*

Ajatuksenjuoksuja - Antti Koskela

Kaikki blogit puheenaiheesta Politiikka

Suomalaisten kyykytyksestä

Tänään kävi anoppi kylässä ja hän on yli 70 vuotias, samaa ikäluokkaa kuin äitini.Pohdittiin yhdessä maailmanmenoa ja sen hulluutta. Esille tuli kaikkien perustarpeiden kalleus ja esimerkiksi veropolitiikka.Hän on nyt yksin, kun leskeksi jäi hieman aikaa sitten, ja ruvennut saamaan oman pienen eläkkeen lisäksi leskeneläkettä.Kertoi saavan muutaman kympin enemmän kuukaudessa veron jälkeen.

Perheet ja eläkeläiset ovat hyvätuloisia köyhiä

Työssäkäyvistä lapsiperheistä ja eläkeläisistä on tullut hyvätuloisia köyhiä. TNS-Kantar julkaisi uusimmassa tutkimuksessaan, että suomalaisten kulutusmenoista peräti lähes 29 % kului vuonna 2016 asumiseen ja energiaan. Ruokaan, ilman ravintola- ja juomakuluja, kulutusmenoista meni enää alle 11 %.

Vastaavasti vuonna 1995 asumiseen ja energiaan kului vain reilut 24 % ja ruokaan 14 % kotitalouksien kulutusmenoista. Ja samaan aikaan kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat yli 30 % Tilastokeskuksen 1990-2012 tehdyn vertailun mukaan.

Tahallinen pakolaiskriisi ja sen vaikutukset.

Ei voi olla sattumaa että pakolaiset lähtivät vyörymään kohti eurooppaa 2015 aiheuttaen uskomattoman kriisin sekä poliittisesti, että taloudellisesti.

Laurat, elämäni naiset.

Elämässäni on ollut muutama merkittävä nainen, eräät ovat olleet Laura nimisiä ja yhteen olen ollut jopa ihastunut. Tähän Lauraan joka nyt vaikuttaa elämääni, olen tutustunut vasta taannoin näissä erikoisimmissa poliittisissa kinkereissä. Mielestäni hän on juuri sopivin Presidentiksi ja siksi kannatan häntä.Häneltä löytyy terävää älyä,loistavaa sanallista kykyä sivaltaa oikeassa kohdassa ja olla hiljaa kun on sen aika. Jottei ilkeät kielet pääse juoruja levittämään, voin todeta että nuo ovat piirteitä joita arvostan myös vaimossani.

Suomi sata, anarkistit&media

Eilen vietettiin Helsingissä ja muualla erinäisiä juhlia ja tilaisuuksia josta päällimmäiseksi jäi mieleen alpakat.Media oli öyhöttänyt kuinka natsit vei lapsilta " hyvien ihmisten " järjestämän alpakkatilaisuuden. Totuus oli toinen kun kuvista paljastui totuus, " natsit " olivat tavallisia isänmaallisia naisia,miehiä ja jopa lapsia,jotka kunnioittivat soihtumarssilla näitä jotka olivat uhrinsa antaneet isänmaan puolesta. Heitä oli todella paljon, media kertoi olleen muutaman sata, mikä oli jälleen karkea vale.

Suomi 100 Eu ja sananvapaus.

Suomi on 100 vuotias, mutta onko meillä enään itsenäisyyttä?

Vihervasemmisto ja alpakkatempaus.

On aikoja eletty kun muutamat vihervasemmistolaiset yrittävät pelletempullaan estää isänmaallisten soihtukulkueen marssia,kunnioittamaan maan puolustajia Hietaniemen hautausmaalle. Onneksi tällä kertaa voitti järjestys ja järki, eikä menty näiden vouhkaahjien pillin mukaan.Nähtäväksi jää toteuttavatko nämä nyt alpakkatapahtumansa tuolla HJK:n tarjoamalla jalkapallokentällä.Tapahtuman epäilen syvästi olleen vain provokaatio soihtukulkuetta vastaan, ilmoitettiinhan siitä vain viikko ennen h-hetkeä.

Kompromissi ja lehmänkauppa - mikä ero?

 

Kesäkuussa Kultarannassa tasavallan presidentti kehotteli tekemään lehmänkauppoja. Kysymys oli Sipilän hallituksen jatkamisesta sen jälkeen, kun Perussuomalaiset oltiin ajamassa ulos hallituksesta.

 

Sipilä ja Orpo tarttuivatkin asiaan. Alkoi lehmänkauppojen teko. Se johti tulokseen, jota ihmettelevät lehmätkin ulkomaisista Suomen politiikan tarkkailijoista puhumattakaan. Ja Suomen kansa.

 

Lipposen keskitysleirikaunaa ei olisi kaivattu

Koulutettuna historioitsijana olen ihmeissäni seurannut keskustelua, olivatko punavankileirit 1918 - 1919 keskitysleirejä.

Minusta vikaa on keskustelun molemmissa puoliskoissa.

Hallituksen pakolaispolitiikka on suuri valhe

Hallitus on oikeilla jäljillä siinä suhteessa, että kiintiöpakolaisia voimme ottaa,tätä olen itsekkin sanonut. Ensin on vain palautettava laittomat maahantulijat ja saatava rajakontrolli omiin käsiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä