielestäni ole ottanut tarpeeksi huomioon: kiinteistöjen myynti venäläisille. Eniten maata venäläisille ovat myyneet tietysti ne, joilla sitä on - eli kepulaiset maanviljelijät.

Suna Kymäläinen (sd.) profiloitui viime kerralla noiden "maansa myyjien" arvostelijana - ja pääsi paljolti sen takia eduskuntaan. Vastaavasti talonpojat, jotka rehvastelivat oikeudellaan myydä maitaan kenelle haluavat, jätettiin rannalle. Kaakon kansa ei epäisänmaallista maanmyyntiä hyväksy - ei etenkään venäläisille.

Moraalittoman ja veteraanien uhrauksia silmille sylkevän kiinteistöbisneksen vastustamiseen panostava ehdokas - olipa missä puolueessa tahansa - pärjää kaakossa myös tulevissa vaaleissa.

Vesa Kaitera

Antti Koskela kirjoitti: "Kansalaisista eri tutkimusten mukaan jopa kymmeniä prosentteja haluaa liittyä Natoon. Voi olla PS:ltä hyväkin veto, nyt kun Kokoomus on sammutetuin lyhdyin Niinistön pelossa."

Löysin väittestäsi kaksi selvää virhettä. Kokoomus ei ole viimeiseen viiteentoista vuoteen esiintynyt sammutetuin lyhdyin Suomen NATO-jäsenyysasiassa. Kokoomus on jo kesän 2004 puoluekokouksessaan hyväksynyt puolueen tavoitteksi NATO-jäsenyyden. Mutta Kokoomuksessa tiedetään erittäin hyvin, että selvä enemmistö suomalaisista on tuota NATO-jäsenyyttä vastaan, ja niin kauan kun tuo tilanne säilyy samanlaisena, ei ole mitään järkeä lyödä yhtenään päätään seinään. NATO-jäsenyyttä ajamalla ei Suomessa vaaleja voiteta, tämän huomasi varmaan RKP:n presidenttiehdokaskin viime vuoden presidentinvaaleissa.

Kokoomuksella ei ole mitään syytä pelätä Sauli Niinistöä, joka hänkin on NATO-jäsenyyden kannalla, jos sotilaspoliittinen tilanne hänen mielestään edellyttäisi sitä. Tällä hetkellä hänen mielestään se ei Suomen NATO-jäsenyyttä vaadi.

Käyttäjän jaakko7 kuva
Jaakko Kontinen

Veikkaan Persuille 3-4 paikkaa Kaakkois suomesta. Toreilta kiirii viestiä.
Ihmiset osaa ajatella ja some tekee töitä ilmaiseksi 24 /h.
Tiedän jo ketä äänestän.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset