*

Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Kaikki blogit puheenaiheesta 2014

Ihmiselämään liittyvät arvo ja asennetutkimus 100 eri yhteiskunnassa

Amerikkalaistutkimus: Suomi on kulttuurikartalla lähes katollista Eurooppaa.  Yllättävä tieto, että Suomi olisi arvoiltaan  ja asenteiltaan lähempänä katolisen Euroopan maita kuten Ranskaa ja Belgiaa kuin pohjoismaisia naapureitaan. 

Kirkkonummen Perussuomalaisten vuosiraportti 2014

Vuosi 2014 oli kirkkonummelaisittain polittisesti melko rauhallinen, joskin toki intohimojakin herättänyt. Kunnalliseen rakentamiseen liittyneet ongelmat saivat aikaan uutisotsikoita aina Helsingin Sanomia myöten, joukkoliikennekeskustelua unohtamatta. Heikko taloudellinen tilanne kummitteli päätöksenteon taustalla läpi vuoden.

Vuodesta 2014 vuodelle 2015

 Vuosi 2014 on ollut yhtä vauhdikas kuin aiemmatkin. Tarkoituksenani on kuitenkin kurkata hieman mitä poliittisesti tapahtui viime vuonna.

 

Mitä voisi tapahtua vuonna 2014?

Mitä voisi tapahtua vuonna 2014?

 

Kirjoittaja heittäytyi vuodenvaihteen yössä auguuriksi, tulevaisuuden sanansaattajaksi.  Eräänlaiseksikin merkkien selittäjäksi.

 

*

Hyvää Uutta Vuotta 2014

2014

Hyvää Uutta Vuotta tällekin "taistelutantereelle"! Ja aivan kaikille osallisille, aivan tasapuolisesti! Tästä on hyvä jatkaa esimerkiksi kohti tulevia eurovaaleja. Tapaamme taas ensi vuonna!

Vuosi vaihtuu, kujeilu jatkuu

Julkaistu blogissani www.suviko.blogspot.com 31.12.2013

 

 

Vuosi vaihtuu, vaan kissa ei karvojaan karista.

 

Mitä tapahtuu kannabiksen laillistaneissa Coloradossa ja Washingtonissa? Alku on vaikuttanut silkalta sukseelta.

 

Kuinka käy kannabiskaupan valtion haltuun ottaneessa Uruguayssa?

 

Entä päihdepolitiikan suuntaukset muualla maailmassa?

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä