*

Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Kaikki blogit puheenaiheesta Ennusteet

Kuntavaalivoittajat harvassa?

Viimeisten vaalien alla julkaistujen mielipidetutkimusten mukaan tulevien vaalien voittajaa on vaikea hakea, ainakaan etukäteen. Vielä ennen vaaleja on tänään illalla tuleva puoluejohtajien tentti. Ja tietysti "toreilla" tehtävä viimehetken vaalityö.

Kolme suurinta puoluetta käy tasapäistä taistelua suurimman puolueen asemasta. Mutta voiko niistä yksikään puhua "vaalivoitosta", jos kannatus on alle 20%:n? SDP.lle tilanne on ongelmallisin, sillä se nauttii oppositiopuolueen asemasta. Viime vaaleissa SDP:n kannatus oli Jutta Urpilaisen johdolla 19,6%?

Kunnallisvaalien tulosveikkaus - kokeile itse!

Kunnallisvaaleihin on nyt aikaa tasan viikko. Tuloksilla on jo lähdetty laajalti spekuloimaan, joten laitan omankin lusikkani soppaan.

Kolme suurinta puoluetta tulevat käytännössä varmuudella olemaan SDP, Kokoomus ja Keskusta, mutta keskinäinen järjestys on täysin auki. Siksi tilanne onkin niin mielenkiintoinen.

Ennustajat joutuvat häpeään - Suomi nousee

 

Tilastokeskuksen juuri julkaistu kuluttajien luottamusindikaattori kertoo vahvaa viestiä Suomen talouden myönteisen kehityksen vahvistumisesta. Lukema on nyt 21.  Kehitys on ollut huimaava viime vuoden tammikuun lukemasta 8,2.

 

Samansuuntainen tulos on myös tuoreessa liike-elämän luottamusbarometrissä.

 

Bkt:n kasvu kiihtyi viime vuoden loppupuolella.  Op -ryhmän ennuste oli selkeästi suurempi kuin aiemmat.  Kaksi prosenttia ylittyy tänä vuonna.

 

Musta lokakuu

Lokakuussa tavaraviennin arvo supistui peräti 11 prosenttia, kaupan myynti 6.5 %, teollisuustuotanto 0.8 % ja kokonaistuotanto 1.8 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Alkuvuoden (tammikuu-lokakuu) BKT:n kasvu oli siten 0.3 % pakkasella. Vastaavasti teollisuustuotannossa laskua oli 1.6 %. Kaikkiin näihin lukuihin liittyy omia erityispiirteitään, mutta mikään ei enää muuta sitä tosiasiaa, että vuodesta 2015 tulee yksi Suomen taloushistorian huonoimmista.

Kolme Perusmeppiä Helsingistä?!

Hesari vouhkasi huhtikuun 2. vuonna 2011 ennen eduskuntavaaleja Perussuomalaisten saavan Helsingissä läpi 2 kansanedustajaa! Väitin numeromatematiikan  ja ankaran katutason vaalityöni tuntemuksella toisin: muille täysi tappio myös Hesassa ja todellinen voittaja PerusS: kolme läpi! Taidatte tuntea nimet Halla-aho, Packalen ja Väätäinen.

Hesari oli tapansa mukaan otsikoissaan ohjaileva ja väärässä. PerusS oikeassa; kyllä kenttäposti pelaa ja vaaleissa lasketaan vain äänet, ei Hesarin ennusteita!

Mitä voisi tapahtua vuonna 2014?

Mitä voisi tapahtua vuonna 2014?

 

Kirjoittaja heittäytyi vuodenvaihteen yössä auguuriksi, tulevaisuuden sanansaattajaksi.  Eräänlaiseksikin merkkien selittäjäksi.

 

*

Naurettavaa talouden ennustamista.

Kysynpä vain, että miksi ?

Siis miksi lähes jokainen valuuttaan liittyvä laitos suorittaa säännöllisin väliajoin talous ennusteita Suomen tulevaisuudesta, vaikka kyseisillä ennusteilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä