Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Kaikki blogit puheenaiheesta Xenofobia

Vaalityötä persuille

Tänään äänestetään taas väkeä kunnanvaltuustoihin.  Mistähän äänestäjät siinä oikeasti päättävät, tai luulevat päättävänsä?  

Varmasti äänestäjät päättävät ainakin siitä mitä puolueita ja valtuutettuja on niistä asioista päättämässä joista seuraavalla valtuustokaudella päätetään.

Turvapaikanhakijoilla ei ole naamareita

Kuulin radiosta, että muun muassa Järvenpäässä klovneiksi pukeutuneet ”aikuiset” pelottelevat lapsia. Aiemmin sellaisia klovneja on nähty myös vaunukankaalla. Johan on harrastus!

Tärkeintä ei ole se, että pukeudutaan klovniksi vaan se, että tarkoitus on aiheuttaa pelkoa. Mutta jos tarkkoja ollaan, miten nyt tätä muka Yhdysvalloista tullut ”muotia” ihmetellään. Jotkut poliitikot ovat jo vuosia pelotelleet kansalaisia muilla ihmisillä. ”Ne tulevat ja vievät meiltä sitä ja tätä”. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä